Nurmon Jymyn manageri Olli-Jussi Sariola: ”Budjetillisesti kilpailemme eri sarjassa kuin muut”

Manageri Olli-Jussi Sariola pyärittää yhtä sarjan pienimmistä pelaajabudjeteista. Kuva: Salibandy.fi

Manageri Olli-Jussi Sariola pyörittää yhtä sarjan pienimmistä pelaajabudjeteista. Kuva: Ville Vuorinen

Nurmon Jymy nousi koronaviruksen keskeyttäneen kauden jälkeen Divarin runkosarjan voittajana liigaan. Manageri Olli-Jussi Sariola kertoo Pääkallo.fin haastattelussa tuoreen liigajoukkueen meiningistä ja omasta urasta erotuomarina jalkapallon puolella.

Jymy on pelannut liigassa viimeksi kausina 1999-2001. Ennen nousua liigaan Jymy kerkesi pelata vain neljä kautta Divarissa noustuaan sinne vuonna 2016. Yksinkertaista pallollista peliä pelanneet nurmolaiset yllättivät ensimmäisellä kaudellaan Divarissa ja olivat runkosarjassa kolmansia.

Parinkymmenen vuoden jälkeen kausi liigassa on käynnistynyt kahdella tappiolla Steelersille 2-5 ja Oilersille 6-3.

– Vaikka tappioita on tullutkin, niin ihan positiivisesti on lähtenyt liikkeelle. Peli on oikealla tiellä, mutta meillä on ollut haasteita tehokkuudessa. En ole kuitenkaan huolissani ja maalintekoa olemme treenanneet viime viikot isolla painotuksella, kertoo manageri Sariola.

– Steelers-peliä hallittiin pallolla aika hyvin, paremmin kuin vastustaja. Vähän kuitenkin puskimme päätä seinään ja Steelers iski tehokkaasti vastaan. Aika paljon me vedimme, varmaan 40-50 kertaa ja tuolla määrällä laukauksia pitäisi tehdä enemmän kuin kaksi maalia. Oilersia vastaan olimme vielä kolmannessa erässä mukana taistelemassa pisteistä, he kuuluvat kuitenkin ennakolta sarjan top3 -joukkueisiin.

Jymy voitti ensimmäisen kierroksen M-Teamia vastaan Divarin pudotuspeleissä viime kaudella, ennen kuin kausi katkesi koronavirukseen. Salibandyliitto päätti ratkaista liiganousijan runkosarjasijoitusten perusteella ja tarjosi paikkaa F-Liigassa ensimmäisenä Jymylle. Paikan Jymy otti vastaan maaliskuun viimeisinä päivinä.

– Nousu tai ilmoitus sarjatason vaihtumisesta tuli aika myöhään pelaajamarkkinoiden kannalta. Aika moni pelaaja oli lyönyt jo siinä vaiheessa lukkoon suunnitelmat. Meidän vaihtoehtomme oli se, että lähdetään rakentamaan joukkuetta Divarissa viime kaudella pelanneen joukkueen pohjalta. Saatiin siitä runko ja siihen vielä muutama täsmähankinta. Joukkueen rakentaminen painottui tänne Seinäjoen alueelle.

Isoilla rahoilla ei nurmolaisten toimistolla päästä pelaajamarkkinoilla touhuamaan. Siksi luontevaa oli jatkaa pitkälti samalla pelaajistolla, mitä viime kaudellakin. Peliveljistä paikallisvastustajan riveihin siirtyneet Petro Rautio ja Tommi Hakala luettakoon vahvistuksiksi.

– Taloudellinen tilanne on hyvä, vaikka budjetillisesti kilpailemme eri sarjassa mitä muut. Pelaajabudjetti on varmasti yksi liigan pienimpiä.

– Jalalla me pystymme haastamaan varmasti kaikki joukkueet, sen eteen tehtiin kesällä paljon töitä. Uskon kyllä, että tämä tästä vielä kääntyy. Kahdessa ensimmäisessä pelissä olemme maksaneet vähän oppirahoja ja voi olla, että muutamassa pelissä maksellaan vielä. Joukkueella, valmennuksella ja itsellänikin on kova luotto siihen, että pystytään pärjäämään ja kahden pelin perusteella on aikaista ja vähän tyhmääkin tehdä johtopäätöksiä siitä, riittääkö pelaajamateriaalimme.

Moni nousijajoukkue satsaa ennen kauden alkua fysiikan kehittämiseen, niin tehtiin Nurmossakin. Manageri Sariola on tyytyväinen valmennuksen ja joukkueen fysiikkapuolen tekemiseen.

– Fysiikkapuoli pitää olla kunnossa, kun hypätään Divarista liigaan. Tietysti se pitää Divarissakin olla, mutta liigaan tullessa pitää ottaa silläkin puolella seuraava askel. Testasimme kesän aikana pelaajia maajoukkueen testipatteristolla, ja keskiarvo oli yli sen mitä liigatason pelaajalta vaaditaan, se puoli on kunnossa. Pelillisiä asioita treenasimme kesän aikana eri sykleissä.

Sariola on itse pelannut Divarissa kuusi kautta ja 129 ottelua (29+59=88). Koko sen ajan rinnalla on kulkenut toinen palloiluharrastus hieman erilaisessa roolissa.

– Olen ollut kymmenen vuotta palloliiton erotuomari ja viimeksi maanantaina kävin SJK:n Veikkausliigapelissä nelosena. Tuomarointi futiksen puolella on ollut minulle kesäharrastus ja salibandy sitten talviharrastus. Erotuomariura on vähän kärsinyt siitä, kun on pelannut itse aktiivisesti salibandya. Lopetin pelaamisen, kun lapsi syntyi eikä voinut enää kiertää Suomea joka viikonloppu, mutta erotuomarina olen pystynyt jatkamaan.

– Onhan se etuoikeus, kun saa seurata jalkapallon Veikkausliigaa ja salibandyn F-Liigaa sieltä ihan sisäpiiristä ja näkee vähän, että miten kaikki menee. Tämä on myös opettavaista salibandyn puolelle, kun jalkapallon puolelta voi tuoda vähän omia juttuja.

Tänään Jymy kohtaa suurimman mestarisuosikin, kun se kohtaa Classicin Tampereella. Sunnuntaina on edessä mielenkiintoinen kamppailu Tiikereitä vastaan.

– Lähdetään haastamaan Classicia toisissaan ja sunnuntaina on sitten kuuden pisteen ottelu, Sariola ennakoi tulevia pelejä.

Classic-Nurmon Jymy torstaina klo 18.30 Tampere Areenalla.