Ulkomaat

Storvreta Cupin peruminen synkisti suurseuran tilannetta entisestään: ”Liigalisenssin ehdot ovat täysin poissa kysymyksestä tällä hetkellä”

12.11.
2020
Ulkomaat

Koronapandemia on tehnyt Storvretan jo ennestään haastavasta taloustilanteesta vieläkin tukalamman. Kuva: perwiklund.se

Ruotsalainen suurseura Storvreta IBK on talousvaikeuksissa ja vaarassa menettää liigalisenssinsä. Seuran varatoimitusjohtaja Henrik Ededahl kommentoi uppsalalaisten tukalaa tilannetta Innebandymagazinetille.

Seura joutui perumaan perinteikkään Storvreta Cupin, joka pelataan normaalisti vuodenvaihteessa. Tämä ajaa jo valmiiksi talousvaikeuksissa pyristelevän seuran syvempään ahdinkoon. Ededahl kertoi Innebandymagazinetille, että Storvreta Cupin osuus seuran 22 miljoonan kruunun (n. 2,16M€) liikevaihdosta on yli puolet. Viime vuonna seura teki turnauksella noin kolme miljoonaa kruunua voittoa.

– Päätöksellä on meihin suuri taloudellinen vaikutus. Tämä on katastrofi taistelussa saada talous plussan puolelle. Elämän arvoa ei kuitenkaan voi mitata rahassa. Turnaus täytyy voida järjestää turvallisesti ja koimme, että se ei ole mahdollista seurattuamme tilanteen kehittymistä Ruotsissa ja maailmalla, Ededahl sanoi Innebandymagazinetille.

Storvretan talousvaikeuksista on uutisoitu aiemminkin. Seura oli vaarassa menettää liigalisenssin tälle kaudella sen pääoman oltua miinuksella. Koronapandemian takia se sai kuitenkin lisenssin erikoisluvalla, johon sisältyi erillinen toimintasuunnitelma. Storvretan pitäisi saada käännettyä taloutensa positiiviseksi huhtikuun loppuun mennessä.

Ededahl sanoi, että seura ei ole lähelläkään täyttää lisenssiehtoja Storvreta Cupin peruunnuttua.

– Meidän täytyy löytää muita tulonlähteitä ja leikata kuluja, jotta saamme jokaisen pennin käännettyä. Ei kuitenkaan ole mahdollista säästää niin paljon kuin pitäisi. Olemme leikanneet kuluja ja kasvattaneet liikevaihtoa vuodesta 2017, joten meillä ei ole juurikaan välttämättömiä kulueriä, mistä leikata. Liiton määrittämät liigalisenssin ehdot ovat täysin poissa kysymyksestä tällä hetkellä.

Ededahl sanoi seuran käyvän keskusteluja liiton kanssa, jotta se saisi pitää sarjapaikkansa uusin poikkeusehdoin. Ededahl kuitenkin korostaa, että päätös on liiton. Hän myös peräänkuulutti koronan aiheuttamia poikkeusoloja, jotka ovat vieneet Storvretan lipputulot ja vähentäneet sponsorituloja.

Ededahl kertoi Innebandymagazinetille seuran menettävän lipputuloja noin kahden miljoonan kruunun verran. Kausikorttimyynti on tippunut nollaan, kun niitä on aiemmin myyty noin 550 kaudessa.

Storvretan varatoimitusjohtaja sanoi olevansa huolissaan liigapaikasta, mutta peräänkuulutti poikkeusolojen luomaa hankalaa tilannetta.

– Jos katsot kehitystä Ruotsissa ja maailmalla ja päätät evätä meiltä liigalisenssin ja pudottaa sarjasta, sinulla täytyy olla melko harhainen kuva todellisuudesta, tehdäksesi tällaisia vaatimuksia voittoa tavoittelemalle yhdistykselle, jolta pandemia on vienyt kaikki tulonlähteet. Villeimmissäkään kuvitelmissani en usko, että kukaan liitosta pitäisi tätä hyvänä ideana. Se on kuitenkin heidän päätöksensä, ei meidän, Ededahl sanoitti.

Jaakko Tiira
Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira