Liigat

Kuopiossa kaikki hyvin, vaikka pistetili on avaamatta – Simo Leppänen: ”Pystyy katsomaan tuloksen taakse”

16.10.
2020
Liigat

Aleksi Ahokkaalta odotetaan tulosvastuuta. Kuva: Esa Takalo

Kuopion Welhot on pelannut tällä kaudella viisi peliä ja pistetili on vielä avaamatta. Uusi päävalmentaja Simo Leppänen ei ole kuitenkaan painanut paniikkinappulaa ja luottaa joukkueen tekemiseen.

Kausi alkoi Welhojen osalta 7-5 tappiolla Classicille, joka antoi hyviä merkkejä tulevaisuutta ajatellen. Seuraavissa neljässä pelissä Nokian KrP:tä, Happeeta, SPV:tä ja Oilersia vastaan tulos oli myös tappiollinen. SPV ja Oilers kurittivat kuopiolaisia 11-0 ja 2-9.

– Kesä harjoiteltiin pääasiassa vain pallotonta peliä ja ensimmäiset kaksi peliä antoivat viitteitä siitä, että pelaajat ovat viisikkona ja henkilökohtaisesti hyvin omaksuneet asioita. Varsinkin Classicia vastaan saimme maalimääriä pienemmäksi, viime kaudella taisimme hävitä heille 14-6.

Päävalmentaja Leppänen ei suostu laittamaan päätä pensaaseen tai panikoimaan turhaan. Kausi on alussa ja kehittymisen kaari on vielä alkutekijöissään. Pelaaja tietysti joutuu käsittelemään tappiot eri tavalla, kun adrenaliini virtaa suonissa.

– Urheilijoita ei tietenkään maalin parin tappiot tyydytä, mutta pitää ymmärtää kokonaiskuvassa se, mistä me keväällä lähdimme liikkeelle. Aika vaiheessa olimme. Viisi peliä ja nolla pistettä on fakta, mutta onhan meillä tietysti ollut vastassa viisi ihan kärkijoukkuetta.

Henkinen lukko nollasaldon vuoksi ei ole vielä kerennyt muodostumaan Leppäselle. Hän myöntää kuitenkin, että muutama piste sarakkeessa olisi helpompi käsitellä.

– Itse en ole viitsinyt lähteä vielä miettimään pisteitä, vaan olen yrittänyt miettiä pelaamisen kautta. Ei meiltä varmaan kukaan hirveästi odottanut, että pisteitä näistä ensimmäisistä peleistä otamme. Kyllähän sen pistetilin avaaminen helpottaisi kuitenkin henkisesti.

Leppänen antaa krediittiä tasokkaalle sarjalle Suomessa ja vastustajan tekemiselle varsinkin SPV ja Oilers -peleissä.

– Pystyy katsomaan tuloksen taakse, vaikka pari viimeistä peliä hävisimme isostikin. Täytyy nostaa kavereille hattua, melkein jokaisesta laadukkaasta paikasta minkä saivat, niin pölähti maalissa. Tässä sen näkee, kuinka kova taso F-Liigassa on, meillä oli näiden pelien sisällä käsittämättömän hyviä jaksoja, mutta kun se peli kestää 60-minuuttia.

– Se on tolkuttoman kova prosentti, millä maajoukkuetason miehet rankaisevat mustien hetkien aikana. Olemme aika paljon siinä vielä perässä, olemme päässeet hallitsemaan ajoittain myös laukauksia ja maalipaikkoja muttei ole edes pomppinut sisään.

– Sympaattiset tappiot eivät pistetaulukossa paljon lämmitä.

Seuraavissa peleissä Welhot saa vastaansa niin sanottuja päävastustajia, kun reilu viikon päästä lauantaina joukkue kohtaa Steelersin ja pari päivää myöhemmin LASB:in. Niissä peleissä joukkue itse ja varmasti myös ulkopuoliset odottavat pistetilin avautuvan.

– Eihän me joukkueen kanssa tietysti siitä näin puhuta, mutta seuraavaksi vastaan tulee niitä, niin sanottuja päävastustajia. Tosi mielenkiintoista nähdä, nyt meille tulee ihan erilainen mittari. Aikaisemmin meiltä ei ole odotettu oikein mitään, mutta nyt varmasti pelaajatkin odottavat itseltäänkin pistetilin avaamista. Valmennuksen pitää saada joukkue keskittymään pelaamiseen ja siitä nauttimiseen. Pisteiden ja voittamisen ajatteleminen saattaa hiukan vääristää ajatusta pelistä.

Viime kaudella Welhojen tuloksentekovastuuta kantoivat erityisesti Riku Tuononen ja Aleksi Ahokas. Tällä kaudella Tuonosella on viiteen peliin kolme ja Ahokkaalla neljään peliin neljä pistettä. Näihin pelaajiin kohdistuu varmasti kuopiolaisten odotukset, kun pistetili halutaan avata.

– Helkutin hyvää työtä he ovat tehneet ensimmäiset viisi peliä. Hedelmiä eivät ole vielä saaneet poimittua, mutta kantavat arjessa ja peleissä isosti vastuuta. Jos voi kuivasta kaudesta puhua, niin toivottavasti sekin saadaan tästä vielä käännettyä. Molemmat ovat olleet vielä hyvillä fiiliksillä. Ovat kokeneita ja isoja pelaajia, heidän pääkoppaansa tappiot eivät ole vielä laittaneet sekaisin.

Eerik Lukkari
Eerik Lukkari
Viestintää opiskeleva Eerik Lukkari on Pääkallossa työharjoittelussa.

Kirjoittaa salibandysta yli 100 pääsarjamaalin kokemuksella.

Twitter: @elukkari46