Divarin kärkijoukkueisiin lukeutuva FBC Turku käy läpi pelillistä prosessia kohti liigaa – häntäpään joukkueet aiheuttavat ongelmia: ”Ei voi mennä täysin tulos edellä”

Turkulaisjoukke keskittyy nostamaan pelillistä tasoaan. Kuva: Anssi Koskinen

Turkulaisjoukkue keskittyy nostamaan pelillistä tasoaan. Kuva: Anssi Koskinen

FBC Turku komeilee tällä hetkellä Divarin kärjessä. Viime kausina aina yhtenä nousijaehdokkaana kauteen lähtenyt joukkue on ollut parin viime kauden aikana monesti vaikeuksissa sarjan häntäpään joukkueiden kanssa ja se on näyttäytynyt epätasaisuutena. Haastattelussa BeeCeen päävalmentaja Santeri Raatarila käy seikkaperäisesti läpi tätä ja muitakin haasteita, joita Divarin kärkiseura kohtaa tavoitellessaan liigapaikan vakiinnuttamista.

BeeCee voitti viime kaudella runkosarjan voittajan ja liigaan nousseen Nurmon Jymyn kummassakin kohtaamisessa, mutta menetti vastavuoroisesti 15 pistettä joukkueille, jotka eivät selvinneet pudotuspeleihin. Joukkue hävisi kahdeksalle pudotuspelijoukkueelle viisi kertaa ja kuudelle pudotuspelien ulkopuolelle jääneelle yhtä monta kertaa.

Keskustaa paljon sumputtavat joukkueet ovat tuottaneet ongelmia organisoitua pallollista peliä pelaavalle joukkueelle.

– Kaikki lähtee aina siitä, että peli tapahtuu suhteessa vastustajaan. Peli tuo aina erilaisia haasteita ja ongelmia. Jos mietitään esimerkiksi edellistä kautta, niin on erilaista pelata matalaa karvausta vastaan, kun sitten taas Nurmon Jymyn kaltaista joukkuetta vastaan, joka prässäsi huomattavasti korkeammalta, analysoi päävalmentaja Raatarila.

– Haluan kuitenkin tuoda sen esille, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä tapoja pelata, vain erilaisia. Jokainen joukkue pyrkii maksimoimaan oman pärjäämisensä.

Tiivistä puolustusta on luonnollisesti vaikeampi lähteä juoksuttamaan, kun se reagoi pallon liikkeeseen vähemmän. Divariin erittäin laadukasta pallollista peliä esittävä BeeCee kohtaa sarjataulukon häntäpään joukkueita vastaan matalan ja tiiviin puolustuksen.

Allekirjoittanut voi myös kokemuksella todeta sen, että Divarissa pelialusta on lähes jokaisessa hallissa erilainen, joka luo oman haasteensa paljon pallolla pelaavalle joukkueelle.

– Moni häntäpään joukkue on lähtenyt pelaamaan meitä vastaan todella matalalla ja tiiviillä puolustuksella. Se tuo erilaisia ongelmia, kuin taas korkealta prässäävä joukkue. Tämä on se mikä näkyy ja vastustajamme ovat saaneet peleistä pienten marginaalien pelejä, ja he ovat onnistuneet tekemään peleistä meille haastavia.

– Pelejä tulee ja saamme sitä kautta enemmän dataa ja työkaluja erilaisia vastustajia vastaan. Se on näkynyt, että nyt olemme prosessissamme tietyssä vaiheessa ja pikkuhiljaa saamme näitäkin solmuja auki. Viime vuonna ei onnistuttu siinä riittävän hyvin.

BeeCeellä on paljon sarjan kärkipään pelaajia ja moni heistä on onnistunut jo liigankin puolella. Kyykkimiseen keskittyvät joukkueet eivät pelaajia Raatarilan mukaan turhauta. Raatarila kokee myös tasaisen sarjan passivoittavan joukkueita.

– Ei se turhauta, kyllä kaikki tietää pelin hengen. Divarissa näitä joukkueita on enemmän verrattuna liigaan. Divari on lähtökohtaisesti tasaisempi sarja kuin liiga ja moni valitsee tasaisten joukkueiden kohtaamiseen passiivisemman pelitavan. Kyllä siihen on totuttu.

– En halua nostaa yksilöitä joukkueen edelle. Meillä on hyvä joukkue. Haluamme pärjätä ja tiedossa on se, että vastustaja todennäköisesti pyrkii passiivisemmin pelaamaan. Meidän pitää etsiä siihen ratkaisut ja käsitellä asia.

Haastattelija esitti Raatarilalle väitteen, jonka mukaan BeeCee voittaisi runkosarjan helposti, jos joukkueen laadukkaat pelaajat olisivat tyhmästikin rohkeampia ja laukoisivat enemmän. Seurassa keskitytään kuitenkin prosessiin, joka edesauttaa pärjäämistä korkeimmalla sarjatasolla.

– Selvä juttu on se, että täytyy miettiä pidemmällä tähtäimellä. Ei voi mennä täysin tulos edellä, se voisi tuoda parin vuoden sisällä isoja ongelmia. Sehän se ongelma on, että pitää miettiä tulevaa, mutta pääsarjatason urheilussa myös tulosta pitää tulla tässä hetkessä.

– Pelillisen pohjan pitää olla vahva, kun mennään liigatasolle. Viime vuosina nousijajoukkueilla ei ole ollut kauhean helppoa. Liigassa haasteet ovat ihan erilaisia, kuin Divarin kärjessä pelaavalla joukkueella. Näen, että päävalmentaja johtaa kulttuuria, joukkuetta ja viime kädessä sitten yksilöä.

Raatarila on joukkueensa kanssa pyrkinyt myös keskittymään siihen, miten prosessin sisällä hetkellinen tulos olisi myös parempi.

– Alkukauden peleissä meillä on ollut tiettyjä juttuja, millä olemme pyrkineet avaamaan matalamman karvauksen aiheuttamia solmuja. Verrattuna viime kauteen, olemme onnistuneet siinä hyvin ja ottaneet selkeitä voittoja.

Pelejä on kertynyt 11 viime päivän aikana 6, kun BeeCee on vielä mukana myös Suomen Cupissa.

– Nyt ottelusuma on tehnyt sen, että emme ole päässet harjoittelemaan ja sopimaan asioita. Olemme menneet vain päivästä ja pelistä toiseen.

Hieman erikoista on se, että myös BeeCeen oma karvaus on maltillinen, eikä korkealta tapahtuvaa häirintää juurikaan tapahdu. Raatarila näkee asian niin, että kaikkeen ei aika riitä.

– Moneen muuhun joukkueeseen nähden se voi olla vähän maltillisempi, vaikka aktiivisempikin versio löytyy. Olemme ajatelleet tämän niin, että aika on rajallista ja olemme ensisijaisesti keskittyneet hyökkäyspelin kehittämiseen. Prässääminen, jolla pyritään pallo hakemaan vastustajalta, on todella vaikeaa tehdä ja se vaatisi myös aikaa. Jotain asiaa pitää painottaa ja käyttää se aika siihen.

Raatarila näkee asian myös niin päin, että tasapainoinen pallollinen peli on avain myös laadukkaaseen puolustamiseen.

– Hyökkäys- ja puolustuspeli eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Hyvin organisoitu hyökkäyspeli on hyvää puolustuspeliä, se vähentää vastustajan ylivoimahyökkäyksiä ja hyvällä tasapainolla saamme aikaan hyviä jatkoprässejä.

Peli on aina jonkin asteista kaaosta, jonka keskelle joukkueet pyrkivät luomaan toistuvia tilanteita. Tietyt valinnat tuovat mukanaan tietynlasia tilanteita, loppupeleissä kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.