Todellisten huippujen oma joukkue hyytyi – liigamies muutti pari vuotta myöhässä

Käsivarren Kipsin joukkue seurahistorian ensimmäisellä sarjakaudella 2013-14. Kuva: KäKi

Ottaisitko sinä mailakassin olalle ja lähtisit pelaamaan alimman sarjatason turnausta puolen tuhannen kilometrin tai kymmenen tunnin junamatkan päähän?

Suomen pohjoisimman seuran enontekiöläisen Käsivarren Kipsin pelaajille tällaiset pelimatkat olivat edellytys, kun mieli teki pelaamaan sarjaotteluita ja kotiseuturakkaus toi muualta muuttaneillekin tahdon edustaa nimenomaan kotikunnan seuraa.

Pääkallo kertoi hiljattain, että KäKi on Suomen Salibandyliiton pohjoisin jäsenseura. On aika sukeltaa hieman syvemmälle tunturiin.

Seuran juuret vievät jääurheiluun, kun Enontekiöllä luisteltiin ensin kaukalopallon ja sitten jääkiekon perässä. Käsivarren Kipsin taustalla on perustamisvuoden nimeensä saanut jääkiekkoseura Eki-94.

Kun paikkakunnan lätkätoiminta suli yksinkertaisesti pelaajien puutteeseen, tilalle nousi aiemminkin oheisharjoittelumuotona mukana kulkenut sähly – salibandyksi sitä ei ehkä ainakaan siinä vaiheessa voinut kutsua.

Seura ristittiin lopulta virallisestikin muotoon Käsivarren Kipsi, joka oli kulkenut mukana kutsumanimenä jo 1980-luvun kaukalopallovuosista asti.

Enontekiöllä ei ollut voimissaan ainuttakaan aikuisten sarjajoukkuetta missään lajissa, kun KäKin keskuudessa noussut into Salibandyliiton 5. divisioonaan ilmoittautumisesta realisoitui kaudeksi 2013–2014. Joukkue lähti liikkeelle käytännössä vailla yhtään aiempaa kokemusta virallisista sarjapeleistä.

”Kotikentälle” 150 kilometriä

Ryhmä haalittiin kasaan enontekiöläisistä: silloisista ja jo muualle muuttaneista. Yhtäkään yhteisharjoitusta joukkueella ei ole vuosien varrella ollut.

Ensimmäisinä kausina vastustajat tulivat pääosin Pohjois-Lapista, joten turnauksiin ei tarvinnut lähteä juuri Rovaniemeä kauemmas, mutta joukkueiden vähentyessä myös pelimatkat kasvoivat.

Pahimmillaan KäKin on pitänyt käydä pelaamassa noin 500 kilometrin päässä Kuusamossa ja 470 kilometrin päässä Oulussa.
Ei Rovaniemikään aivan vieressä ole – sinne on rapiat 300 kilometriä – mutta onneksi mitat täyttävä liikuntahalli on myös Kittilässä, jossa oli paljon turnauksia.

– Se oli tavallaan meidän kotikenttä, KäKin puheenjohtaja Matti Vuontissalmi kertoo.

Enontekiön keskustaajamasta Hetasta on Kittilään vaivaiset puolitoista sataa kilometriä.

Esimerkiksi pelireissut Kuusamoon ja Ouluun vaativat yöpymisen vieraspaikkakunnalla. Vaikka etäisyydet kuulostavat monen korvaan tolkuttomilta, Vuontissalmi kuittaa ne ohimennen.

– Kun asuu Enontekiöllä, on tottunut siihen, että joka paikkaan on pitkä matka.

Vuosien edetessä Enontekiöllä asuvien pelaajien määrä joukkueessa väheni ja esimerkiksi Oulussa asuvien määrä kasvoi.

Yksi erikoistapaus oli Turkuun muuttanut enontekiöläinen, joka osallistui sinnikkäästi.

– Hän kävi junalla pelaamassa Rovaniemellä ja ehkä Kittilässäkin asti, Vuontissalmi muistelee.

Yksi tilannetta helpottanut tekijä oli se, että KäKi sai haalittua hyvin paikallisia yrityksiä joukkueen tueksi. Sponsorirahojen turvin pelaajille pystyttiin kuittaamaan matkakulut, vaikka kilometrejä kertyikin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kauden 2015-16 joukkue kuvattuna Kittilän liikuntahallissa. Kuva: KäKi

Tuntureita riittää, ihmisiä vähemmän

Suomi-neidon käsivarsi on kokonaisuudessaan Enontekiötä. Se on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin kunta ja väestötiheydeltään toiseksi harvimpaan asuttu. Vähemmän savuja per neliökilometri on vain Savukoskella.

Rajanaapureita ovat paitsi Inarin, Kittilän ja Muonion kunnat, myös Ruotsin ja Norjan valtiot.

Kunnan alueella on yli puolet Suomen tuntureista ja kaikki yli tuhatmetriset huiput. KäKi on siis todellisten huippujen joukkue.

Tuntureita riittää, mutta ihmisiä vähemmän: Enontekiöllä on noin 1800 asukasta, joista 800 keskustaajama Hetassa. Sinne keskittyy myös KäKin toiminta.

Sikäläisen liikuntahallin koko jää metritolkulla virallisista salibandykentän mitoista, mutta kaukalo on, ja 4 vastaan 4 -pelit onnistuvat mainiosti.

KäKi tarjoaa tällä kaudella harrasteryhmät alakouluikäisille lapsille sekä yleisiä pelivuoroja miehille ja naisille.

– Tällä hetkellä KäKi on varmaan kunnassa yksi suurimpia liikuttajia. Sähly on täällä suosituin laji. Jos mennään 1970–80-luvuille, lentopallo oli se, mitä harrastettiin, mutta nyt se on sähly, KäKin hallituksen jäsen Miika Saukkonen kertoo.

Liigamies muutti myöhässä

Käsivarren Lapissa painitaan vakavien haasteiden parissa, jotka ovat tuttuja monessa muussakin Suomen kolkassa. Väki vähenee ja syntyvyys alenee.

Kolmekymppinen Saukkonen kertoo kuvaavan esimerkin: kun hän kävi yläkoulua, oppilasmäärä hipoi sataa. Nykyisin 7.-9. luokkalaisia on Enontekiöllä enää noin 50. Määrä on siis puolittunut 15 vuodessa.

Viiden lapsen isä Saukkonen on kantanut oman kortensa kekoon, ja hän myös vetäjänä toisessa KäKin lapsiryhmässä.

– En ole käynyt vielä mitään valmentajakoulutusta, mutta jos porukalla riittää intoa ja halua oppia, olen valmis sellaiseenkin lähtemään, Saukkonen sanoo.

KäKin jatko Salibandyliiton jäsenenä ja osallistuminen sarjatoimintaan voi olla seuraavan sukupolven varassa. Miesten joukkueen kokoaminen alkoi vaikeutua vuosi vuodelta, ja lopulta pää jäi vetävän käteen: tälle kaudelle joukkuetta ei enää saatu sarjaan mukaan.

Puheenjohtaja Vuontissalmi ei ole toiveikas pikaisen paluun suhteen. Pienen toivonkipinän hän näkee kuitenkin korona-ajan synnyttämässä etätyöbuumissa ja ihmisten kaipuussa luonnon ääreen. Se voisi tulevaisuudessa sataa Enontekiön kaltaisten paikkakuntien laariin.

Ja vaikka sarjasalibandya eivät enontekiöläiset tällä erää pelaakaan, Hetassa on tänä syksynä nähty kenties taidokkaampaa pallottelua kuin koskaan. Pelivuoroille kun on liittynyt pohjoiseen muuttanut Aleksi Jokela, joka on pelannut liigaa NST:ssä ja Kooveessa.

– Olisipa hän tullut muutama vuosi aikaisemmin. Siinä olisi ollut ykköskorin mies tarjolla, Matti Vuontissalmi letkauttaa.

Hurttia huumoria – siitä on Suomen pohjoisimmat salibandyharrastajat tehty.