Viime viikon harjoitusotteluiden tulokset ja koosteet – Indians voitokas KWMC:ssa, SPV:lta huima nousu Raholassa

Indians juhli viikonloppuna Mosahallissa. Kuva: Jarmo Koskela

Indians juhli viikonloppuna Mosahallissa. Kuva: Jarmo Koskela

Pääkallo kokosi tuttuun tapaan edellisen viikon harjoituspelien tulokset ja maalikoosteet sekä tulevan viikon ohjelman.

Miesten osalta etenkin viikonloppu oli todella vilkas. Mosahallissa miteltiin Kirsi Westerlundin muistoturnaus (KWMC), jossa pelattiin kaikkiaan kuusi ottelua. Turnauksen ennakkoon kiinnostavimmassa ottelussa Indians peitto EräViikingit loppulukemin 8–6. Sekä ErVi että Indians peittosivat turnaukseen osallistuneet Tiikerit ja EV Akatemian.

Myös Turussa pelattiin mielenkiintoinen paikallispeli, jossa TPS peittosi FBC Turun 7–3.

Tiukempaa vääntöä nähtiin Raholassa, jossa Nokian KrP johti SPV:tä parhaimmillaan jo 6–1. Seinäjokiset nousivat kuitenkin päätöserässä rinnalle ja voittivat ottelun rangaistuslaukauksilla 8–7. Myös Classic teki kovan päätöserän nousun. Tamperelaiset olivat Happeen vieraana 2–5-tappiolla kahden erän jälkeen, mutta kaasuttivat 7–5-voittoon.

Naisten puolella nähtiin sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvien SB Pron ja PSS:n toinen taisto tälle preseasonille. Se meni Pron nimiin 5–2. Tarkempaa tarinaa huippuottelusta voit lukea tästä jutusta.

Turussa väännettiin paikallistaisto myös naisten puolella. Siinä Loisto peittosi TPS:n 10–6.

Viime viikon harjoitusotteluiden tulokset:

Miesten F-liiga
Pe 28.8. EV Akatemia–Indians 2–12 HeimoTV:n maalikooste
Pe 28.8. Oilers–LASB 5–4 Ottelutallenne
Pe 28.8. Nokian KrP–SPV 7–8 rl.
Pe 28.8. TPS–FBC Turku 7–3
Pe 28.8. Tiikerit–EräViikingit 4–6
La 29.8. Tiikerit – EV Akatemia 8–4
La 29.8. Steelers–SPV 7–11
La 29.8. EräViikingit–Indians 6–8
La 29.8. Happee–Classic 5–7
La 29.8. LEBA–Welhot ?
La 29.8. Papas–Welhot ?
Su 30.8. Indians–Tiikerit 8–4 HeimoTV:n maalikooste
Su 30.8. EräViikingit–EV Akatemia 15–6
Su 30.8. Steelers-Pirkat 8–6

Miesten harjoituspelien keskustelut

NFLA
Ti 25.8. SB-Pro–PSS 5–2
Ke 26.8. Koovee–O2-Jyväskylä 10–4
To 27.8 Loisto–TPS 10–6
La 29.8. EräViikingit–PSS 4–7

NFLB
To 27.8. ÅIF-SaiPa 2–3

Naisten harjoituspelien keskustelut

Maalikoosteet:

Nokian KrP–SPV

Tiikerit–EräViikingit

Tiikerit–EV Akatemia

EräViikingit–Indians

EräViikingit–EV Akatemia

EräViikingit–PSS

Koovee–O2-Jyväskylä

Tämän viikon ottelut:

Miehet
Ti 1.9. Classic–Happee klo 18.30 (Tampere Arena)
Ke 2.9. EräViikingit–Oilers klo 18.30 (Mosahalli)
La 5.9. Jymy–OLS klo 15 (Nurmohalli)
Su 6.9. SPV-OLS klo 15.00 (Seinäjoen Urheilutalo)

NFLA
Ma 31.8. ÅIF–EräViikingit klo ? (?)
Pe 4.9. Koovee–SB-Pro klo ? (?)