Polvivaivojen kanssa kamppaillut Jani Rajala valittiin Divarin kuukauden pelaajaksi: ”Olen oppinut elämään polvikipujen kanssa”

Divarin kuukauden pelaaja Jani Rajala. Kuva: Esa Takalo

Divarin kuukauden pelaaja Jani Rajala. Kuva: Esa Takalo

Pääkallon haastattelussa on Kooveen Jani Rajala, joka valittiin Divarin kuukauden pelaajaksi. Usean kauden liigassa pelannut ja polvivaivoista urallaan kärsinyt Rajala pelaa toista lähes ehjää kautta putkeen ja on löytänyt kovan vireen. Kausi kakkosdivarissa antoi uuden mahdollisuuden pelata vielä pääsarjaa.

Marraskuun pelaajaksi valittu Rajala teki kuluneen kuukauden aikana viidessä ottelussa tehot 5+5. Hän osaa arvostaa valintaa loukkaantumishistoriansa takia. Välillä on mennyt kausia ilman ainuttakaan maalia tai -pistettä.

– Tottakai hieno juttu, kun arvostetaan tällä tavalla, varsinkin vaikeiden kausien jälkeen. Aika paljon on ollut loukkaantumisia, sanoo Rajala leveällä Tampereen murteella.

Rajala uskoo, että kova pistetahti on osasyy valintaan. Hän on noussut Divarin pistepörssin kolmannelle sijalle, kun 11 ottelua ovat tuoneet 22 paunaa.

– Varmasti siinä vähän pisteitäkin katsotaan, niitä on jonkun verran tuossa siunaantunut. En muuten osaa kyllä sanoa.

Koko kauden otannalla Rajala on varautuneen tyytyväinen omaan ja joukkueensa tekemiseen.

Ihan hyvin on mennyt, tietysti parannettavaa löytyy aina. Joukkueellakin on ollut hyvää tekemistä, vaikka vaikeuksiakin on ollut ajoittain. Täytyy olla kohtalaisen tyytyväinen.

Rajalan koko uraa on varjostanut polviongelmat. Vasta ihan viime kausina kolmekymppiseksi ehtinyt sentteri on saanut pelattua ehjiä kausia.

– Polvi meni jo silloin 18-vuotiaana. Se on leikattu uran aikana varmaan kahdeksan kertaa. Oikein ikinä en ole päässyt täyttä kautta pelaamaan. Se on varjostanut lähes jokaista kautta. Viime kaudella pystyin pelata yhtä pudotuspeliä lukuun ottamatta kaikki pelit.

Hän on kuitenkin vaikeuksista huolimatta jatkanut uraansa, vaikka uran varrelta löytyy neljä kautta, jolloin pelejä on kertynyt alle kymmenen.

– Nuorempana siitä enemmän stressasin. Vanhempana olen ajatellut, ettei sille mitään mahda ja olen oppinut elämään polvikipujen kanssa. Täytyy olla tyytyväinen, että pystyn edes pelaamaan.

Parisen vuotta sitten Rajala ehti jo lopettaa uransa pääsarjoissa ja siirtyi Ilvekseen pelaamaan kakkosdivaria vähemmän tosissaan ja pelasi seillä vajaat kaksi kautta. Jalka ei enää kestänyt pelaamista liigatasolla. Rajala on kiitollinen Ilveksen päävalmentajalle, Pekka ”Nupi” Niemiselle, siitä että vielä pystyy pääsarjatasolla pelaamaan.

– Nykyvireestä pitää antaa nöyrä kiitos maalivahtilegenda ja valmentajavelho Nupille. Nupin yksilöidyt kesä- fysiikkatreenit yhdistettynä mentaalipuolen valmennukseen on yksi iso syy sille, miksi vieläkin pelaan.

Nieminen saa ylistystä myös managerintaidoistaan Rajalalta.

– Nupi onnistui kuin ihmeen kaupalla hankkimaan minulle laitureiksi Pirkanmaan yhden taitavimmista laituripareista, vanhat liigajyrät Antti Naskalin ja Janne Suoniemen.

Valmentaja-pelaaja -suhde on vielä tänäkin päivänä voimissaan.

– Nupi katsoo vieläkin jälkilähetyksenä kaikki vaihtoni ja kommenttia ja vinkkiä tulee sitten tarvittaessa.

Kooveessa pelaa paljon liigakokemusta omaavia pelaajia. Joukkue kuuluu Divarin ehdottomaan kärkeen ja joukkueen jäsenistö on Pääkallon haastatteluissakin todennut tavoitteen olevan nousu liigaan.

– Tällä porukalla ei muuta tavoitetta voi ollakaan kuin liiganousu. Sitä en tiedä, jos nousu tulee, että pelaanko itse enää. Fyysisyys kun menee vielä pykälän eteenpäin, niin en jalan kunnosta osaa sanoa miten se kestää. Toki en pidä ajatusta mitenkään mahdottomana.