Suomen U19-maajoukkue kokoontuu ensi viikolla Eerikkilään – tässä valinnat

Kuva: Mika Hilska

Kuva: Mika Hilska
Suomen U19-miesten maajoukkue leireilee Eerikkilässä keskiviikosta 2.12. lauantaihin 5.12. Joukkue valmistautuu ikäluokan MM-turnaukseen, joka on määrä pelata huhti-toukokuun vaihteessa Tšekin Brnossa.

– Isoin tavoite leirillä on yksinkertaisesti valmistautuminen kevään MM-kisoihin, kaikki muu kuten turnauksen mahdollisen siirtymisen pohtiminen on jossittelua, päävalmentaja Jarmo Härmä muistuttaa.

– Töitä on tehty sitä silmällä pitäen, että ollaan silloin toukokuun alussa valmiina.

Ennen toukokuun MM-kisoja U19-joukkueen ohjelmassa on enää yksi tapahtuma helmikuussa, joten nyt ollaan liikkeellä jo varsin tiivistyneellä pelaajarungolla.

– Olisi tehnyt mieli kokeilla vielä syksyn onnistujia A-nuorten SM-sarjasta ja miesten sarjoista, mutta tässä kohdin ja tässä tilanteessa on mentävä tiiviillä nipulla. Portti kisoihin on toki vielä edelleen auki. Olemme panostaneet ryhmähenkeen ja ryhmäytymiseen viettämällä esimerkiksi viime leirillä yhdessä aikaa metsässä, joten ei olisi järkevää pistää nippua uusiksi joka leirille. Voisi sanoa, että joukkueen ydin on löytynyt mutta palasia vielä etsitään, päävalmentaja Härmä tiivistää.

Kaikki mahdolliset turvatoimet leirillä ovat luonnollisesti niin tiukat kuin vallitseva koronatilanne vaatii.

Eerikkilään kutsutut pelaajat:

Maalivahdit
Juuso Jokisalo Westend Indians
Aki Karjalainen LNM
Iiro Rantaniemi OLS

Puolustajat
Olli Jokela Oilers
Viljami Järvikangas Jymy
Santeri Kakko SaiPa
Daniel Kortetmäki TPS
Eero Kuutsa TPS
Joel Lahtinen Classic
Topias Simonen Welhot
Santeri Uusi-Laitila SPV

Hyökkääjät
Juuso Ahola Karhut
Tatu Havula Josba
Niilo Helin Classic
Julius-Eemil Huppunen SaiPa
Otto Kilpi Classic
Jere Koistinen Welhot
Alpo Laitila Classic
Matti Minkkinen Happee
Aapo Rantaniemi OLS
Oliver Sillanpää EräViikingit
Jesper Silvonen Oilers
Waltteri Vesterinen TPS

Teksti: Salibandyliitto