Keskitalo palaa OLS-paitaan lainapestin myötä – ”Tähän asti on aina tullut valittua reissaaminen”

Kalle Keskitalo edustaa OLS:aa lainasopimuksella. Arkistokuva: Chur Unihockey

Kalle Keskitalo edustaa OLS:aa lainasopimuksella. Arkistokuva: Chur Unihockey

Alkukauden sveitsiläistä NLB-seura UHC Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo palaa Suomeen.

Sveitsin sarjat ovat tauolla koronaviruspandemian vuoksi ja Keskitalo edustaa OLS:aa toistaiseksi siihen asti, kunnes pelit jatkuvat Sveitsissä.

– Aina se on ollut selkeä juttu, että jossain vaiheessa pitää päästä kotiseuran paidassa pelaamaan liigaa. Monena kesänä on OLS:n kanssa keskusteltu siirrosta, mutta tähän asti on aina tullut valittua reissaaminen, Keskitalo kommentoi seuran sivuilla.

OLS-kasvatin ura on ollut siinä mielessä kiintoista, että kevään 2014 OLS:n A-poikien SM-kullan jälkeen hän on pelannut liigaa muilla paikkakunnilla. Liigapelejä on kertynyt 134 (28+26) Nokian KrP:ssa ja Esport Oilersissa. Keskitalo pelasi Sveitsissä myös kaudella 2017-18.

– Kalle saa pidettyä pelituntumaa yllä ja me saamme riveihin jo suhteellisen kokeneen pelimiehen, joka pystyy auttamaan joukkuetta ja tuomaan hieman lisää leveyttä rosteriin, OLS:n lajivastaava Jani Lipsanen sanoitti pestin taustoja.

Keskitalo on pelikelpoinen jo viikonlopun otteluissa Happeeta ja LASBia vastaan. Vahvistus tulee tarpeeseen, sillä Mikko Saarnio ja Otso Tornberg ovat loukkaantuneita ja Olli Wikstedt pelikiellossa. Myös Eetu Ijäksen pelikunto on arvoitus. Keskitalo on monipuolisena pelaajana vaihtoehto puolustus- ja hyökkäyspäähän.