Analyysi: Dynastian horjuttaminen on hankalaa – Classic on kerännyt lähes 93 % kaikista tarjolla olevista pisteistä kaudesta 2015-16 lähtien

SPV ahdisti Classicin rankkarikisaa ja sitä voi pitää monellakin tavalla poikkeuksena. Kuva: Esa Takalo

SPV ahdisti Classicin rankkarikisaan ja sitä voi pitää monellakin tavalla poikkeuksena. Kuva: Esa Takalo

Kaudesta 2015-16 kotimaisia salibandykenttiä on pelotellut yksi ylivoimainen joukkue, kuten Mörkö Muumilaaksossa konsanaan.

Juha Kivilehto arvioi audiohaastattelussa vaatimattomasti Classicin maailman top3-joukkueeksi, mutta uskallan väittää, että syksyn 2015 jälkeen se on ollut suoritustasoltaan se kaikkein paras jopa maailman mittakaavassa. Kaiken kaikkiaan Classicin suoritutaso lienee ihan suomalaisen palloiluhistorian mittakaavassa hyvinkin ainutlaatuinen näin pitkällä ajanjaksolla.

Pudotuspeleissä lopullista pysäyttäjää ei ole löytynyt kauden 2014-15 jälkeen, mutta runkosarjassa kyllä. Tässä tekstissä nostetaan näiltä vuosilta niitä joukkueita, jotka ovat Classicia horjuttaneet kotimaan kentillä. Lista ei ole pitkä, ja mukaan otettiin lopulta myös ne joukkueet, jotka ovat napanneet edes pisteen ottelupotista.

2015-16

Pistelasku siten, että voitosta 2 pistettä varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla. Tasapelistä piste, eikä pelattu ratkaisuun asti, vaan tasapelit olivat vielä olemassa.

Runkosarja:
20.11.2015 18:30 Tapiolan UH Oilers – Classic 7-6
23.11.2015 18:30 Tampere Areena Classic – Viikingit 5-7

Pudotuspelit:
12.03.2016 16:00 Kastelli OLS – Classic 6-4
30.03.2016 18:00 Pasilan UH Viikingit – Classic 7-4
05.04.2016 18:30 Tampere Areena Classic – Viikingit 3-8

Voitot: 32/37 (86,5 %)
Runkosarjan pisteet: 48/52 (24 voittoa, 2 tappiota)
Pudotuspelit: Classic-OLS, Viikingit, Oilers 9-2

2016-17

Runkosarja:
17.10.2016 18:30 Tampere Areena Classic – SPV 5-7
20.11.2016 18:30 Kastelli OLS – Classic 6-6 JA (Ennen MM-taukoa)
19.12.2016 18:30 Tampere Areena Classic – Happee 6-6 JA (MM-tauon jälkeen)
25.01.2017 18:30 Marli Areena TPS – Classic 4-4 JA
12.02.2017 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Classic 12-8
04.03.2017 17:00 Pasilan UH M-Team – Classic 7-7 JA (M-Team keräsi kaudella vain 9 pistettä ja putosi)

Pudotuspelit:
15.03.2017 18:30 Tampere Areena Classic – Indians 8-9

Voitot: 29/36 (81 %)
Runkosarjan pisteet: 44/52 (20 voittoa, 4 tasapeliä ja 2 tappiota)
Pudotuspelit: Classic-Indians, Happee, EräViikingit 9-1

2017-18

Pelattiin ratkaisuun asti ensimmäisen kerran, eli rankkarikisat oli mahdollisia. Varsinaisen peliajan tasurista 1 piste, voitosta aina 2 pistettä.

Runkosarja:
22.09.2017 18:30 Tapiolan UH Oilers – Classic 5-4 JA
*11.11.2017 17:00 VexVe Areena Sastamala Nokian KrP – Classic 6-7 JA
*10.03.2018 17:00 Turun palloiluhalli TPS – Classic 4-5 JA

Pudotuspelit:
Ei tappioita.

Voitot: 34/35 (97,1 %)
Runkosarjan pisteet: 51/52 (25 voittoa, 1 jatkoaikatappio)
Pudotuspelit: Classic-Oilers, Indians, Happee 9-0

*Ryövättyjä pisteitä ei lasketa tältä kaudelta tasurista, koska voittaja sai täydet kaksi pistettä sekä peliajalla että jatkoajalla.

2018-19

Nykyinen pistelaskumalli. Varsinaisen peliajan voitosta 3 pistettä, jatkoaika- tai rankkarivoitosta 2 pistettä ja jatkoaika- tai rankkarikisatappiosta 1 piste. Pudotuspeleissä pelattiin kaikki sarjat paras seitsemästä -tyylillä.

Runkosarja:
27.10.2018 17:00 Ideapark Classic – Nokian KrP 4-5 JA (vuoden 2018 ainoa tappio Classicille)
21.02.2019 18:30 Tampere Areena Classic – SPV 8-9

Pudotuspelit:
14.03.2019 18:30 Otahalli Indians – Classic 7-6 JA
18.04.2019 18:30 Tampere Areena Classic – TPS 3-4

Voitot: 36/40 (90 %)
Runkosarjan pisteet: 73/78 (24 voittoa, yksi yhden pisteen tappio ja yksi suora tappio)
Pudotuspelit: Classic-Indians, Oilers, TPS 12-2

2019-20

Pudotuspelejä pelattiin vain kolme ottelua per joukkue koronaviruspandemian vuoksi, joten isossa kuvassa se saattaa jopa hieman vääristää tilastoja.

Runkosarja:
17.01.2020 18:30 Tampere Areena Classic – EräViikingit 5-6
26.01.2020 18:00 Kastelli OLS – Classic 8-5

Pudotuspelit:
06.03.2020 18:30 Tampere Areena Classic – Happee 7-9

Voitot: 26/29 (89,7 %)
Runkosarjan pisteet: 72/78 (24 voittoa, kaksi varsinaisen peliajan tappiota)
Pudotuspelit: 2-1 (Kausi keskeytettiin koronaviruspandemian vuoksi)

2020-21

Runkosarja:
21.11.2020 16:00 Ideapark 1 Classic – Nokian KrP 5-4 JA
03.01.2021 17:00 Tampere Areena 1 Classic – SPV 6-5 VL

Voitot: 16/16 (100 %)
Runkosarjan pisteet: 46/48

OLS:n viime kauden Classic-voitto varsinaisella peliajalla on tilastoharvinaisuus. Pudotuspelijoukkueiden ulkopuolelle Classic ei ole menettänyt tuon lisäksi täyttä pistepottia kertaakaan samalla ajanjaksolla. Kuva: Ari Arola

Kokonaisvoitot:
173/193 89,7 %

Kokonaistappiot:
16/193 8,3 %
Runkosarja: 9/146 6,2 %

Vähintään piste ottelusta:
Runkosarja: 139/146 95,2%
Pudotuspelit huomioiden: 179/193 92,7 % (pudotuspelitasureille ei tietysti merkitystä)

Runkosarjan voittoprosentti:
133/146 91,1 %

Pudotuspelien voittoprosentti:
40/47 85,1 %

Mahdolliset runkosarjan pisteet:
334/360 92,8 %

Joukkueet eriteltynä:

SPV:

Runkosarja: Classic 8 suoraa voittoa, yksi jatkoaikavoitto ja SPV:lle mennyt kolme voittoa varsinaisella peliajalla.
Ryövätyt pisteet: 8
Pudotuspelit: Ei kohtaamisia näinä vuosina.

OLS:

Runkosarja: 9 voittoa Classicille, joista yksi jatkoaikavoitto ajalta, jolloin jatkoaikatappiosta ei saanut pisteitä. Yksi tasuri ja yksi voitto OLS:lle. Viime kauden Classicin kaato oli todella harvinainen, sillä muille pudotuspelien ulkopuolisille joukkueille Classic ei ole hävinnyt ajanjaksolla.
Ryövätyt pisteet: 4
Pudotuspelit: 5 peliä. OLS:lle yksi voitto.

Viikingit (vain yksi kausi):

Runkosarja: Voitot 1-1.
Ryövätyt pisteet: 2
Pudotuspelit: Välieräsarja Classicille 4-2. Viikinkien yhden kauden rekordi 3/8 on vahva otatus tässä tilastopläjäyksessä.

EräViikingit:

Runkosarja: Kahdeksan suoraa voittoa Classicille ja yksi ErVille.
Ryövätyt pisteet: 3
Pudotuspelit: Classic voitti Superfinaalin 2017. Erityismaininta siitä, että ainoa pysti minkä Classic on menettänyt finaalitappiolla Suomessa tänä aikana oli EräViikinkien Suomen Cupin voitto 2017.

Oilers:

Runkosarja: 11 peliä. Oilersille kaksi voittoa.
Ryövätyt pisteet: 3 (voisi tulkita myös 4, mutta kyseisellä kaudella kaudella jatkoajalla hävinnyt sai pisteen ja voittaja 2, vaikka maksimipistemäärä oli 2 voitosta myös varsinaisella peliajalla)
Pudotuspelit: Voitot 9-0 Classicille. Superfinaalissa 2016 käväisemässä.

Happee:

Runkosarja: 10 peliä. Kaudella 2016-17 kaksi varsinaisen peliajan tasapeliä, joista molemmat Classic voitti jatkoajalla. Ensimmäisessä kuitenkin pieni tilasto-/muistikuvahämäyskin olemassa, sillä Classic voitti tuplapelinoksella pelatun ottelun vasta cupiin kuuluneella jatkoajalla. Joten 9 voittoa Classicille ja yksi tasapeli.
Ryövätyt pisteet: 1
Pudotuspelit: Kaikkiaan kahdeksan kohtaamista, joista Classic on voittanut seitsemän. Superfinaalissa 2018. Erityismaininta, että ahdisti Classicin cupin finaalissa jatkoajalle 2019. Voitti cupin kotonaan 2016, pudotti silloin Classicin. Ainoa finaali mihin Classic ei tänä aikana ole Suomessa yltänyt.

TPS:

Runkosarja: 12 peliä. Tasaisia pelejä paljon, mutta lopulta vain yksi tasuri kaudelta 2016-17 kuuluu tähän juttuun. Classicilla siis 11 voittoa. Nappasi tasuripisteen Classicilta 2017-18, mutta Classic ei menettänyt pisteitä vietyään voiton jatkoajalla.
Ryövätyt pisteet: 1
Pudotuspelit: Finaaleissa 2019 viisi ottelua, joista Classic voitti neljä.

M-Team:

Runkosarja: Ovat kohdanneet neljästi liigassa tällä jaksolla. Putoamiskaudellaan onnistui niistämään Classicilta yllättäen pisteen.
Ryövätyt pisteet: 1
Pudotuspelit: Ei kohtaamisia.

Nokian KrP:

Runkosarja: 11 peliä. KrP on voittanut kerran jatkoajalla, ja hävinnyt kahdesti jatkoajalla. Nappasi pisteen Classicilta 2017-18, mutta tuolloin pistelaskussa voittaja sai 2 joka tapauksessa.
Ryövätyt pisteet: 3
Pudotuspelit: Ei kohtaamisia.

Indians:

Runkosarja: Ei voittoja tai ryövättyjä pisteitä.
Pudotuspelit: Kohdanneet 14 kertaa. Classic voittanut 12 ja Indians 2 kertaa.

Classic on pärjännyt mukavasti myös Suomen Cupissa. Mestaruuden se on voittanut 2018, 2019 ja 2020. 2017 se oli hopealla. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Haastajista

Koko artikkelin idea lähti tästä twiitistä, jossa arvioin ”perstuntumalla”, että SPV on ollut Classicin vaikein kanto kaskessa runkosarjan otteluissa sitten mestaruusputken alun. Tämä artikkeli todistaa sen uumoilun todeksi.

Jutun piti ensin kertoa vain haastajista, mutta vaikka Classicin ylivoima on selkeästi havaittavissa, niin aivan noin ylivoimaiseksi sitä ei äkkiseltään osannut ajatella näin pitkällä aikavälillä. Lisäksi haastajista erottui lopulta vain yksi joukkue, josta pystyi edes vähän tekemään johtopäätöksiä tällaisella ajanjaksolla.

Täytyy huomioida, että SPV on ollut jopa yllättävän selkeästi se paras tamperelaisten haastaja, vaikka sekin on voittanut vain 1/4 runkosarjan otteluista. Myös Classic-SPV-rankkarikisa oli toisaalta historiallinen, sillä se oli ensimmäinen kerta kun Classic joutui runkosarjan pelissä rankkarikisaan. Sääntö tuli kaudelle 2017-18.

Miksi juuri SPV haastaa Classicin parhaiten? Vaikea sanoa suoraa vastausta, mutta varmaan ainakin osin siksi, että se vastaa Classicin fyysiseen haasteeseen kaikkein parhaiten. Toisekseen joukkue on hyvin kokenut, ja vaikka pohjalaisten valmennusta voi jostain suomia, niin yksittäisten otteluiden virityksessä ja pelaajien fokusoimisessa se on Suomen kärkeä.

SPV on joukkue joka hakee voittoa monesti ”keinolla millä hyvänsä” ja pystyy siten myös vaikuttamaan tamperelaisten keskittymiseen ja irrottamaan keskittymistä olennaisesta, mikä on harvinaista. Olisi mielenkiintoista nähdä tämä pari pudotuspeleissä, mutta tilastokin osoittaa, että Classic ei tätä vaihtoehtoa tule valitsemaan ainakaan puolivälierissä.

Muista haastajista pistää silmään OLS:n kohtuullisen hyvät suoritukset, sekä Viikinkien hyvä haastaminen seuran viimeisellä kaudella. Viikingit on muuten ainoa joukkue, joka on voittanut Classicin välierissä tällä ajanjaksolla. Jos oikein erikoista tilastonostoa hakee niin M-Teamin tasuripiste 2016-17 on sellainen. Joukkue putosi tuolla kaudella ja keräsi yhteensäkin vain yhdeksän pistettä koko kaudella.

Jonkinlaisen laskutoimituksen mukaan liigassa on pelannut 21 joukkuetta syksyn 2015 jälkeen. Näistä peräti 15 joukkuetta ei ole voittanut Classicia tällä aikavälillä runkosarjan ottelussa ja ne ovat:

Happee, Tapanilan Erä, TPS, Indians, Koovee, M-Team, NST, SalBa, Steelers, LASB, Welhot, Karhut, ÅIF, Tiikerit ja Nurmon Jymy.

Pudotuspeleissä voittoja ovat sentään ottaneet Happee, Indians ja TPS. Sellaisia joukkueita, jotka eivät ole saaneet pistettäkään tai pudotuspelivoittoa on 11. On toki huomioitava, että leijonanosa näistä ei ole pelannut jokaisella liigakaudella ja on kuulunut niin sanotusti sarjan häntäpään ryhmiin.

Kaikki päättyy sitten joskus

Kliseellä on hyvä päättää artikkeli. Classic on jo nyt kieltämättä jonkin sortin luonnonoikku suomalaisessa palloiluhistoriassa. Ei ehkä sekään, että mestaruuksia on tullut tasaiseen tahtiin, vaan myös se, että suoritustaso on pysynyt niin älyttömän kovana. Kuten muun muassa voittoprosentti ja kerättyjen pisteiden prosentti kertoo pidemmällä katsannolla.

Se on jäänyt seitsemän kertaa syksyn 2015 jälkeen ilman pistettäkään liigaottelussa. Se tarkoittaa sitä, että se on saanut vähintään pisteen 95,2 -prosenttisesti näistä otteluista. Erilaisilla pistelaskumalleilla on vaikutusta, mutta fakta se on silti.

Enimmillään se on hävinnyt kaksi runkosarjan ottelua per kausi. Pudotuspeleissä tappioita on tullut yhteensä seitsemän ja se hieman laskee kokonaiskuvan tilastoja. Toisaalta jos poistaa dynastian kaksi ensimmäistä vuotta niin tilastot näyttävät vastustajille vielä paljon pahemmilta.

Nimittäin 2015-2017 Classic hävisi yhteensä neljä runkosarjan peliä ja pelasi neljä ratkaisematonta tasuria. Pudotuspeleissäkin se hävisi neljästi näiden kausien aikana. Joten tuolle aikavälille osuu ”peräti” 12 sellaista ottelua joita joukkue ei voittanut.

Nyt kun otetaan huomioon, että tarkastelujaksolle niitä osuu yhteensäkin vain 20 niin viimeiset 3,5 kautta ovat tehneet koneesta vain hiukan veemäisemmän koneen. Sanotaanko sellaisen 93,3 % todennäköisyydellä voittavan koneen.

On lähtenyt tähtiä, ja on toki tullutkin huippuja. Koneen piti yskiä erityisesti, kun Nico Salo lähti, mutta silloin joukkue voitti vain 97,1% peleistään. Sittemmin tuho on tullut Savosen ja Pylsyn ja muiden maailman huippujen lähdön vuoksi, mutta dynastia ei ole vain murentunut.

Aika tekee kyllä tehtävänsä. Tai näin ainakin uskotaan. Joka tapauksessa todistamme erikoista ajanjaksoa suomalaisessa salibandyssa varsinkin miesten puolella.

Se on tietysti ikävääkin muiden kannalta, mutta toisaalta muille rima on korkealla, ja muistakaa, että jos Classic häviää niin se tapahtuu todella harvoin. Sitä sietää siis aina juhlia ja tavoitella.