Pääkallon joulutodistus: Liitolle ruusuja ja risuja – ”Surkea suoritus”

Pekka Ilmivalta on esiintynyt toiminnanjohtajan virassa. hyvin vaikeasta syksystä huolimatta toiminnanjohtajan virassa. Kuva: salibandy.fi

Pekka Ilmivalta on esiintynyt toiminnanjohtajan virassa hyvin vaikeasta syksystä huolimatta. Kuva: salibandy.fi

Pääkallo.fi jakaa tänä vuonna joulutodistukset. Arvioimme miesten F-liigajoukkueiden syksyn sekä tukun erilaisia lajiin liittyviä aiheita ja järjestöjä.

Kokonaismäärä 20 arvosanaa on jaettu neljään eri todistukseen. Toimituksen kaksi edustajaa antavat omat arvosanansa ja niiden pohjalta kohde saa saa kokonaisarvosanan. Arvosteluasteikkona on 4-10. Tässä on järjestyksessään kolmas todistus.

OLS

Jaakko Tiira:
Arvosana: 7
Pallollinen peli on kehittynyt paljon. Se antaa hyvän pohjan rakentaa. Mutta. Puolustaminen on ollut todella heikkoa. Mustat hetket ovat todella mustia. Omissa on soinut jo tässä vaiheessa 115 kertaa, kun vielä pari kautta sitten koko kaudella upposi 139 maalia. Heikko maalivahtipelikään ei ole juuri asiaa auttanut, sillä noin joka kolmas maalia kohti ammuttu kuti uppoaa. Reagoinnissa on isoja puutteita, niin kentällä kuin penkin päässä.

Joel Siltanen:
Arvosana: 6
Vaikka OLS on pallollisesti parantanut ja kehittänyt peliään rohkeastikin niin tulostaso on ollut kohtuullisen heikko. Voi siis olla, että OLS:n materiaali ei riitä idealistiseen pelitapaan, ainakaan siinä määrin, että hyvät tulokset seuraisivat perässä. Pitkällä tähtäimellä ratkaisu voi kuitenkin olla toimiva. Viime kautta heikompi syksy.

Kokonaisarvosana: 7

SPV

JT:
Arvosana: 6
Yksi piste yläpuolella olevilta joukkueilta, 17 takana olevilta. Pallottomaan peliin on tullut järkeä ja sillä saralla SPV on edelleen liigan kärkipäätä. Pallollinen peli taas on tutun heikkoa. Hallintajaksot ovat olemattomia ja suorista hyökkäyksistä ei juuri laatupaikkoja synny. Pallollisen pelin modernisoimisen sijaan SPV on harpannut pari vuosikymmentä taaksepäin ja luottanut hämmentävän paljon kaaripalloihin. Kulmikkaat työnsankarit ovat pääosin jättäneet estradin ja joukkueessa piisaisi kyllä potentiaalia huomattavasti nähtyä parempaan tekemiseen pelivälineen kanssa.

JS:
Arvosana: 6
Ei sinällään uutta Seinäjoella, mikä on harmi. Parin profiilipelaajan lähdön vuoksi rosteri heikkeni. Nuoriso on päässyt mukaan vasta pikku hiljaa. Tulostaso on ollut tasaisen vaisu. Pelillisesti SPV pelaa pallon kanssa melko mielikuvituksetonta kukkupalloa. SPV antaa ihan turhaan aloitteen vastustajalle illasta toiseen, ja laukaisuliipasin on herkällä. Ehkä uusi pelaajapolvi tuo Seinäjoelle jotain uutta myös pelillisesti, ja toivottavasti saa enenemässä määrin vastuuta.

Kokonaisarvosana: 6

Steelers

JT
Arvosana: 9

Ylittänyt odotukset kirkkaasti. Eero Kososen merkitystä ei voi liiaksi korostaa, mutta sekin näkyy, että viime kaudella turhan junioripitoiseen kokoonpanoon on saatu ilman suojalaseja pelaavia vahvistuksia. Steelers on terävöittänyt puolustuspeliään. Päästettyjen maalien keskiarvo on pudonnut 1,5 maalia. Mielenkiintoista nähdä näkyykö seuran epävarma tilanne kevään puolella myös kaukalossa?

JS:
Arvosana: 9
Vaikea kesä taas, mutta on aloittanut kauden hyvin. Eero Kosonen on torjunut loistokkaasti ja Steelersin puolustus on pitänyt sopivan hyvin. Yksi alkukauden suurista yllättäjistä. Muutama yksilö on nostanut tällä kaudella tasoaan entisestään, ja kakkosdivarista hankitut pelaajat ovat ylittäneet odotukset. Uuden hallituksen myötä Steelersin taustatilanne saattaa vakiintua, mutta tehtävä on haastava.

Kokonaisarvosana: 9

Salibandyliitto

JT:
Arvosana: 6
Tulospalvelu. Tarviiko sanoa enempää? Ei varmaankaan. Liittokokouksen etäosallistumis- ja etä-äänestysmahdollisuuden arpominen vaaliviikolle oli myös surkea suoritus. Ala-arvoinen. Siitä plussaa, että tahtotila on ollut jatkaa pelejä. Salibandy on kuitenkin isona liikuttajana merkittävä kansanterveydellinen toimija.

JS:
Arvosana: 7
Maisterin kanssa jonkin verran eri mieltä tästä. Tulospalvelusta toki iso miinus, ja liittovaaleissa oli omat kommervinkkinsä. Kurinpitotoiminta ja sen kommentointi ei kestä päivänvaloa. Sen sijaan vuoden isoimman aiheen, koronan kanssa luoviminen on sujunut liitolta hyvin, tai jopa kiitettävästi. Pitää muistaa, että sählyssä taitaa olla jalkapallon jälkeen eniten liikkuvia osia otteluiden ja muiden osalta. Plussaa myös siitä, että toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta on tullut julkisuudessa hyvin esille.

Kokonaisarvosana: 7

Salibandykeskustelu

JT:
Arvosana: 6
Syksy oli hiljainen, vaikka yksi melko älyvapaa alakolmio-jauhanta saatiinkin aikaan. Kohuja ei tosin ollut liiemmin tarjolla. Joulun alla homma eskaloituikin sitten ihan huolella. Se tosin ei ole kovin hyvä merkki, että keskustelua saadaan aikaan lähinnä konflikteista.

JS:
Arvosana: 7+
Jos puhutaan liigatasosta niin eniten keskustelua on ollut foorumilla. Se on mielestäni positiivinen asia, sillä on hyvä, että ihan normaalit pelit ilman kohujakin kiinnostavat ainakin joitain lajiseuraajia. Somen puolella on ollut hiljaisempaa, mistä taas sitten miinusta. Koronaan liittyen on käyty debattia, joka on pysynyt pääosin asiallisena, mikä ei ole ihan itsestäänselvää. Joulun alla tilanne räjähti yllättävän paljon käsistä erinäisten kohujen kautta. MM-kisojen peruminen söi varmasti osiltaan lajikeskustelua laajemmalla katsannolla. Kun tuo alakolmio ja ”kohuttomuus” nousi esiin, niin onhan ErVin taaperrus ollut toisaalta aihe mikä on noussut esille pitkin syksyä ihan maan suurinta lehteä myöden.

Kokonaisarvosana: 7