Ruotsi julkaisi uuden valmennuksensa: Brottman ja Nórden ottavat vetovastuun yhdessä – ”Todistetusti kyky rakentaa voittavia joukkueita”

Falunia luotsaava Thomas Brottman on toinen Ruotsin uusista päävalmentajista. Kuva: perwiklund.se

Ruotsin salibandyliitto julkaisi miesten maajoukkueen uuden valmennuksen. Thomas Brottman ja Niklas Nórden tekivät 2024 MM-kisoihin saakka ulottuvat sopimukset.

Brottman on Ruotsin meritoituneimpia valmentajia. Aikanaan jo pelaajana kaksi MM-kultaa ja neljä Ruotsin mestaruutta voittanut luotsi on valmentanut pitkään huippujoukkue Falunia. Brottmanin palkintokaapista löytyy yhteensä kuusi valmentajana voitettua Ruotsin mestaruutta. Kaksi Storvretassa ja neljä viimeisintä Falunissa.

– Kokemus isoilla areenoilla pelattavista suurten panosten otteluista on tärkeää. Minulla on myös jonkun verran kansainvälistä kokemusta Champions Cupista, jossa olen kohdannut Petteri Nykyn monta kertaa, Brottman kommentoi tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Brottman jatkaa ainakin toistaiseksi myös Falunin peräsimessä. Aisaparikseen hän saa Niklas Nórdenin. Kaksikko on tiedotteen mukaan samanarvoisessa asemassa. Nórden on valmentanut aiemmin Växjöä, joka taipui Ruotsin superfinaalissa juuri Brottmanin Falunille keväällä 2017.

– Jokaisen täytyy ymmärtää mitä voittaminen vaatii. Meidän täytyy tehdä kovaa työtä sen eteen. On mahtavaa päästä tekemään tätä Thomas Brottmanin kanssa. Hänellä on uskomaton kokemus voittavan joukkueen rakentamisesta, Nórden tuumi.

Maajoukkueen manageri Joakim Lindströmin luonnehdintojen perusteella vaikuttaa siltä, että Brottman on koheesiota rakentava henkinen johtaja, kun taas Nórden on enemmän vastuussa taktisesta puolesta.

– Thomas (Brottman) on maajoukkueen kasvot, mitä tulee suhteisiin ulospäin. Thomasilla on todistetusti kyky rakentaa voittavia joukkueita ja kehittää nuoria pelaajia, mikä tulee olemaan keskeistä tulevina vuosina, Lindström valotti.

– Niklas (Nórden) on äärimmäisen kunnianhimoinen johtaja, joka on taitava analyytikko, eikä jätä mitään sattuman varaan.

Kaksikon sopimukset ulottuvat vuoden MM-kisoihin, jotka saatetaan pelata Ruotsissa. Näin ollen he johtavat länsinaapurin lippulaivaa kolmissa seuraavissa MM-kisoissa. Nórden aloittaa työnsä heti. Brottmanin sopimus alkaa sarjakauden jälkeen toukokuussa. Muu valmennusryhmä julkaistaan myöhemmin.

Viimeiset vajaat neljä vuotta maajoukkuetta on luotsannut Mikael Hill, jonka sopimusta ei kuitenkaan jatkettu. Hillin tiimissä valmensi myös suomalainen Perttu Kytöhonka, joka kertoi Pääkallon haastattelussa kesken jääneestä kisaprojektista ja Ruotsin maajoukkueen nykyisestä tilasta.

Lähde: Ruotsin salibandyliitto

Artikkelia muokattu: Ruotsi hakee vuoden 2024 MM-kisoja, mutta niitä ei ole vielä myönnetty millekään maalle.