Mitä tapahtuu jos Divarin pelejä ei pystytä pelaamaan? ”Sarjakautta voidaan tarvittaessa jatkaa toukokuulle”

Jani Holopainen vastaili kysymyksiin koskien pääsarjojen varautumista koronatapauksiin. Kuva: Anssi Koskinen

Jani Holopainen vastaili kysymyksiin koskien Divarin varautumista koronatapauksiin. Kuva: Anssi Koskinen

Koronavirustapauksia on ilmennyt viime aikoina myös eri tason salibandyjoukkueissa. Erityisesti Divarissa on ollut tapauksista oma haittansa, kun alkukaudesta kaikkiaan neljä joukkuetta on asetettu karanteeniin.

Karanteenit ja ottelusiirrot herättävät tietysti jonkin verran kysymyksiä sarjojen läpiviennin suhteen. Sen vuoksi pääsarjapäällikkö Jani Holopainen vastaili muutamiin kysymyksiin koskien sarjojen läpivientiä Divarin osalta.

Montako joukkuetta pitää olla karanteenissa, että sarja laitetaan tauolle?

– Tällä hetkellä ne pelit pelataan, jotka on mahdollista pelata. Ei ole mietitty mitään rajaa karanteenissa olevien joukkueiden määrästä, jolloin sarja pistettäisiin kokonaan tauolle, karanteenit tulevat kuitenkin limittäin ja ovat suhteellisen lyhytaikaisia. Tavoitteena on saada kauden aikana pelattua mahdollisimman suuri osa otteluista, parhaassa tapauksessa kaikki.

Milloin rästiin jääneet pelit pelataan ja minkälaisia mahdollisia ongelmia pelien siirtely tuo tullessaan?

– Joukkueet etsivät yhdessä sopivan pelipäivän – käytännössä kotijoukkue esittää uutta pelipäivää. Sarjajärjestäjä vahvistaa otteluajankohdat. Kaikki joukkueet ovat ymmärtäneet tilanteen hyvin ja joukkueilta löytyy joustoa uusien ajankohtien sopimisessa.

Käytetäänkö pelien pelaamiseen esimerkiksi joulutaukoa?

– Tällä hetkellä noin puolet siirretyistä peleistä on siirretty MM-kisoilta vapautuneille pelipäiville ja puolille on löytynyt uusi pelipäivä aiemmalta syksyltä. Ainoastaan yhtä peliä ollaan tällä hetkellä siirtämässä ensi vuoden puolelle.

Paljonko pelejä pitää jäädä rästiin että kautta lyhennetään esimerkiksi 20 peliin?

– Tavoitteena on pelata mahdollisimman paljon pelejä runkosarjan aikaikkunan puitteissa. Tarvittaessa on mahdollisuutena tarkastella myös kevään aikataulujen uudelleen järjestelyjä, mutta sen aika ei ole vielä. Sarjakautta voidaan tarvittaessa jatkaa toukokuulle. Liittohallitus ja pääsarjojen johto/kehitysryhmät käyvät parhaillaan keskustelua siitä, kuinka suuri osa runkosarjan peleistä tulee olla pelattuna, että sarjan sijoitukset jäävät voimaan. Näistä liittohallitus tekeen päätökset lokakuun kokouksessaan. Jos runkosarja jää käsken sijoitukset määritellään ottelumäärin suhteutettujen pisteiden perusteella (pisteet/pelattu ottelu).

Päivitetty klo 11.01. Toisin kuin artikkelissa aiemmin luki, kirjoitus koskee vain Divaria. Ei muita pääsarjoja.