Viikon 41 ohjelma – ErVin ja Oilersin huippupeli avaa viikon, Hämeen derby sunnuntaina

Jatkuuko Oilersin voittoputki tällä viikolla? Kuva: Juhani Järvenpää

Jatkuuko Oilersin voittoputki tällä viikolla? Kuva: Juhani Järvenpää

Viikolla 41 pääsarjoja pelataan kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina. Tässä otteluiden aikataulut ja tv-lähetykset.

Viikon ennakkoon mielenkiintoisin peli nähdään heti tiistaina Vantaalla. Viime kaudella miesten liigan runkosarjan sijat 2. ja 3. vallanneet Oilers ja EräViikingit kohtaavat jälkimmäisen kotikentällä. Kolmella voitolla kautensa avanneella Oilersilla pitää muutenkin kiirettä, sillä joukkue pelaa myös perjantaina (LASB) ja lauantaina (Welhot).

Miesten puolella on herkkua tarjolla myös keskiviikkona, kun Classic isännöi Indiansia ja TPS Nokiaa.

Sunnuntaina toisistaan mittaa ottavat toisilleen tutut hämäläisviholliset LASB ja Steelers. Hämeen derbyn kiimaisuutta nostaa myös se tosiasia, että molemmat ovat avanneet kautensa erittäin vahvasti. LASB on viikkoon lähdettäessä toisena 10 pisteellä. Steelers miehittää 7. sijaa kuudella pisteellään.

Naisten A-sarjassa pelataan ainoastaan lauantaina. Silloin mennään neljän ottelun voimin. Odotetuin ottelu on illan viimeinen, sarjakolmonen Kooveen ja kärkijoukkue SB Pron välillä. B-sarjassa katseita kannattaa kääntää etenkin Jyväskylän suuntaan, jossa kohtaavat sunnuntaina sarjan kolmonen ja kakkonen, O2-JKL ja SaiPa.

Divarin puolella otteluohjelmaa riisuttiin alkuviikosta, kun SaiPa ja EV Akatemia asetettiin karanteeniin. Perjantaina kohdanneen kaksikon lisäksi SB Vantaa on myös karanteenissa. Näin ollen molemmat keskiviikon ottelut siirtyivät. Lauantaina ja sunnuntaina pelataan neljän ottelun kierrokset.

Ottelutärpeiksi voisi nostaa ainakin kahdella voitolla kautensa avanneen ja viime viikonloppuna karanteenista päässeen Rangersin ja sarjakärki Pirkkojen mittelön lauantaina Kirkkonummella. Sunnuntain helmi on sarjan ennakkosuosikkeihin povattujen Kooveen ja FBC Turun kohtaaminen Tampereella.

Miesten F-liigan ottelut:

Tiistai 6.10.
Klo 18:30 EräViikingit – Oilers, Energia Areena Ruutu

Keskiviikko 7.10.
Klo 18:30 Classic – Indians, Tampere Areena VeikkausTV
Klo 18:30 TPS – Nokian KrP, Kupittaan PH Ruutu

Torstai 8.10.
Klo 18:30 Steelers – EräViikingit, Loimua Areena Ruutu Fanikamera

Perjantai 9.10.
Klo 18:30 Indians – SPV, Otahalli Ruutu
Klo 18:30 Oilers – LASB, Tapiolan UH Ruutu Fanikamera

Lauantai 10.10.
Klo 15:00 Welhot – Oilers, Kuopiohalli Ruutu Fanikamera
Klo 18:30 Happee – TPS, Jyväskylän Monnari Ruutu

Sunnuntai 11.10.
Klo 16:00 LASB – Steelers, Suurhalli Areena Ruutu
Klo 17:00 SPV – OLS, Seinäjoen UT Ruutu Fanikamera

Naisten F-liigan A-sarjan ottelut

Lauantai 10.10.
Klo 15:00 Classic – TPS, Tampere Areena
Klo 17:00 PSS – EräViikingit, Porvoo SBH Ruutu Fanikamera
Klo 18:00 SSRA – Loisto, Kastelli Ruutu
Klo 18:30 Koovee – SB Pro Ruutu Fanikamera

Naisten F-liigan B-sarjan ottelut

Perjantai 9.10.
Klo 19:00 Pirkat – Steelers, Pirkkalan VK

Lauantai 10.10.
Klo 18:00 Welhot – ÅIF, Kuopiohalli

Sunnuntai 11.10.
Klo 15:15 O2-JKL – SaiPa, Jyväskylän Monnari

Divarin ottelut

Lauantai 10.10.
Klo 17:00 Josba – M-Team, Joensuu Areena
Klo 18:30 Rangers – Pirkat, Kirkkonummen VS

Sunnuntai 11.10.
Klo 17:00 Karhut – Hawks, Porin UT
Klo 18:30 Koovee – FBC Turku, AutoCenter Areena

Divarin ottelut ovat katsottavissa Solidsport-palvelussa.