Liigat

Koiranleuka repi Koiralaumastaan kaiken irti ja paloi loppuun – ”Jos ei ole aito, kannattaa lopettaa olemasta kokonaan”

18.01.
2021
Liigat

Juha Mäkilä antoi kaikkensa raumalaiselle salibandylle, kunnes kilometrit tulivat täyteen. Arkistokuva: Elmeri Elo

Keväällä 2016 Rauman Kauppiksen katsomon edessä tuuletti helpottunut mies. Päävalmentaja Juha ”Haiski” Mäkilä oli tehnyt sen, mitä oli halunnutkin: pitänyt SalBan liigassa. Samalla hän oli saanut lajista tarpeekseen.

Kun Mäkilä poistui Steelers-karsintaottelun voiton jälkeisestä juhlahumusta Kauppiksen pukukoppikäytävälle, hän jätti salibandyareenat – näillä näkymin pysyvästi.

Kohta tulee täyteen viisi vuotta, kun sydämensä alueen salibandylle antanut värikäs valmentaja on pysytellyt pois kaukaloiden laidalta.

– En ole käynyt edes katsomassa pelejä. Olin yli 20 vuotta salibandyssa erilaisissa tehtävissä pelaajana ja valmentajana. Kun tuli loppuunpalaminen, koko laji ei kiinnostanut pätkääkään, Mäkilä kertoo.

– Se on ikävä puoli, että aika usein käy näin. Se on sääli, sillä laji on hieno, mutta kun ihminen turtuu johonkin, niin sitten turtuu.

Mäkilä ei ollut paikalla edes joulukuussa 2017, kun SalBa vei TPS-kotiottelunsa Äijänsuon jäähalliin ja keräsi yli 2200 katsojaa.

– Edellisenä päivänä taisi olla pikkujoulut.

Puolisen vuotta SalBasta pois jäämisen jälkeen Mäkilä houkuteltiin mukaan Rauman Feran naisten superpesisjoukkueen valmennukseen.

– Olin siinä ihan muutaman viikon. Se oli kokeilu, jos minulla jotain olisi ollut annettavaa, mutta ei ollut enää paukkuja eikä intohimoa opetella uutta. Tunsin itseni turistiksi ja silloin en ollut oikeassa paikassa.

Järjestelmä mahdollisti taktikoinnin

Ensimmäisellä liigakaudella SalBa oli 26 ottelun runkosarjan jälkeen sarjan viimeinen eli 14:s, mutta tuolloin kukaan ei pudonnut suoraan.

Sijoille 11.-14. päätyneet pelasivat playout-sarjat, ja SalBa sai vastaansa 11:nneksi sijoittuneen Joensuun Josban. SalBa hoiti ottelusarjan suoraan 2–0 ja varmisti liigapaikkansa.

– Me ruvettiin säästelemään pelaajia 4-5 kierrosta ennen runkosarjan loppua. Veimme Josban ihan pystyyn. Olimme treenanneet sitä varten ja säästelleet pelaajia. Se on taktiikkaa myös, kun sarja antoi siihen mahdollisuuden.

Josba hävisi playoutien toisella kierroksella TPS:lle ja putosi Divariin.

Kauden 2014–15 jälkeen systeemiä muutettiin niin, että runkosarjan jumbo sai automaattisesti kouraansa matkalipun alemmas.

Juha Mäkilä heittää pienen piikin medialle ja keskustelulle, jossa hänen mukaansa korostuu liikaa pelikirja-ajattelu. ”Valmentajan suurin tehtävä on, että saa joukkueesta kaikki irti, ja oma intohimo sekä innostus tarttuu.” Arkistokuva: Elmeri Elo

Valmis lähtemään jo jouluna

Seuraavasta kaudesta tuli Mäkilälle vaikea. SalBa oli tiedottanut jo helmikuussa 2015 pidentäneensä valmentajan sopimusta kevääseen 2017 asti, mutta se ei lopulta toteutunut.

Edustusjoukkueen pitkäaikainen manageri Jarkko Nieminen jäi pois, ja Mäkilä kuvailee menettäneensä siinä oikean kätensä.

– Tuli yhtäkkiä kaikkea uutta, ja kesän jälkeen takki oli tyhjä. Joulukuussa kysyin, voinko jäädä pois. Silloin se ei onnistunut, Mäkilä kertaa reilun viiden vuoden takaisia tapahtumia.

– Se kausi oli raskas. Joukkue oli vähän väkisin kerätty. Pelaajillakaan ei ollut sitoutumista ja intohimoa, jos se valmentajalta loppuu.

Hän oli tuolloin joulukuussa muutaman viikon sivussa joukkueen toiminnasta.

– Minun paukut oli siihen mennessä käytetty ja olisi ollut parempi jäädä pois, mutta ei ollut mahdollisuutta. Sitten vedettiin loppuun asti.

Loppuun asti tarkoitti tässä tapauksessa sarjapaikan säilyttämistä runkosarjassa pisteen erolla ja sitten raastavissa liigakarsinnoissa Steelersiä vastaan, joihin SalBa joutui hävittyään playouteissa Nokian KrP:lle.

– Oli tarkoitus, että se mitä olemme tarjonneet edeltäjien kanssa, on liigapaikka Raumalle. Se oli prioriteetti yksi, ettei se minun aikanani lähde pois.

Samalla Mäkilän kanssa jäivät pois valmennuksesta hänen pitkäaikainen apurinsa Jussi Mäenpää sekä Ilkka Hurmerinta.

– Se on välillä unohdettu, että he tekivät yhtä ison päivätyön, Mäkilä kiittelee.

”Vedettiin ihan tappiin”

Mäkilä nousi ”Koiralaumaksi” kutsutussa SalBassa apuvalmentajan paikalta päävastuuseen kaudeksi 2012-13, jolloin joukkue pelasi Divaria.

Tuohon talveen mahtui myös auto-onnettomuus, josta Mäkilä on kertonut aiemmin Pääkallon haastattelussa.

Seuraava sesonki toi raumalaisille Divarin voiton ja liiganousun.

– Lähdettiin käytännössä samalla jengillä kakkosdivarista, osa oli ollut mukana jo kolmosesta ja nelosesta asti. Me vedettiin ihan tappiin, mitä sillä jengillä pystyy, Mäkilä sanoo.

– Täytyy sanoa, että mukana olleet olivat kovia jätkiä. He hoitivat pelaamisen ohella päivätyöt ja muun vastaavan kunnialla.

Rauman Kauppiksen katsojat muistivat valmentajaa viimeisen ottelun jälkeen. Arkistokuva: Elmeri Elo

Haavekuvat karisivat

Liigavuosia Mäkilä kuvailee selviytymistaisteluksi.

– Ei sitä etukäteen edes tajunnut, mitä se liiga on. Mekin puhuimme playoff-paikasta tavoitteena. Ekan kauden jälkeen oli selvää, että ihan heti ei ole sellaista tulossa.

Mäkilä on nähnyt liigaa myös apuvalmentajana FBT Porissa. Hän on realistinen pienen seuran mahdollisuuksien suhteen.

– Jos ei ole resursseja, massaa ja pelaajia, on fakta, että olet häntäpäässä.

– Liigassa on taitavia pelaajia, mutta työmäärä minkä he pystyvät tekemään ei vain riitä. Se on faktaa, jos elät ja teet vuorotöitä. Elämän pääasia on, että saa elannon ja ruokaa perheelle.

Mäkilä kertoo, että SalBa ei pystynyt saamaan koko joukkuetta kerralla kokoon aina edes yhtä kertaa viikossa.

– Ei siinä ihmeitä tehdä. Pelin tappamista se oli, sitä pystyy harjoittelemaan. Mitään pelin hallitsemista ei kannata harjoitellakaan, hän sanoo.

– Voiko liigassa tuollaisella jengillä hallitakaan. Ne pitäisi harjoitella jo junioriaikana.

Mäkilän jälkeen SalBan ruoriin astui Petri Seppinen. Hän sai pidettyä SalBan liigassa vielä ensimmäisellä vastuuvalmentajakaudellaan 2016–17 – tutusti karsintojen kautta – mutta keväällä 2018 raumalaisille tuli noutaja, kun se jäi liigajumboksi.

SalBan alamäki jatkui Divarissa. Tammikuussa 2019 Seppinen sai kenkää, mutta mikään ei auttanut: Divarissakin viimeiseksi jäänyt SalBa sukelsi samantien kakkosdivariin asti. Nyt raumalaiset pelaavat Suomisarjaa.

Kotona herkkua, vieraissa myrkkyä

Kotiotteluita Mäkilä muistelee lämmöllä. Ensimmäisellä kaudella SalBa voitti jatkoajalla SPV:n, joka voitti tuolloin mestaruuden, ja rutisti seuraavalla kaudella tasapelin. Raumalla myös Viikingit jäi tasapeliin ja kovilla oli Classickin.

– Pelattiin pirun värikästä, yleisöystävällistä peliä. Koko joukkueella tunne räiskyi, hän sanoo.

– Kotona me oltiin vaarallisia, mutta vieraissa paukut eivät vaan riittäneet, oltiin liikkeellä liian amatööripohjalta. Vierasottelut olisi voinut jättää pelaamatta, kuten turhautuneena sanoin.

Salibandyssa on peräänkuulutettu persoonien perään. Juha Mäkilä oli eittämättä yksi sellainen. Arkistokuva: Salibandy.fi

Lehdistötilaisuuksissa räiskyi

Nuo sanat hän lausui SalBan kyykättyä M-Teamin vieraana lokakuussa 2015. Kyseessä oli M-Teamin 20-vuotisjuhlaottelu, jonka jälkeen hän antoi palaa.

Tuo tilanne, kuten Mäkilä muutenkin, oli vahvasti edustettuna viime huhtikuussa, kun Pääkallo listasi liigan ikimuistoisimpia lehdistötilaisuuksia.

Hän jätti värikkäillä kommenteillaan niin pysyvän jäljen liigahistoriaan, että sitä on vaikea ylittää – jo siksikin, että nykyisin kuvattavat ja Youtubeen jaettavat lehdistötilaisuudet ovat vähentyneet salibandyssa merkittävästi.

Mitä hän ajattelee kommenteistaan nyt?

– Ehkä M-Teamin juhlaottelussa ei olisi pitänyt silleen sanoa, hän myöntää.

Liigataipaleen alussa otteluiden jälkeiset kommentit kumpusivat Mäkilän mukaan siitä, että hän yritti saada siirrettyä tappioiden taakkaa pelaajilta omalle kontolleen. Kun viimeisellä kaudella turhautuminen näkyi joka paikassa, suusta tuli enemmän pelaajiinkin kohdistettua kritiikkiä.

– Mutta jos ihminen ei ole aito, kannattaa lopettaa olemasta kokonaan.

”Ei lottovoittajia”

Valmentajan tehtävät jätettyään Mäkilä ei ole tarttunut salibandyhallien ovenkahvaan, mutta on seurannut lajista käytävää keskustelua eri kanavissa.

– Classicista moni laji voi ottaa esimerkin, miten amatööriurheilijat tekevät duunia. Epäilen, ettei muissakaan lajeissa monessa amatöörijoukkueessa tehdä niin laadukkaasti asioita, Mäkilä arvioi.

– Siihen pitäisi muiden pyrkiä, mutta se ei ole helppoa, eikä korona tule ainakaan taloudellisesti helpottamaan. Mutta muuta oikeaa tietä ei ole kuin oma pelaajapolku ja identiteetin luominen. Urheilussa ei ole lottovoittajia.

Mäkilä on liigan supistamisen kannalla, vaikka yksittäisten otteluiden tuloksia tuijotetaankin hänestä liikaa. (Huom! Haastattelu on tehty ennen viime lauantain Happee–Jymy-ottelua.)

– Ehkä sitten joskus se 14 on hyvä, kun laji tulee ammattimaisemmaksi ja pelaajat saavat jonkinlaisia korvauksiakin joistain seuroista, mutta niin kauan kuin se ei muutu, ei riitä pelaajia, jotka voivat sitoutua. Opiskelijat pystyvät siihen jotenkuten, muille se on lähes mahdotonta.

Hän tykkää kuitenkin siitä, että salibandyssa sarjat ovat auki.

– On sekin tyhmää estää nousu, jos tulee.

Kotona kaksoset

Keittiökalusteita yksityisyrittäjänä tekevä Mäkilä on iloinen siitä, ettei hampaankoloon ole urheilu-uralta jäänyt mitään.

– En ole katkera vanha äijä. Olen omasta mielestäni tehnyt omat duunit raumalaisen salibandyn eteen. Paljon sain ja paljon se myös otti.

Nyt hän on saanut jotain aivan muuta. Kotona on vuoden vanhat kaksoset.

– Ei silloin valmennusaikana pystynyt edes parisuhteessa kunnolla olemaan. Olin naimisissa lajin kanssa, Mäkilä sanoo.

– Minun ei tarvitse jossitella urheilupuolella, ja nyt ovat muut asiat tärkeämmät. Se tekee ihmisestä onnellisen.

Iiro-Pekka Airola
Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola