Salibandymaailma astuu 29.1. 2021 uuteen aikaan. Aikaan jolloin Mika Kohonen, 43, ei ole enää salibandyn aktiivipelaaja.

Pääkallo.fi kunnioittaa kaikkien aikojen pelaajaa julkaisemalla perjantaina pelkästään Kohoseen liittyviä artikkeleita ja tämä lajimaestron henkilöhaastattelu on niistä ensimmäinen.

Kohonen pelasi ensimmäiset liigapelinsä kaudella 1995-1996 Jyväskylän Happeen paidassa. Uran viimeiseksi peliksi jäi 7.12.2019 Sipoossa pelattu Salibandyliigan ottelu, jossa Kohonen akillesjänne paukahti poikki. Keväällä 44 vuotta täyttävälle Kohoselle kertyi lopulta noin neljännesvuosisata lajin huipulla.

Joulukuusta 2019 on vierähtänyt yli vuosi. Lopettamispäätös ei ollut todellakaan helppo lajilegendalle.

– Päätöksenteko kesti kyllä. Kesällä päätin, että katsotaan pelaamisen suhteen kortti loppuun asti ja koin olevani itselleni sen velkaa. Viime kaudella hyppäsin Storvretan valmennukseen mukaan ja sopimus oli mallia 1+1 sen vuoksi, jos pelaankin seuraavalla kaudella. Eikä ollut silloin tietoa missä pelaan jos pelaan, eli onko se Strovreta vai joku muu joukkue.

– Kauden aikana kuntoutin jännettä, ja harjoittelin sillä ajatuksella, että olisin kaukalossa vuoden päästä. Siinä vähän testattiin sitäkin, että miten kroppa kestää treeniä ja onko miehessä vielä taistelua jäljellä.

– Vähän aikaa sitten tuli vain semmoinen valaistuminen, että ”kroppa on rikki”. Ei ole enää sen arvoista, että kannattaisi rämpiä eteenpäin. Niin monta kehon osaa on rikki, että vaikka kuinka surullista, ikävää ja vaikeaa se onkin, niin kyseessä on ainoa ratkaisu minkä voin tehdä, Kohonen kertoo vaikeasta päätöksestään.

Kohosta voi hyvällä syyllä pitää kaikkien aikojen lajilegendana koko maailmassa. Jo aiemmin hän on ilmaissut, että lopettamistavalla ei ole väliä, mutta ambulanssikyyti ÅIF-Happee -runkosarjaottelun yhteydessä ei kuulosta järin juhlavalta.

– Olen edelleen samaa mieltä siitä. Se on ollut tiedossa jo vaikka kuinka kauan. 4-vuotiaana kun rupesi jalkapalloa ja jääkiekkoa pelaamaan niin oli päivänselvää, että satulopetusta ei tule olemaan meikäläisen kohdalla. Vaikka kahdet MM-kisat olisin tässä pelannut ja saanut itsestäni irti, niin samassa tilanteessa oltaisiin silloinkin. Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että en luovuttanut samantien.

– Tämä meni hyvin näin, että annoin pelaamiselle vielä mahdollisuuden ja katsoin rehellisesti mikä on homman nimi, legenda vakuuttaa.

Monilahjakkuus

Moni Kohosen vanha pelikaveri ja 1990-luvulta lähtien miehen tuntenut on sanonut, että Kohosella olisi ollut saumat tehdä komea ura myös muissa lajeissaan jalkapallossa ja jääkiekossa.

– Samaa mieltä olen siinä mielessä, että olin ainakin jossain määrin lahjakas jalkapallossa ja jääkiekossakin, mutta en ole ikinä elänyt elämää tai miettinyt ”mutku”-juttuja matkan varrella tai jossitellut ylipäänsä. Salibandyn pariin päädyin kuitenkin sattuman kautta.

– Laji vei sillä tavoin mennessään, että ymmärsin miten nopea, tekninen ja taidollinen laji on kyseessä, joka yhdisti myös fyysiset elementit. Se oli henkilökohtaisesti täydellinen yhdistelmä. Tajusin silloin, että tätä minä haluan tehdä ja kokeilla rajojani mihin asti se sitten riittääkin.

– Ei ole mitään sellaista vaihtoehtoa, että mitä jos silloin olisi tehnyt toisin. Tämä on mennyt näin ja päivääkään en vaihtaisi pois. Pirun rikasta elämää on saanut elää, tehdä sitä mistä tykkää ja tutustua mahtaviin ihmisiin. En edes halua miettiä vaihtoehtoa, Kohonen linjaa.

Vuonna 1995 salibandy oli vielä huomattavasti enemmän harrastelaji kuin nykyisin. Kohosen ensimmäinen liigakausi oli 1995-96 ja jo 1997 hän oli mukana miesten maajoukkueessa pelaamassa Lahden World Games -tapahtumassa. Pitkä ammattilaisura tuskin oli ihan heti mielessä, mutta uransa Kohonen on ottanut alusta asti vakavasti.

– Olen aina kilpaillut tosissani. Oli kyse harjoittelusta tai mistä tahansa pelaamisesta. Pallo kun on keskellä niin silloin kilpaillaan. Olen aina halunnut voittaa joukkueen kanssa, ja pyrkinyt olemaan parempi kuin kukaan muu pienestä pitäen. Olen osannut unelmoida isoista asioista, ja kohdallani kyse on intohimosta ja rakkaudesta.

– Kilpaileminen on aina ollut tärkeä asia jo ensimmäisestä kaudesta lähtien. Silloin uravisio ei ollut niin selkeä vielä, mutta ensimmäisen liigakauden jälkeen 1996 päätin, että nyt katsotaan toden teolla mihin asti rahkeet riittävät.

Parhaan parhaat pelikaverit

25 vuotta huipulla pelannut Kohonen on ollut varmasti monille se paras pelaaja kenen kanssa on päässyt pelaamaan, mutta mitä nimiä mies itse nostaa framille?

– Tämä on hankala kysymys. Olen pelannut 25 kautta Suomen ja Ruotsin pääsarjatasolla sekä 22-23 vuotta miesten maajoukkueessa. Siihen matkalle mahtuu aikamoinen määrä maailman huippuja. Olen sanonut aiemmin sillä tavoin, että paras pelaaja jonka kanssa olen pelannut, on ollut Thomas Brottman.

– Perustan sen siihen, että hän on henkilökohtaisesti pystynyt ostamaan minulle eniten aikaa kentällä, vaikka tuplausta ja päällystakkia olisi ollut päällä. Perustan näkemykseni siihen. Hän pelasi oikeana pakkina silloin Balrogin aikana, Kohonen linjaa.

Ruotsin nykyinen päävalmentaja saattaa hiukan yllättää tämän listauksen kärjessä. Balrogin ajalta Kohonen nostaa koko kentällisen kemian erityiseksi. Puolustuksessa luuti Brottmanin parina Jonas Steffen. Hyökkäyksessä vasemmalla viiletti Ahvenanmaan lahja Hannes Öhman ja oikealla Adam Grahne.

Kohonen edusti vuodet 2000-04 Balrogia ja kenttä teki kovaa tulosta vuodesta toiseen. Tulokaskaudellaan Kohonen iski tiskiin 29 otteluun tehot 39+68 ja 107 pistettä on edelleen Ruotsin runkosarjan piste-ennätys. 120 otteluun tehosaldo 116+213=329 on hyvinkin vakuuttava.

Vuodet 2005-2015 Kohonen edusti Storvretaa, jossa hän nousi seuraikoninen asemaan. Storvreta voitti tuona aikana Ruotsin mestaruudet 2010-2012 sekä Champions Cupin 2010 ja 2012. Kohonen valittiin maailman parhaaksi pelaajaksi vuosina 2005 sekä 2009-2012.

Kentällistä Öhman-Kohonen-Henrik Stenberg, Jesper Berggren-Matias Samuelsson vastustajat saivat pelätä illasta toiseen. Kohonen kertoo kentän olleen spesiaali, ja yhteinen taival kesti kaikkiaan 6-8 vuotta.

Suomen maajoukkueessa kentälliset ovat vaihdelleet, mutta suomalaispelaajista Kohonen nostaa eritoten pitkään saman ketjun vasempana laiturina toimineen Tero Tiitun, veljensä Mikko Kohosen sekä Rickie Hyvärisen. Pitkään samassa maajoukkueessa pelannut Juha Kivilehto on ollut vain kerran MM-kisoissa samassa kentällisessä.

Yksi huippukenttä on jäänyt eritoten mieleen.

– Vuosina 2004-06 kun laidoilla olivat Tero ja Mikko sekä pakissa Jori Isomäki ja Vesa Punkari, emme hävinneet yhtäkään peliä tehotilastojen valossa. Meillä taisi olla siinä MM-periodilla +20 Ruotsin ykköstä vastaan, vaikka siellä viiletti Hellgårdia, Jihdeä ja kumppaneita, Kohonen muistelee.

Tarkempia tietoja on tietysti mahdotonta tarkistaa, mutta jos tuo teholukema pitää paikkansa, on se todella kovaa valuuttaa. Ruotsi oli kuitenkin vielä tuolloin vuodesta toiseen maailmanmestari, ja sitä pidettiin maailman parhaana joukkueena.

2010 juhlallisten kotikisojen kentällinenkin on jättänyt jäljen. Silloin puolustuksessa olivat Mika Savolainen ja Jouni Vehkoja. Laidoilla Tiitu ja Rickie Hyvärinen. Kohonen näkee erityisen arvon sille, että pelaajat olivat jo valmiimpia urheilijoita, Kohonenkin jo 33-vuotias tuossa vaiheessa.

”Tekisin tämän kaiken saman uudestaan”

Kohonen on siis nelinkertainen maailmanmestari ja viidesti valittu maailman parhaaksi pelaajaksi. Saavutusten lista on pitkä, ja ihan kaikkea ei tähän tarvitse nyt mainita, mutta mikä olisi se kaikkein suurin saavutus?

– Tämä on vaikea kysymys. MM-kullat ja Ruotsin mestaruudet ovat tärkeitä ja vähän kuin omia poikia pitäisi laittaa arvojärjestykseen. Totta kai kuitenkin maailmanmestaruudet Suomen maajoukkueen paidassa ovat isoja asioita ja kyse on suuresta kunniasta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

– Vaikea laittaa mihinkään arvojärjestykseen asioita. Huippu-urheilussa tulos merkitsee ja näyttää sen kuka on ollut paras. Jokainen mestaruus merkitsee aina siinä hetkessä, jälkikäteen nuo henkilökohtaiset arvostukset ja saavutukset merkitsee enemmän. Vaikka olen ollut maailmalla ison osan ajasta niin olen kokenut, että olen aina edustanut Vaajakoskea, Jyväskylää ja samalla Suomea.

– Pokaaleista, titteleistä ja muista saavutuksista pitää muistaa, että siinä on ytimessä joukkue, ja yksilöt nousee vähän esiin. Tulee matkaa ja veljeyttä mukaan. Siinä matkalla ihmiset on se juttu ja oma perhe, Suomessa sekä Ruotsissa (lapset ja vaimo). Sukulaiset, lähimmäiset ja kaverit. Kyllä ne ihmiset jää tuonne sydämeen loppuelämäksi, Kohonen linjaa.

Katumus tai harmitus ovat tietysti osa urheilua. Ensimmäistä Kohonen ei myönnä kokeneensa uran aikana tai sen jälkeen.

– Ei, kyllä tähän elämään, ja urheiluun kuuluu huonot hetket myös. Onnistumiset ja pettymykset. En kyllä päivääkään vaihtaisi pois. Jokaisella tapahtumalla on tarkoitus, ja kaikesta voi oppia. Se Globenin jatkoaikatappio 2006 on kova tappio nieltäväksi, mutta en varmaan sitäkään vaihtaisi. He olivat vain yhden pompun ja tuomaripäätöksen verran parempia.

– Silloin kun polvi meni rikki ja se aiheutti näin jälkikäteen vielä muita ongelmia elämässä, tein vielä 12 vuoden matkan lajin parissa. Tekisin tämän kaiken saman uudestaan. Onko se sitten tyhmyyttä vai rakkautta urheilua ja lajia kohtaa, niin sen saa jokainen itse päättää. En vaihtaisi mitään pois, maestro vakuuttaa.

Kungen Kohonen

Kohonen teki aikoinaan jotain missä moni ei ole onnistunut: päihitti ruotsalaiset omassa lajissaan ja nousi kansansuosikiksi vieraalla maalla. Ruotsin vuosien myötä Kohosella on erityinen paikka länsinaapurin urheilukaanonissa.

Hänen lempinimensä on Kungen, kuningas.

– Iso asiahan se on ollut. Se vaatii paljon enemmän kun on ulkomainen pelaaja. Minulle salibandy on ollut ammatti, joten ne odotukset on aika korkealla, muuten tulee kenkää. Olen yrittänyt koko uran ajan kohdella kaikkia lajin parissa työskenteleviä vastustajista ja pelikavereista aina liiton edustajiin kunnioituksella.

– Täällä Ruotsissa, halusin tai en, olen kuitenkin ollut julkisuuden henkilö. On ollut opettavainen matka, sillä nuorena ja myöhemminkin olen ollut perusluonteeltani aika ujo, enkä sosiaalinen persoona. On se opettanutkin paljon. Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa Ruotsista maana tai urheilusta täällä. Urheilu on Ruotsissa isossa arvossa ja jopa isompaa kuin Suomessa. Suomessa ollaan tosi patrioottisia ja omien puolella.

– Ei ole mikään tarkoitus ollut, mutta hienoa että täällä on arvostettu. Se taas tuo arvostusta suomalaiselle salibandylle. Toivottavasti olen ollut ovenavaajana sille, että suomalaiselle pelaajalla on ehkä ollut vähän helpompi lähteä tänne, kun suomalaisten pelaajien arvostus on noussut, Kohonen pohtii.

Suomen puolella Kohosta on toki arvostettu, mutta paikoin on näkynyt sekin, että uran ihan parhaat vuodet kuluivat nimenomaan Ruotsissa maajoukkuepelejä lukuunottamatta. Onko Suomessa osattu antaa samanlainen arvo kuin Ruotsissa?

– En osaa tuohon ihan tarkkaan sanoa, pitäisi melkein joltain lähipiiriläiseltä kysyä asiasta, joka tuntee aiheen paremmin. En ole kuitenkaan Suomessa niin hirveän paljon ollut, ellei näitä paria viimeistä Happeen kautta lasketa.

– Koen, että teoillani on se arvostus ja kunnioitus olemassa. Suomen suuntaan olen viimeiset nelisen vuotta saanut vastailla ikäkysymyksiin ja miksi olen MM-kisoissa, jota ei ole Ruotsissa tapahtunut. En tuollaisia asioita ihan hirveästi miettinyt kuitenkaan, Kohonen avaa.

On olemassa ikuisuuskiista siitä, että kumpi on parempi sarja: Suomen korkein sarjataso vai Ruotsin? Ruotsi oli joskus huomattavasti edellä, mutta tilanne on muuttunut vuosien varrella. Molemmissa maissa eri vuosikymmenillä pelannut Kohonen osaa vastata kysymykseen omien kokemusten pohjalta.

– Aina olen rehellisesti vastannut tuohon kysymykseen. Suomalaisena pelaajana ja pitkäaikaisena maajoukkuepelaajana haluaisin, että Suomessa on maailman kovin liiga. Tosiasia on se, että sarjojen välinen ero on koko ajan kaventunut. Aikoinaan Ruotsissa oli selkeästi kovempi liiga.

– Sanoisin, että Ruotsin liiga on nyt vielä kovempi, mutta ero on tosi pieni. Vaikka voidaan puhua pelillisistä eroista niin suurin ero on siinä, että täällä taso on leveämpi ja laajempi. Häntäpään joukkueet ovat selkeästi leveämpiä materiaaliltaan kuin Suomen häntäpään joukkueet.

– Hyvää työtä tehdään Suomessa ja ollaan matkalla Ruotsin tasoon, mutta kyllä Ruotsin liiga on vielä piirun verran kovempi, Kohonen tietää.

Pohjalle ja takaisin

Kuten salibandya seuranneet tietävät, Kohonen sairastui masennukseen viime vuosikymmenen alussa.

– Siihen masennusdiagnoosiin liittyen kaikki lähti polvivammasta 2007-08, kun se jouduttiin tähystämään kesken kauden. Lääkäri totesi silloin, että ”lopetatko nyt vai kauden jälkeen?”. Kahdessa kohtaa polvea on edelleen nivelrikko. 2010 vuosi on viimeinen vuosi, jolloin olen pystynyt toteuttamaan itseäni fyysisesti kuten olen halunnut, Kohonen aloittaa hankalasta aiheesta.

– Sen jälkeen on ollut pitkälti vastatuulta ja sopeuttamista pelityylin suhteen. 2011-14 lähtien oli sellainen todellisuus, että ei pystynyt kunnolla kävelemään, eikä mikään morfiiinitabletti tai tulehduskipulääke auttanut. Yöunet meni, ja siitä lähti lumipallo pyörimään. Jossain välissä olin palanut loppuun. Siitä meni vielä vuosi tai puolitoista eteenpäin, ja tilanne oli edennyt vaikean ja keskivaikean masennuksen väliin.

Kohonen on tuonut tiettäväksi uran aikana lukuisia vaikeuksia vammojen kanssa, mutta myös puhui ja puhuu masennuksestaan avoimesti. Fyysisen ja henkisen puolen taakka on ollut melkoinen spiraali viimeisen 10 vuoden aikavälillä.

– Fyysisestä puolesta se minulla tosiaan lähti. Ei minulla ole koskaan ollut ongelmaa urheilun henkisen puolen kanssa itsessään. Omat odotukset itseäni kohtaan ovat aina olleet isommat kuin kenenkään muun. Minulle ulkopuolinen paine ei ole ollut taakka, vaan enemmänkin lisäbensa ja luonnollinen osa, josta on voinut nauttia.

– Jos taas puhutaan näistä viimeisistä vuosista niin masennusdiagnoosi antoi uudenlaisen sykäyksen, kun siitä pääsi vielä jaloilleen. Se oli uusi alku uran lopulle. Silloin syntyi ymmärrys siitä, että mennään matka loppuun ja käännetään jokaikinen kivi, joka helpottaisi, tehostaisi tai edesauttaisi harjoittelemista.

Jossain määrin Kohonen onnistui kääntämään negatiivisen positiiviseksi, vaikka masennus on tietysti hankala ongelma, eikä siitä selvitä vain päättäväisyydellä.

– Silloin yritti joka päivä muistuttaa itselleen kuinka hienoa tämä on. Miten pelaamista on ihan pienestä pitäen rakastanut ja koetin nauttia siitä. Masennusdiagnoosin jälkeen uran viimeisinä vuosina olen laittanut hurjan määrän aikaa harjoitteluun, tehnyt perheuhrauksia, muuttanut ruokavaliota ja ihan kaikki on laitettu peliin.

– Siihen päälle nostan vielä pelityylin sopeuttaminen, että voi kilpailla. Roolit muuttui myös varsinkin maajoukkueessa. Kaikki on ollut pelissä, ja kaikkeni olen antanut. Siitä olen ylpeä, Kohonen vakuuttaa.

Masennusdiagnoosi tuli julki loppukesästä 2014, mutta siinä vaiheessa se ei Kohoselle itselleen ollut uutta. Lajilegenda kertoo, että masennus ja vammat pilasivat monen vuoden kesäharjoittelun, mikä ei varsinkaan vanhemmalla iällä ole hyvä asia.

Jotenkin Kohonen kuitenkin kasasi itsensä vielä saman syksyn aikana ja mies nähtiin maajoukkuepaidassa jo marraskuussa 2014 Hämeenlinnassa.

– Se oli aivan mahtava ja älytön tunne, kun kaikki oli näyttänyt mahdottomalta, varsinkin maajoukkueessa pelaaminen. Se oli semmoinen sysäys, mikä kantoi pitkään vielä.

Pitkälle tosiaan, sillä Kohonen edusti Suomea MM-kisoissa vuosina 2014, 2016 ja 2018 voittaen vielä kaksi maailmanmestaruutta.

Petteri Nykyn palattua maajoukkueen puikkoihin vuonna 2017 Kohonen teki vielä ison elämäntapamuutoksen ja pystyi pudottamaan painoaan reippaasti ennen Puolan World Gameseja. Muutoksia tehtiin ruokavalioon ja kroppaa pudistettiin muutenkin erinäisistä lääkkeistä.

– Yritin pari kautta tehdä paljon voimatreeniä, että polven kannalta keho toimisi paremmin. Siinä onkin perää, mutta se vaikuttaa myös nopeuteen. Ikä ja nivelrikot vaikuttivat myös liikkeeseen. Ihan sama vaikka olisin ollut tervekin, niin olisi sitä hidastumista tullut.

– Hyvin olen pystynyt taistelemaan kelloa vastaan, mutta jokaiselle tulee ne fyysiset muutokset, nopeusarvot rupeaa tippumaan ja palautuminen hidastuu. Tämä käy kaikille, olet urheilija tai et. Silloin tuli ihan jokainen kivi käännettyä ja tuntui hyvältä.

Taistelu aikaa vastaan on ollut jo ennestään hiukan kärsineelle kropalle kovaa puuhaa.

– Viimeiset vuodet olen treenannut kovia määriä. Lyhyempiä harjoituksia ja järkevästi, mutta kyllä se on myös maksanut samalla lailla. Polvi on kuitenkin vielä entisestään heikentynyt ja kipeytynyt. Selkä on mennyt rikki ja sitä kautta se akillesjännekin sitten pamahti. Se on semmoinen kierre mikä jää päälle helposti, kun tulee loukkaantumisia.

– Se on vielä oma raskautensa, että kun ei pysty tekemään ihan niitä kaikkia asioita mitä haluaisi kentän puolella. Se on sellaista vastatuuleen polkemista, Kohonen ruotii.

Nykky, Kuitunen, Jäntti ja Kohonen?

Kohonen vastasi haastatteluun pelireissun lomasta. Storvreta oli keskiviikkona matkalla vieraspeliin Göteborgiin ja Kohonen on vuosi sitten alkaneella matkalla joukkueen valmennustiimissä. Uusi ura on siis jo hyvässä vauhdissa.

– On ollut pirun kivaa. Isolta osalta ollut varmasti pelastuskin, kun viime kaudella meni akillesjänne poikki. Vaikka silloin ei vielä laitettu kirjankansia kiinni peliuran suhteen niin kyllä kaikki silloin aika synkältä näytti. Pääsin joukkueen mukaan ja pääsin toteuttamaan sitä roolia mikä on annettu.

– Kyllä valmentaminenkin on kilpailua ja kilpailemista. Yritän auttaa yksilöitä ymmärtämään pelin vaatimuksia ja auttaa tulevaisuuden suhteen. On ollut kyllä pirun mielenkiintoista. Kyseessä on kuitenkin pelaajien peli, eli ei siellä valmentajat pelaa. Pitää laittaa raamit, vähän pelikirjaa, ja koettaa opettaa samalla tiettyjä asioita. Asiaa voi katsoa monelta kantilta, mutta kyllä ne pelaajat pelaa ja tekee kaikki varsinaiset valinnat. Toki myös kilpailevat niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kohonen on tiettävästi haluttua tavaraa joulukuun kotikisoihin niin Suomen kuin Ruotsinkin valmennusryhmään.

– Nimi on paperissa täällä seurajoukkueessa eli Storvretassa, ja maajoukkueissa ei ole mitään sovittuna. Totta kai se on isoin mahdollinen kunniatehtävä olla maajoukkueessa mukana. Puhetta on ollut jo paljon ja useamman vuoden niin Ruotsin kuin Suomen liiton suunnalta.

– Sen roolin pitää olla semmoinen missä voin olla oikeasti hyödyksi ja avuksi maajoukkueelle. Ei missään nimessä mitään seurustelu-upseerin roolia pitkän ja kunniakkaan maajoukkueuran jälkeen. Sen pitää olla sellainen mistä kaikki hyötyy.

– Suomea luotsaavat Petteri Nykky, Samu Kuitunen ja Jussi Jäntti, joten Suomella on maailman kolme kovinta äijää valmennuksessa. Kova on seura, kun Suomen valmennuksesta puhutaan, Kohonen linjaa.

Kaikkien aikojen salibandypelaaja

Miltä kuulostaa titteli “maailman kaikkien aikojen paras salibandypelaaja”?

– Isolta kuulostaa ja on iso kunnia-asia jos näin on. Minulla on aina ollut tarkoitus ja halu olla parempi kuin muut, ja sama kun joukkueina kilpaillaan. Luonne ei ole kuitenkaan sellainen, että olisi ollut mitään tarvetta huudella ”kattokaa minua ja minä olen paras”.

– Ura on valmis ja CV on kaikkien nähtävillä. Toivon, että olen ollut mukana myös muuttamassa lajia. Ihan sama halusinko vai en niin olen ollut tietynlainen hienon lajin suurlähettiläs koko maailmassa. Jokainen saa itse päättää miten asia on. Olen ylpeä, että mainitaan näissä yhteyksissä. Tyhmähän minä olisin jos en sillä tavoin kokisi, Kohonen kommentoi hiukan vaivaantuneena tittelistä.

Jos perusteluita haluaa miettiä niin Kohonen oli omana aikanaan täysin poikkeuksellinen pelaaja. Pelisilmä pallollisena ja pallottomana on ollut lajihistorian kirkkainta kärkeä, ja se avitti pitkälle uralle. Aikoinaan Kohonen oli myös liikkeltään vahva ja teknisesti huipputaitava. Syöttötaito on ollut aina maailman kärkeä.

Varsinkin 2000-luvulla Kohonen oli suvereeni yksilö ja teki Ruotsissa kovaa jälkeä. Jotain luonteesta kertoo se, että 2008 MM-kulta oli Kohosen ensimmäinen iso voitto 31-vuotiaana, ja sitä seurasi vielä 10 vuoden mestaruusvyöry Ruotsissa ja maajoukkueessa.

Tehoennätysten lista on pitkä, mutta mainittakoon, että Kohonen rikkoi Ruotsissa historian ensimmäisenä pelaajana tuhannen pisteen rajan alkuvuodesta 2017. Voi sanoa hyvällä omallatunnolla, että Kohonen oli maailmanluokan huippupelaaja kolmella vuosikymmenellä, ja siihen ei vertauskohtia löydy.

Mikä on pelaaja Mika Kohosen perintö salibandylle?

– Tämä on semmoinen, että pitäisi pysyä monelta ihmiseltä, jotka ovat olleet lajissa mukana ja nähneet pitkältä ajalta asioiden kehitystä. Haluaisin tai toivoisin, että kaikki laji-ihmisiin vuosien varrella olisi tarttunut se, että pelasin lajia rakkaudesta ja kilpailin sen mukaisesti. Mukana oli iso kunnioitus peliä ja kanssapelaajia sekä vastustajia kohtaan.

– Jos siihen päälle koetaan, että olen ollut suurlähettiläs tälle lajille koko maailmassa, auttanut lajia kasvamaan ja tuonut mediahuomiota. Jos asia on näin niin pirun hyvä niin. Vaikea suoraan vastata, ja ehkä muut olisivat asiassa paljon viisaampia. Ehkä on kyse siitäkin, että aika näyttää mikä se todellinen perintö on ollut.

Kohosen perintöä voi olla tosiaan vaikea mitata vielä, eikä voi tietää mitä mitä valmennusura tai mahdolliset muut toimet salibandyn parissa vievä tuovat tullessaan. Maailman kaikkien aikojen paras pelaaja Kohonen kyllä on, eikä seuraavaksi parhaat taida päästä kovin lähelle edes.

Uralla on kuitenkin yksi asia vielä selvittämättä. Kuten haastattelun alkupäässä todettiin niin kasvattiseura Happee jäi Kohosen viimeiseksi peliseuraksi kaudella 2019-20.

Tämä ei ole kuitenkaan täysin totta, sillä Kohosen peliokeudet siirtyivät Storvretalle vuoden alussa. Siirto vaikutti erikoiselta, mutta Kohonen kertoo mistä on kyse.

– Siirto kesästä asti selvä asia. Tuo jalka ei vain parantunut siihen tahtiin mitä toivoin. Perimmäinen ajatus oli se, että harjoittelisin silloin tällöin joukkueen kanssa. Päärooli olisi tietysti ollut edelleen valmennuksessa ja olisin treenannut vain välillä joukkueen kanssa.

– Se olisi ollut seuralle ja joukkueelle ilmainen vakuutus, jos olisi tullut vaikka paljon loukkaantumisia. Jonkun pelin olisin saattanut pelata. Harjoittelun fokus oli kuitenkin tulevassa kaudessa. Se kortti katsottiin loppuun, Kohonen avaa siirtoa.

Eikä siinä vielä kaikki.

– Tässä on sellainen homma, että seuran ja itseni toive on se, että jos kroppa kestää siten, että pystyn tekemään kentällä jotakin, niin voi olla mahdollista, että pelaan runkosarjan lopulla vaihdoin, ylivoiman tai jotain muuta. Sanoisin sitten jäähyväiset kentällä, vaikka se kuinka brutaalin kaunista olisi ollut lopettaa siihen Sipoosta ambulanssilla -episodiin, Kohonen päättää.

Kohonen haluaa vielä sitä, että hän ei suostu missään tapauksessa halventamaan lajia millään tasolla, vaan haluaa päästä kentälle vain jos siihen on todella aihetta.

Vaikka yleisöä ei peleihin pääsekään niin Storvreta pitää ehdottomasti toteuttaa tämä ajatus, jotta kuningas saa arvoisensa jäähyväiset. Se olisi Kohosmainen lopetus – vaikeuksien kautta kirkkaisiin valoihin.

—

Mika Kohonen
Syntynyt: 10.5. 1977
Synnyinpaikka: Vaajakoski

Maailman paras pelaaja: 2005, 2009, 2010, 2011 ja 2012.

Seurajoukkueura:
Happee 1995-2000, 2004-05, 18-20 (SM-pronssia 2000, SM-hopeaa 2005)
Balrog 2000-2004
Storvreta 2005-2015 (Ruotsin mestaruus 2010, 2011 ja 2012)
SPV 2015-2016
FC Helsingborg 2016-2018
Kaksi seurajoukkueiden Euroopan mestaruutta Storvretassa (2010 ja 2012)

Henkilökohtaisia meriittejä Ruotsissa:
Vuoden pelaaja: 2000-2001
Kauden pistepörssin voitto: 2000-2001
Kauden syöttöpörssin voitto: 2000-2001, 2002-2003
Kauden tulokaspelaaja: 2000-2001

Ennätyksiä Ruotsissa:
Eniten pisteitä ottelussa: 11 (2+9)
Eniten pisteitä kaudessa: 107 (39+68)
Eniten maaliin johtaneita syöttöjä yksittäisessä ottelussa: 9
Kaikkien aikojen eniten tehopisteitä runkosarjassa ja pudotuspeleissä: 1053

Ennätyksiä Suomessa:
Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: 68 (2004-05 35+68=103)
Yhden kauden syöttöpiste-ennätys (pudotuspelit): 21 (2004-05 11+21=32)
Yhden kauden tehopiste-ennätys (pudotuspelit): 32 (2004-05 11+21=32)

Maajoukkueura:
194 ottelua 86+169=255 (eniten otteluita, eniten syöttöjä ja eniten pisteitä)
11 MM-kisat 1998-2018
4 MM-kultaa, 5 MM-hopeaa ja 2 MM-pronssia
Tähdistössä 1998, 2000, 2004, 2006 ja 2010.