Uutisoimme viime viikolla Salibandyliiton suunnitelma uusia miesten sarjajärjestelmiä liigan ja Divarin osalta kaudesta 2021-22 alkaen.
Uudistuksessa ollaan nappaamassa kaksi joukkuetta pois liigatasolta ja pelejä olisi tarkoitus jatkaa 12 joukkueen liigassa (33 ottelua) kaudesta 2022-23. Muitakin muutoksia on tulossa ja muun muassa tasonmittaus muuttuu niin, että liigakarsinnat yhdistyvät 2022-23 kahdeksan joukkueen liigakarsinnoiksi (2+6). Lue lisää aiheesta täältä.
Viime viikolla kysyimme, että kuulostavatko nämä kaavaillut muutokset hyviltä? Peräti 84,8 % oli sitä mieltä että ovat. Loput 15,8 % eivät nähneet muutoksia erityisen hyvinä. Keskusteluakin käytiin.
”Kaksi suoraa putoajaa liigasta on siinä mielessä hankala, että ensinnäkin nousijalla on tähänkin asti yleensä ollut hyvin vaikeaa (ja usein on hissiliikettä), toisekseen taloudellisesti liigasta pudotessa tullaan alas usein melko lailla kassa tyhjänä/miinuksella. Yksikin suora putoaja riittäisi, koska liigassa pärjääminen ja säilyminen edellyttää mahdollisuutta pitkäaikaiseen kehitystyöhön.
Muutoin pidän ideaa hyvänä aihiona. Ja erityisen hyvänä tuota liigasta divarin pudotuspeleihin tulevaa joukkuetta, jolla on hyvä mahdollisuus pelaamalla pitää paikkansa – mutta sen eteen pitää tehdä työtä.
Ja siinä mielessä viis minun mielipiteestäni, että tärkeintä on, että jotain tehdään!”, Jönssi kommentoi.
Parasta tässä ehdotuksessa on nuo divarin kärjen ja liigan hännän pudotuspelit. Todella kiinnostavia pelejä ja vielä paras viidestä eli kunnon pudotuspelisarjat , Kossi Agassa kommentoi.
Kyllähän tämä tekisi Divarin tasollekin hyvää. Nyt on ruvennut häntäpää olemaan sen verran kaukana kärjen tasosta että hyvä saada nuo Sb Vantaat ja ErVi akatemiat Suomisarjan puolelle asap.
Yesyes näki, että muutos oli vihdoin paikallaan.
”Ainakin asian vitkastelun näen johtuneen aluepolitiikasta, liigapelejä haluttiin teennäisesti tarjota myös esimerkiksi Kuopiossa ja Oulussa. Hyvä uudistus, mitä tulee pelin tasoon, Ainakin Ylijohtava nostanut pointin esiin, että amatöörilajissa liigatason pelaajat eivät juuri liiku. Uskon kuitenkin että vie myös peliä eteenpäin, sama ainakin nähtiin Veikkausliigassa.”
Slavato oli skeptinen muutoksen vaikutusten osalta:
”En jaksa uskoa, että joukkuemäärän vähennys vaikuttaisi merkittävästi liigan tai divarin tasoon, koska liikenne seurojen välillä on aika mitätöntä sarjatasojen vaihtuessa. Laajennetut karsinnat ja se ettei kukaan putoa automaattisesti on kuitenkin erinomainen muutos, jolla edistetään sitä että liigaan nousee seurat, joilla on siihen paremmat edellytykset kuin nykyisellä systeemillä.”
En välttämättä näe suurta muutosta Fliigan tasoon, noista sarjan kahdesta huonoimmasta (miltä kaudelta tahansa) ei nyt monia siirry muihin Fliigan joukkueisiin. Divarin tasoa tämä voikin kyllä nostaa, kun sieltä putoaa 2 huonointa pois ja sinne tulee 2 jo liigassakin ollutta joukkuetta näiden tilalle.
FuriousT näytti uudistukselle ehdotonta vihreää valoa:
”Kyllä tähän tuli välitön innostus. Ehkä eniten tuo karsinta/liiganousu. Kyllä sitä on monena kautena miettinyt meneekö tämä nyt oikein, että viimeinen putoaa suoraa ilman tasonmittausta nousijaan. Se ei kuitenkaan ole oikeastaan kenenkään etu, että parempi joukkue ja/tai organisaatio tiputetaan ja heikompi, huikean kevään pelannut joukkue nostetaan tilalle 1-2 kaudeksi selviytymään.
Pienemmälle joukkuemäärälle ja kolminkertaiselle sarjalle peukkua. Tuotteen nimeltään F-liiga pitää olla mintissä, kaventamalla pari heikointa pois keskimääräinen taso nousee. Myös divarin tason pitäisi nousta, joka nostaa taas mielenkiintoa entisestään allekirjoittaneelle.”
Tasoerojen siis uskottiin joko kasvavan tai laskevan, riippuen kommentoijasta. Lisäksi osa arvioi, että sarjan taso ei tule nousemaan, vaikka joukkuemäärää lasketaan. Lisää voit lukea foorumilta.