Miesten F-liigaa on nyt takana vajaa neljännes. Pääkallo listasi alkukauden suurimmat onnistujat. Listalle ei ole poimittu välttämättä absoluuttisesti parhaita pelaajia, vaan onnistumista on yhtälailla peilattu myös odotuksiin.
5. Santtu Pohjonen, LASB
Pohjonen on torjunut keskimäärin yli 20 kertaa pelissä, torjuntaprosentin ollessa lähes 84. Pohjonen sopii erinomaisesti LASB:n hyvin organisoituun pelitapaan, jossa vastustajat pyritään ohjaamaan tietyille alueille. Pohjonen ottaa vuorenvarman perustorjumisen päälle muutaman gamesaverin joka pelissä, mikä on siivittää LASB:n taistelemaan pisteistä illasta toiseen.
4. Nico Salo, Classic
Syyskuun pelaaja. Salon kokonaisvaltaista pelaamista kehutaan tämän tästä, mutta keskushyökkääjä on saanut tänä syksynä otteisiinsa vielä entistä enemmän tehoja. 4+7=11 on kova saldo ottaen huomioon kuinka laajalla säteellä Salo operoi ja kuinka tunnollisesti hän puolustaa. Tehotilasto on jälleen posketon +24. Salo on ollut kahdesti kentällä, kun omissa on kolissut.
3. Eemeli Salin, Classic
Fysiikkahirmun teholukema on sama kuin ketjukaveri Salolla. Kaksikon teholukema yltäisi nykytahdilla yli sataan koko runkosarjan osalta. Salin on onnistunut myös pinnojen valossa. Tehot 10+6=16 naputtanut laituri johtaa sekä maali- että pistepörssiä. Jo sitä voi pitää kovan onnistumisen merkkinä, että Salin painaa tuplapaidassa vaikka samassa joukkueessa pelaa muuan Sami Johansson.
2. Teuvo Kinnunen, Steelers
Alkukauden suurimmasta yllättäjästä ei ole kahta puhetta. 2-divarin RSS Pantherista liigaan hypännyt Kinnunen on lapioinut alkukauteen seitsemän maalia ja 11 pistettä. 23-vuotiaan Kinnusen vahvan startin arvoa nostaa myös se, että hän on osunut yhtä ottelua lukuunottamatta joka pelissä. Liigan maalintekijöiden eliittiin rynnistävän Kinnusen yhteydessä täytyy antaa kunniamaininta myös miehen tutkaparille Markus Siproselle, joka jakaa syöttöpörssin kärkisijaa yhdeksällä passillaan.
1. Miska Mäkinen, LASB
Alkukauteen 4+8=12 iskenut Miska Mäkinen on tiedetty tasokkaaksi pallolliseksi puolustajaksi jo pidempään. Kaksi pinnaa ottelua kohden on kuitenkin hurja tahti puolustajalle. Etenkin kun huomioi sen tosiasian, että LASB osui viime kaudella vain neljästi peliä kohden. Mäkisen tekemisestä loistaa hyökkäävälle puolustajalle kriittinen korkea itseluottamus. LASB-puolustaja pelaa rohkeasti, mutta onnistuu kuljetuksissaan, syötöissään ja taustanousuissaan kerta toisensa jälkeen.