Suomalaisen salibandyn pienellä hiekkalaatikolla on kuohunut ainakin viikon verran, ehkä kahdenkin.

Syynä ovat tietyt F-liigassa sattuneet riketapaukset, jotka arvioitiin kurinpidossa. En kommentoi tapauksia enää tässä, niitä on puitu sinällään ihan riittämiin. Keskustelu on huomattu myös Salibandyliitossa, mikä saattaa olla hyväkin asia.

Suomalaisen salibandyn yksi kokeneimmista toimijoista, Mika Hilska, avasi kurinpitoa pitkässä kirjoituksessa tiistaina. Kirjoituksen pontena toimii pitkä kokemus lajin parissa ja toiminta kahden kurinpitoelimen sihteerinä.

Kirjoituksessa toisaalta annetaan ymmärtää, että kommentteja on tullut pieneltä määrältä lajin kovaäänisiä ja keskustelupalstojen nimimerkeiltä. Jos näin kerran on niin miksi 15 kohdan vastaus näinkin mitättömään keskusteluun? Mihin Hilska ylipäänsä vastaa, kenen puolesta ja mitä varten? Katsotaan.

Sanon heti alkuun myös, että kirjoitus on monilta osiltaan ansiokas ja perusteellinen. Tervehdin myös ilolla ylemmän tahon osallistumista keskusteluun tällä tasolla. Välillä tosin mietityttää vastaako kysymyksiin yksityishenkilö, Salibandyliitto vai kurinpidon edustaja. Varmasti näitä kaikkia tilanteesta riippuen.

Ennen tarkempia vastauksia on hyvä poimia alun kohta:

”Salibandyliiton (johon tässä luen liigan) tulisi olla ainakin kurinpitoasioissa kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Silloin se tietäisi kaikki kaukaloissa tapahtuvat rikkeet ja määräisi niistä johdonmukaiset kerralla oikeaan osuvat seuraamukset, joihin kaikki olisivat tyytyväisiä. Siinä onkin oikea ja tavoiteltava asiaintila, mutta kurinpidon realismi on vielä monelta osin muuta”

Ensinnäkin tässä nyt kommentoidaan turhaan kaikkein radikaaleimpia kommentteja kurinpitoon liittyen. Toisekseen Salibandyliitto tarjoaa pelaajille ja lajin seuraajille tuotetta nimeltä suomalainen salibandy. Se on silloin asiakaspalveluasemassa ja saa palautetta, kun koetaan, että joku sen tuotteen osa ei tällä hetkellä toimi.

Kukaan ei odota siltä täydellisyyttä edes tässä asiassa, mutta johdonmukaisuutta kyllä. Toisekseen kirjoituksessa puututaan paljon järjestelmään kokonaisuutena, minkä toimivuutta monikaan ei varmasti osaa kokonaisuudessaan kommentoida. Sen sijaan suuri osa kritiikistä on kohdistunut valtaapitäviin yksilöihin, kurinpitäjään ja videotuomariin, joiden kompetenssista ja johdonmukaisuudesta on ollut huolta.

Haluan huomauttaa tässä välissä, että omatkin kommenttini koskevat eritoten pääsarjojen, ja vielä tarkemmin sanoen F-liigan kurinpitotapauksia.

1. Liitto ei näe ja tiedä kaikkea, mitä otteluissa tapahtuu ja puutu vääryyksiin. Rikkeet tulevat käsittelyyn raportin, rikkomusilmoituksen tai videotutkintapyynnön kautta, ja viimeisenä takalautana systeemissä on rikkeen kohteena oleva joukkue. Jollei se halua asiaan puuttua, saattaa kiistaton rikkomuskin jäädä käsittelemättä.

Tällaista keskustelua ei ole kaiketi käyty missään vaiheessa, että joku olisi näin suoranaisesti väittänyt, mutta on se hyvä kerrata.

2. Kovat pelitilannekontaktit tapaavat olla vaikeita pähkinöitä. Vaikka jokainen helposti venyttää totuutta omaan suuntaansa, saattaa toinen osapuoli vilpittömästi olla tilanteesta sitä mieltä, että siinä oli törkeä rike, jollaiset tulee ehdottomasti kitkeä lajista ja toinen samasta tilanteesta yhtä vilpittömästi sitä mieltä, että siinä ei ollut perusteita edes jäähyyn. Edes tilanteen tutkiminen videoista hidastuksineen ei välttämättä tuo asiaan yksimielisyyttä.

Tämä on varmasti useimmille seuraajille selviö, mutta kai tämänkin voi kerrata. Tällöin tilanteet aiheuttavat keskustelua joissa kuullaan ihmisten mielipiteitä tilanteista. Esimerkiksi kurinpitopäätöksen tekee aluksi yksi valistunut henkilö, joten ei ihme jos niitä päätöksiä välillä ihmetellään.

3. Vaikka kontaktit ovat vaikeita arvioitavia, arviointiin on olemassa kriteerejä lähtien rikoslain tavoin toisaalta teon vaarallisuudesta sekä vahingollisuudesta ja toisaalta tekijän syyllisyyden määrästä. Arvioinnissa voidaan miettiä esimerkiksi sitä, pyrkikö pelaaja palloon vai pelkkään kontaktiin, kontaktin kovuutta, osapuolten liikesuuntia, osumakohtaa ja ympäristön riskitekijöitä kuten seinän tai toimitsijapöydän läheisyyttä.

Täytyy sanoa, että tässä ainakin itse koen olleeni väärässä. Olen ymmärtänyt, että varsinkaan seurausta ei tuijoteta teon kustannuksella, mutta ilmeisesti silläkin on arvonsa. ”Arvioinnissa voidaan miettiä” -kohta kuvastaa hyvin sitä, että kurinpito on pitkälti mosaiikki osin eksaktiutta ja osin veteen piirrettyjä viivoja, joita lajiseuraajat kommentoivat oman tietotaitonsa mukaisesti. Siitä syntyy keskustelua ja kritiikkiä, jota on edelleen aika vähän.

4.-7. On selvää, että eri kurinpitoelinten päätösten pitäisi olla keskenään johdonmukaisia.

On yhtä selvää, että niin kauan kuin asioita käsittelevät ihmiset, ei sataprosenttista johdonmukaisuutta koskaan saavuteta. Eri kurinpitoelimet saattavat päätyä samasta tilanteesta erilaisiin johtopäätöksiin, ja usein näkemykset jakautuvat jo yhden ja saman kurinpitoelimen sisällä. Silloin joko puidaan asiaa sellaiseen päätökseen saakka, jonka kaikki voivat allekirjoittaa, tai sitten äänestetään ja osa jättää eriävän mielipiteen.

Paitsi että eri kurinpitoelimet saattavat nähdä saman tilanteen eri tavalla, ne muotoilevat tällä hetkellä päätöksensä erilaisille tekstipohjille ja perustelevat päätöksiään erilaisilla tavoilla: esimerkiksi kurinpitäjä viittaa usein pelisääntöjen pelirangaistusten kriteereihin ja kurinpitovaliokunta puolestaan yleensä kilpailusääntöihin.

Elinten yhteisiä keskusteluja kurinpitoasioiden linjaamisesta ja käsittelemisestä on tähän saakka ollut noin kerran kaudessa ja nekin pintapuolisia. Kurinpitoelinten ja erotuomarisektorin yhteisiä keskusteluja pelin linjaamisesta ei ole ollut lainkaan. Valituslautakunnan osalta ei sellaisia lähtökohtaisesti tulisi ollakaan. Sen tehtävä on arvioida muutoksenhaut mahdollisimman itsenäisesti.

Harmillisesti nämä tärkeät kohdat jäävät ohueksi osioksi kirjoituksessa, koska suuren yleisön silmissä tämä on selkeästi eniten hiertävä asia. Kyllä, eri kurinpitoelinten epäjohdonmukaisuus häiritsee. Eniten selkeästi häiritsee kuitenkin esimerkiksi kurinpitäjän epäjohdonmukaisuus omissa päätöksissään. Eli siis kurinpitäjä arvioi samantyyppisestä rikkomuksesta jopa hyvin erilaiset tuomiot.

Tämä taas aiheuttaa sen, että päätöksissä ei nähdä yhtenäistä ”linjaa”. Se taas on mielestäni kaikkein eniten kurinpidon arvovaltaa alentava seikka.

Viimeisen osion perusteella ”talon” sisäinen kommunikaatio voisi ainakin osin olla parempaakin, varsinkin kun sitä niin sanottua palautetta tuntuu tulevan. Toivoisin, että juuri näihin seikkoihin pyritään jatkossakin kiinnittämään suurta huomioita, koska tämä ohjaa asian tärkeimpiä tekijöitä, pelaajia, toiminnassaan. Kaikki epäjohdonmukaisuus haittaa tärkeintä tuotetta, peliä.

8.-9.Myöskään liiton hallitus tai muutoin ”liitto” ei ole tavannut sääntöjen vahvistamisen lisäksi ohjeistaa kurinpitoelimiä sen tarkemmin. Syynä lienee vilpitön halu olla vallan kolmijaon hengessä puuttumatta sääntöjen soveltamiseen samoin kuin kurinpitoelimet eivät ole lähteneet kommentoimaan toistensa päätöksiä. Haittapuolina ovat silloin hajanaisuus ja tunne, että ”liiton tahto” jää varsinaisille toteuttajille epäselväksi. Sikäli kuin ”liiton tahto” on olemassa, tulisi toki myös valituslautakunnan olla siitä tietoinen.

Yllä listatuista syistä en tekisi yksittäisistä kurinpitoelinten päätöksistä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mikä ”nyt sitten näyttää olevan liiton linja” tai mikä ”näköjään on sallittua”, vaikka sellainen sarkastinen sivallus helposti houkuttaisikin. Se, että jostain tilanteesta ei ole määrätty jälkikäteen rangaistusta, ei todista, että tilanteessa olisi toimittu oikein.

Miksi tämä mystinen ”liitto” on niin huolissaan maineestaan? Kurinpito kuuluu sen tuotevalikoimaan, joten silloin kaikki palaute kuuluu sille. Liitto ei kuitenkaan henkilöidy kehenkään kovin vahvasti, joten palautehan toisaalta jakautuu aika monen hartioille, vaikka jokainen tietääkin, että ei sen ikävän palautteen vastaanottaminen aina ole helppoa jos koskaan. Liitto on kuitenkin lajia varten, ei toisinpäin.

Jos se haluaa ulkoistaa kurinpidon niin asiakin muuttuu samalla. Ja on hyvä, että liiton hallitus ei puutu liikaa sen toimintaan, mutta kokeeko se nyt painetta sen parantamisen suhteen? Varmastikin.

10.-11. Kurinpitoelinten tärkeimpänä tehtävänä on käsittääkseni parhaansa mukaan edesauttaa kaikkien osallistujien turvallisuutta salibandyssa sekä tulosten ratkeamista reilulla pelillä. Edellinen liittyy yleensä rangaistusten määräämiseen ja jälkimmäinen vastalauseiden ja teknisten kuten edustusoikeuskiistojen ratkaisemiseen. ”Parhaansa mukaan” ei tarkoita, että kurinpitoelimet aina onnistuisivat tehtävässään.

Kurinpitopäätökset tulee perustella, mutta niitä kaikkia ei ole mielekästä perustella yhtä pitkästi. Joskus kurinpitoasia on laaja ja monelta osin riidanalainen, joskus taas yksinkertainen ja yksiselitteinen ja kaikki sen olennaisista osista yhtä mieltä. Kyse voi myös olla prosessin osaksi jäävästä välipäätöksestä, kuten videotuomarin päättäessä, siirtääkö asian kurinpitäjälle. Kuten vastikään näimme, myös sellaiseen voi joskus kohdistua poikkeuksellisia odotuksia perusteluille. Mitä tarkemmin kurinpitopäätös perustellaan, sitä suurempi on todennäköisyys, että sen perustelut avautuvat osapuolille ja yleisölle. Joskus on kuitenkin mahdoton vakuuttaa ainakaan kaikkia, vaikka perustelisi kuinka.

Ensimmäinen osio on totta, ja siksi jokainen kurinpitopäätös ei herätäkään keskustelua, vaan osa päätöksistä. Osan mielestä ”kiistaa” aiheuttavia päätöksiä on usein, toisaalta niitä on näin näppituntumalla muutama vuodessa. Asia riippuu hiukan siitäkin montako kurinpitotapausta vuodessa tulee.

Tässä tullaan toiseen kohtaan, jossa se osin todetaankin. Kuitenkin jos ja kun kiistanalaisia tapauksia on melko vähän, niin olisiko niiden laajempi perustelu paikallaan silloin? Minusta olisi. Ja silloin jos suuri yleisö ei osta päätelmiä niin voidaan todeta, että vika on vastaanottajissa tai että siitä nyt ollaan vain eri mieltä tällä kertaa. Videotuomarin viimeisessä tapauksessa perustelut olivat vähäiset ja monien mielestä erikoiset, ilmeisesti oikeusturvan kannalta kuitenkin riittävät, ja sääntökirjan kanssa tiukimmin naimisissa olevien mukaan oikeatkin. Jos kuitenkin se herätti paljon kysymyksiä muun muassa liigatason pelaajien keskuudessa, mikä on osin huono signaali.

12.-13. Kurinpitoelimet tekevät paremmin ja huonommin perusteltuja päätöksiä, joskus jälkikäteen arvioituina jopa virheellisiä. Muutoksenhakujärjestelmä on yksi keino korjata asia, mutta joskus huonotkin päätökset jäävät lopullisiksi. Vaikka itse systeemin osana sanonkin, ei salibandyn kurinpito kaiken kaikkiaan ole ollut huonoimmasta päästä, kun tarkastellaan vaikkapa urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisuja koko lajikirjon leveydeltä.

Muutoksenhakujärjestelmä on ”syyllistä” suosiva sikäli, että oikeus hakea muutosta on vain rangaistuksen saaneella sekä rikkomusilmoituksen tekijällä. Tällöin liian ankarina pidetyt rangaistukset tulevat haluttaessa puntaroiduiksi toisen kerran mutta liian lievinä pidetyt tai vapauttavat päätökset yleensä eivät.

Hilska on oikeassa siinä, että koko lajin kurinpitojärjestelmän vetäminen vessasta alas on liioittelua yksittäisten tapausten osalta. Se on moniportainen ja hyvä järjestelmä monilta osin. Voi kuitenkin olla, että yksittäinen tapaus voi olla jollekin ”viimeinen pisara” pitkällä aikavälillä.

Sen sijaan yksittäisten toimijoiden, kuten videotuomarin tai kurinpitäjän päätöksistä herää varmasti keskustelua aika ajoin aina. OLS-leirissä oltiin huolestuneita siitä, että videotuomarin päätökseen ei olisi ollut valitusmahdollisuutta. Ilmeisesti tällainen mahdollisuus on videotutkinnan tilanteissa, joissa tapauksen laittaa vireille vääryyttä kokenut joukkue ja sisällyttää siihen myös valitusmahdollisuuden.

14. Oikeuslaitoksessa perinteisesti ”tuomarit puhuvat tuomioiden kautta” eivätkä perustelut kirjattuaan käsittääkseni anna yksittäisestä ratkaisusta haastatteluja tai lisäkommentteja. Myös urheilun kurinpidossa ainakin minusta on tuntunut, että paras on kirjata perustelut parhaansa mukaan päätökseen ja sen jälkeen vaieta, koska jatkokeskustelu voisi johtaa loputtomiin lisäkysymyksiin eri foorumeilla ja juupaseipästelyyn, jossa voi vain hävitä. En ole varma, olenko tässä oikeassa. Tarvetta ainakin kuitenkin olisi jonkinlaiselle ”mediatuomarille”, joka voisi osallistua keskusteluun ikään kuin systeemin puolelta ja ainakin avata yleisiä periaatteita ja korjata mahdollisia väärinymmärryksiä.

Perusteluasia on tietysti monisyinen ja toki tuomion kautta jo itsessään linjataan. Sen sijaan vertaaminen oikeuden tuomareihin on sinällään huono, että oikeuden tuomari on pitkälle koulutettu alansa ammattilainen, jolla on varmasti enemmän työsarkaa kuin salibandyn vastaavalla päättäjällä.

Toisaalta kurinpito toimii salibandyssa hyvin pitkälti ”kutsutaan tarvittaessa” -mandaatilla ja siksikään sitä ei voi vetää samaan kategoriaan. Kyse on kaikille toimijoille toissijaisesta työstä ja eteen tulee myös ajankäytöllisiä haasteita. Paikoittainen laajempi perusteleminen ei kuitenkaan ole omasta mielestäni ylitsepääsemätön este. Se kertoisi myös paikoin jotain kurinpitäjien ajatusmaailmasta. Sovitaan kuitenkin, että tämä on henkilökohtainen mielipide.

Ajatus mediatuomarista on mielestäni oikein hyvä. Kaikki keskustelun osapuolet allekirjoittanut mukaanlukien ovat varmasti asioiden suhteen paikka paikoin enemmän tai vähemmän väärässä. Tällainen hahmo voisi edesauttaa asioiden ymmärtämystä. Esimerkiksi Urheilusanomien (IS) Lari Vesander on omalta osaltaan edesauttanut jalkapallotuomioiden ymmärrystä erotuomaritaustansa avulla.

15. Kurinpitoelinten päätöksiä saa ja kuuluu arvostella. Se takaa demokraattisen kontrollin ja painostaa perustelemaan päätökset paremmin. Vaikka kurinpitoelimet tekevät päätöksensä itsenäisesti, ne saavat viime kädessä oikeutuksensa salibandyväeltä. Sen oikeutuksen mittaa käytännössä Salibandyliiton hallitus, joka nimittää ja niin halutessaan vaihtaa kurinpitäjät. Julkisella keskustelulla vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai Pääkallon foorumilla on oma arvonsa, mutta viiden tai kymmenen nimen tai nimimerkin tuomio jättää vielä auki, mitä mieltä ovat ne kaikki, jotka eivät ole ottaneet kantaa. Joskus keskusteluissa on hyvinkin osuvia ja perusteltuja analyysejä, joskus taas lähinnä omien tunteiden ilmaisemista tai piikittelyä. Lisäksi kurinpitoelinten osa on tehdä ikäviä päätöksiä ja määrätä epämiellyttäviä seuraamuksia, joten ne ovat tottuneet siihen, että ainakin yksi osapuoli tai joskus kaikki osapuolet ovat päätökseen tyytymättömiä. Se johtaa omanlaiseensa turtumukseen palautetta kohtaan.

Viimeinen osio on jokseenkin se ristiriitaisin. Jos keskustelu on vähäistä ja perustuu muutamien henkilöiden kommentteihin, miksi näin pitkä perustelu ja oikeutus järjestelmälle? Herää kysymys, että monellako jalalla systeemi seisoo, jos sen oikeutusta on näin helposti kyseenalaistettavissa?

Mitä tulee keskustelun reaktiiviseen luonteeseen, ei sitäkään kannata tuolla tavoin arvioida. Osin kyse on varmasti ensireaktioista, ja toki ajatukset aiheesta voivat kehittyä ajan myötä. Varmasti keskustelu on usein laadukkaampaa päivien jälkeen kuin minuuttien ja tuntien. Näin voin omalta osalta myöntää monissakin tapauksissa, mutta ehkä tässä nyt käydään sitä toista aaltoa tai jopa kolmatta. Tietynlainen läikkyminenkin kuuluu ainakin osin urheilukeskusteluun.

”Mitä mieltä ovat ne kaikki, jotka eivät ole ottaneet kantaa”. Tässä on hyvä kysymys. Katsoisin tätä eritoten siltä kantilta, mitä pelaajat ja valmentajat miettivät. Voi olla, että pelaajilla ei ole halua tai mahdollisuutta ottaa asioihin kantaa julkisesti leimaantumisen pelossa. Kuitenkin on ilmoilla ajatusta siitä, että ei olla ihan varmoja siitä mitä kentällä saa tällä hetkellä tehdä ja mitä ei.

Ja mitä ajattelee pelaaja, jota kohdellaan rajusti kaltoin pelissä, mutta luulee, että kurinpito hoitaa asian, ettei peliä pelata villin lännen säännöillä? Varmasti kokee vaikeaksi tilanteen, jossa ne paremmatkaan turvaverkot eivät lopulta pidä. Onneksi näitä tilanteita ei ole kovin usein.

Ilmoilla on ollut selvästi epätietoisuuttaa joukkueiden kesken siitä, että mitä kentällä saa tehdä ja mitä ei. Mikä on siis ”linja”? Tässä tullaan johdonmukaisuuspointtiin mikä on tärkeä asia kokonaisuudessa. Suomimista on tullut siitäkin, että eri tuomariparien linjoissa on merkittäviä eroja. Ei siis pieniä, vaan isompia.

Joka tapauksessa reaktiivinen keskustelu on johtanut moneen hyvään pointtiin. Esimerksiki Oskari Saari kyseli lajin sääntökehityksen perään Twitterissä ja IFF:n pääsihteeri Pi Liljelund asiaan vastailikin. Lajin sääntöjä ollaan kansainvälisesti viilaamassa, ja Suomessakin monissa tapauksissa on varmasti kyse siitäkin miten ”kansainväliseen linjaan” tottuneet pelaajat sopeutuvat kotimaisille kentille, jossa linja voi olla erilainen.

Jos jotain parannusta pitää ehdottaa niin miettisin vielä, että onko akselilla videotuomari-kurinpito liikaa päätäntävaltaa yhdellä henkilöllä? Kun mennään yli kolmen ottelun pelikieltoihin, Kilpa- ja kurinpitoryhmässä päätöksen tekee kolmikko. Olisiko tämä mahdollisuus olemassa myös itse kurinpitoon? En tiedä, siksi heitän sen ilmoille tässä.

Lopuksi on todettava, että hyvä jos näinkin tärkeä osa lajia kiinnostaa edes sitä osaa ihmisistä, jotka ovat ääneen asioita kommentoineet. Liittokin nimittäin elää siitä ajatuksesta, että salibandy kokonaisuudessaan kiinnostaa ihmisiä.

Kirjoitusta täsmennetty OLS:n valitusoikeuden osalta.