Liigat

Champions Cup peruttu – ”Tapahtuman järjestäminen ilman merkittäviä terveydellisiä ja taloudellisia riskejä on mahdotonta”

06.11.
2020
Liigat

Edellinen Champions Cup pelattiin tammikuussa Ostravassa. Kuva: IFF


Tammikuulle suunniteltu Champions Cup perutaan, Kansainvälinen salibandyliitto IFF tiedottaa. Turnaus oli määrä pelata tammikuun alkupuolella Sveitsin Wintethurissa.

IFF:n uutisessa kerrotaan päätöksen turnauksen perumisesta pohjautuneen Sveitsin salibandyliiton hallituksen linjaukseen. Sveitsin liitto ei pidä mahdollisena järjestää turnausta vallitsevassa koronatilanteessa.

– Keskiviikon kokouksessa (Sveitsin salibandyliiton) hallitus päätti, että vallitsevan epidemologisen tilanteen ja maailmanlaajuisesti korkeiden tartuntalukujen vuoksi tapahtuman järjestäminen ilman merkittäviä terveydellisiä ja taloudellisia riskejä on mahdotonta lähitulevaisuudessa, Sveitsin liiton presidentti Daniel Bareiss sanoi IFF:n tiedotteessa.

IFF:n uutisessa mainitaan myös, että Champions Cupin perumiseen vaikutti kansallisten liigojen epävarma tilanne, kun otteluita on jo jouduttu siirtämään.

IFF:n uutisessa kerrotaan, että päätökset Champions Cupin järjestäjistä vuosina 2022 ja 2023 tehdään myöhemmin ensi vuonna.

Lähde: IFF

Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira