Viikon kysymys

Superkasi vaihtuu tällä kaudella? ”Kaikki loppuu aikanaan, miksei tämäkin”

06.10.
2020
Viikon kysymys

Pudotuspelitaistosta odotetaan aiempia kausia tasaisempaa. Kuva: Esa Jokinen

Kysyimme viikon viikon kysymyksenä, että vaihtuuko kärkikahdeksikko eli ”superkasi” tällä kaudella.

Tämän kirjoituksen kynäilyhetkellä 53,2 % uskoi että kärkikahdeksikko tulee muuttumaan. 46,8 % uskoo että kahdeksikko pysyy samana mitä se on ollut kaudesta 2016-17 alkaen. Tähän mennessä sarjan joukkueet ovat pelanneet 3-5 ottelua ja yllätyksiä on nähty.

Holden kommentoi tilannetta:

”Kaikki loppuu aikanaan, miksei tämäkin. Superkasin alapuolella on paljon tuoretta näkemystä, jonka avulla pleijareihin kyllä mennään (tai palataan, joukkueesta riippuen) toivottavasti jo tänä vuonna. Vaihtuvia joukkueita en halua nimetä tässä yhteydessä.”

Ramboll nosti SPV:n vaikean alkukauden esiin viime viikolla. (Sittemmin SPV kaatoi viikonloppuna Welhot 11-0):

”Alkukauden perusteella tänä kautena se voisi olla lähempänä kuin hetkeen. En minäkään joukkueita arvaile, varsinkin kun ensimmäisenä kandidaattina olisi SPV. Viime kausia on leimannut ailahtelevaisuus, ja nyt ollaan siellä pohjalla. Nousu alkaa ja paikka auringossa varmistunee kyllä.”

Pro Stick oli pitkälti samoilla linjoilla:

”Kysymys lienee siitä saako SPV pelinsä raiteilleen. Muiden TOP 8 joukkueiden hyytymiseen pleijareiden ulkopuolelle en oikein usko. No jos SPV ei pysty parantamaan, niin mikä joukkue sitten tilalle? LASB on aloittanut pisteiden valossa vahvasti, mutta katsotaan nyt, seuraavat kolme matsia vastassa Happee, Nokia ja Oilers. Jos LASB jatkaa pisteiden raapimista noiltakin, niin sitten voidaan jo keskustella voisiko eväät riittää pleijaripaikkaankin. Kausi on kuitenkin pitkä, joten vaikea sanoa tässä vaiheessa kellä riittää ja kellä ei.”

Dominos ei uskonut muutokseen:

”Eiköhän tämä kahdeksikko samana tule pysymään, vaikkakin uskon että tänä vuonna erot lienevät hyvinkin pieniä. Superkasista kuitenkin kaikista joukkueista löytyy pelaajia jotka tietävät mitä pudotuspeleihin mieliminen vaatii; bottom-6 -joukkuessa tälläistä koko kauden rutiinia ei samalla tavalla löydy. Olisihan se upeaa vaihtelua nähdä uusia joukkueita, kasvoja ja ratkaisupelaajia kevään mittelöissä, mutta en hirveän suuria summia tämän puolesta löisi vetoa. Jos ei tänä vuonna niin eiköhän ensi kaudella.”

Arto Kilponen oli samoilla linjoilla:

”Ei tule vaihtumaan. En usko, että SPV ja LASB pitävät nykyvirettään yllä tarpeeksi pitkään. Muista joukkueista esimerkiksi Steelers on nimenomaan hävinnyt top-8 pelinsä (joo pisteitä pisteitä, mutta hävinnyt silti).”

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen