28.11. valitaan Suomen Salibandyliiton uusi puheenjohtaja ja uusi hallitus. On tietysti hienoa, että puheenjohtajaksi ja hallitukseen on ehdolla viime kertaa enemmän väkeä, mutta isossa kuvassa ei kannata odottaa suuria muutoksia.

On raikasta, että puheenjohtajan paikkaa hakevat Ding Ma, 32, ja Sami Ronkola, 27, mutta rehellisyyden nimissä heillä tuskin on suuria mahdollisuuksia päästä kyseiseen pestiin, sillä istuva puheenjohtaja Risto Kauppinen on saanut isoja seuroja kuten Classic ja EräViikingit jo taakseen.

Kauppinen jatkoi puheenjohtajana jo vuonna 1997 ollessaan 32-vuotias, kertoo Helsingin Sanomat. Kauppisella on myös kokemusta aiemmin ihan liigan toimitusjohtajanakin (2002-2006). Harva varmaan uskoi, että Kauppinen vielä palaa salibandyjohtajaksi, mutta näin kuitenkin kävi loppuvuodesta 2017 ilman varsinaista kilpailua.

Kauppinen onkin sitä ikäluokkaa, joka ensin johti salibandya kohtalaisen nuorena ja sitten vielä edelleen siinä iässä, kun viimeinenkin nuorekkuus on rapissut. Salibandyjohtajat ovat hyvin homogeeninen ryhmä: yli 50-vuotiaat miehet. Vai mitä hallituksen puheenjohtaja Risto (s. 1965), F-liigan toimitusjohtaja Kimmo (Nurminen) (s. 1968) ja tuoreimpana liiton toiminnanjohtaja Pekka (Ilmivalta) (s. 1970), joka seurasi pestissään Kari (Lampista) (s. 1961)?

Jos mennään kansainväliseen Salibandyliittoon (IFF) niin kaksi kärkihahmoa menevät samaan kategoriaan. Jo 24 vuotta IFF:n puheenjohtajana toiminut ruotsalainen Tomas Eriksson on syntynyt vuonna 1963. Hämmentävää lienee se, että lajin kansainvälinen lippulaiva on ollut olemassa 34 vuotta, ja sen hallitusta on ohjannut 70 % ajasta sama mies. Mihin suuntaan? Emme oikeastaan tiedä.

Myös IFF:n suomalainen pääsihteeri John Liljelund on syntynyt 1960-luvulla (s. 1964). Liljelund on taasen ollut pestissään 15 vuotta.

Salibandyn eri hallitustehtävissä on toki ollut ja on eri-ikäisiä ihmisiä. Naisvaikuttajia on vähän, mutta heitäkin löytyy, vaikkei ihan korkeimmilta pesteiltä. Paitsi tietysti Ruotsista. Ruotsin liiton puheenjohtaja on Märit Bergendahl, jota voi pitää salibandymaailmassa harvinaisuutena.

Suomessakin itse hallitukseen hakee melko monimuotoinen ryhmittymä. Sitä ei sovi vähätellä tässä asiassa, ja kokeneita naisvaikuttajia on ollut lajissa jo melko pitkään mukana, vaikkei aivan kärkipesteillä.

En kuitenkaan kannata kiintiöitä tai pakotettuja tasa-arvoratkaisuja. Lajin pitäisi mielestäni pystyä houkuttelemaan nuoria ja/tai naisia mukaan jo ihan omalla ulkokuorellaan. Näin ei kuitenkaan ole oikein käynyt tähänkään mennessä. Esimerkiksi voisi hyvin kysyä, mihin katosivat 1970-luvun lajivaikuttajat tärkeiltä paikoilta?

Jari-Pekka Lehtonen (s. 1976) on selkeä poikkeus 15 vuoden ajalta. Lehtonen toimi useamman vuoden Salibandyliigan toimitusjohtajana, kunnes Nurminen otettiin hänen tilalleen vuoden 2016 lopussa. Miksi uusia lehtosia ei ole tullut, tai näkynyt, se on vaikea kysymys.

Omaan silmääni vaikuttaa kuitenkin selkeältä kaavalta, että salibandy on ennen kaikkea 1960-luvulla syntyneiden laji. Pitkään Salibandyliittoa johtanut (toiminnanjohtajana 1996-2015) Jari Kinnunen (s. 1962) ja edelleen lajissa vaikuttava lajimonoliitti julkaisee omaa erinomaista Nostalgiapalat-podcastia.

Edellisessä jaksossa vieraana olivat Pekka Mukkala (s. 1958) ja Kurt ”Kurre” Westerlund (s. 1964). Kolmikko muisteli lajin alkuaikoja ja viihdyin herrojen muistelojen kanssa oikein hyvin. Lopussa kun pohdittiin lajin tulevaisuutta, pohdittiin tosissaan salibandyn olympiaunelmaa, jonka toteutumisesta molemmat olivat varmoja. Hetkinen?

Tämä kuulostaa nuoremmalle henkilölle jo melko vanhahtavalle ja osin menetetylle unelmalle. Kumpikaan legendoista ei ole tietysti päättävässä roolissa, mutta puheenparsi kertoo jotain joka tapauksessa. Olympialaisiin haluaa tai halusi juuri tietyn ikäluokan vaikuttajat ja suoraan sanoen sormi osoittaa aika vahvasti 1960-luvulle.

En siis jaksa ihmetellä, kun 2010-2020-luvulla kehoitetaan katsomaan tilastoja verkkoon hukatuista PDF-”kausikirjoista” ja puhutaan olympialaisista lajin ”yhteisenä tavoitteena”. Kaikki kunnia jokaisella lajipioneerille, mutta on tässä myös tietynlainen kehityksen paikka samalla. Uudenlaisia ajatuksia kaivattaisiin ihan huipulle asti, vaikka vanhempi salibandypolvi on tehnyt hyvää työtä sarallaan.

Haluan korostaa, että konkarien ikä tai sukupuoli ei ole itsessään este viroissa toimimiseen. Kokemuksesta on tietysti myös hyötyä. On kuitenkin huomioitava, että 1960-luvulla syntyneiden asema lajin johtotehtävissä korostui lajin alkuaikoina, ja korostuu jostain syystä edelleen. Voi siis hyvin kysyä, että saavatko uudemman polven ajatukset tarpeeksi jalansijaa salibandyssa?

Salibandyn osalta on aina kuitenkin puhuttu sen ”nuorekkuudesta”, ja esimerkiksi toimitusjohtaja Nurminen sanoi ihan viime viikolla Urheilulehden haastattelussa seuraavaa (huom. Tässä ei väitetä, etteikö F-liiga olisi tuohon toiminallisesti pyrkinyt):

”Kaikki ovat tietysti tervetulleita lajin pariin, mutta meidän on pakko rajata kohdeyleisöä markkinoinnin ja sisällöntuotannon osalta. Emme ole siinä vaiheessa, että voimme miellyttää kaikkia kuluttajia tarjonnallamme. Haluamme tarjota viihdyttävää sisältöä erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille. Jos onnistumme siinä, näin luomme myös aitoa arvoa yhteiskumppaneillemme erittäin kiinnostavassa kohderyhmässä.”

Toivottavasti myös meillä nuoremmilla polvilla riittää intoa yrittää vaikuttaa ja osallistua. Nykyinen kehitys ei nimittäin ole viroissa olevien vika, vaan laji kaipaisi pikku hiljaa myös nuorempien esiinmarssia ja jonkin sortin ”vallankumousta”. Salibandy ei tällä hetkellä huou nuoruuden intoa, vaikka sitä kuinka toitoteltaisiinkin.

Salibandy onkin siinä mielessä nuori laji, että sen pomot ovat ehtineet kasvaa lajin mukana nuorista kokeneiksi, mutta myös jo sen verran fakkiintunut, että sen pomot ovat keski-ikäisiä tai sen ylittäneitä miehiä, kuten kaikissa muissakin lajeissa.

Korjaus 22.35: Risto Kauppinen oli liigan toimitusjohtaja, ei liiton toiminnanjohtaja, kuten jutussa aluksi virheellisesti luki.