Naisten maajoukkueen leiriryhmä julki – mukana pelkästään F-liigapelaajia

Naisten maajoukkue leireili edellisen kerran viime kesänä. Kuva: Ville Vuorinen

Naisten maajoukkue leireili edellisen kerran viime kesänä. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen naisten maajoukkue leireilee Eerikkilässä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Salibandyliitto julkaisi 15 pelaajasta ja kahdesta maalivahdista koostuvan leiriryhmän.

Kaksipäiväisellä leirillä naisten maajoukkue pelaa harjoitusottelun tyttöjen U19-maajoukkueen kanssa.

– Viime kesänä käytiin läpi maajoukkueen pelitapaa, ja se tulee nyt osalle kertauksena ja osalle tietysti uutena asiana, päävalmentaja Lasse Kurronen kertoi tiedotteessa.

– Hyvä prosessi on kuitenkin haussa nytkin eli ensin käydään harjoituksissa jokin asia läpi, sitten pelataan ja katsotaan, miten se onnistui ja annetaan videoiden tukemana palaute. Mukaan on kutsuttu kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa, jolloin päästään tekemään tiiviillä ryhmällä ja pelaamaan kolmella viisikolla. Toivoa tietysti täytyy, että kaikki kestävät terveinä.

Leirille on valittu matkustusrajoitusten johdosta pelkästään F-liigapelaajia.

– Valinnoissa painottuu, miten tämä kausi on pelaajilta sujunut, ja mukana on myös Niemisen Sanni, vaikka vasta kahdessa liigapelissä onkin ehtinyt esiintyä. Kaikki mukaan kutsutut ovat potentiaalisia MM-kisapelaajia eli esimerkiksi sellaisia, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät ole käytettävissä tai maajoukkuepeleistä kiinnostuneita, eivät mukana ole, Kurronen taustoitti.

– Vaikka tämä on pienimuotoinen tapahtuma, se on meille erittäin tärkeä, kun edessä on todella hektinen kesä kohti MM-kisoja. Nyt meillä on loistava mahdollisuus tarkkailla pelaajia livenä, kun tällä kaudella on oltu pitkälti ruudun varassa.

Naisten MM-karsinnan Latviassa pelattava Suomen lohko on siirtynyt helmikuun alusta kesäkuulle, ja MM-lopputurnaus Uppsalassa mitellään marras-joulukuun vaihteessa.

Leiriryhmä Eerikkilässä 6. – 7.2.

Maalivahdit

Noora Laakso, 26, Koovee
Noora Vuorela, 26, TPS

Kenttäpelaajat:

Mirva Laitinen, 27, EräViikingit
Sofia Leino, 23, TPS
Ina Leminen, 24, SB-Pro
Laura Liimatta, 25, SSRA
Meri Mäkinen, 25, Classic
Hanna Niemelä, 25, SSRA
Sanni Nieminen, 29, Classic
Laura Pakarinen, 20, FBC Loisto
Alisa Pöllänen, 27, Classic
Anu Raatevaara, 25, SB-Pro
Laura Rantanen, 28, TPS
Milja-Maria Saarikoski, 21, PSS
Ella Sundström, 23, PSS
Veera Vilenius, 21, Koovee
Jonna Virkkunen, 21, SSRA

Taustat:

Päävalmentaja Lasse Kurronen
Valmentaja Aki Vilander
Valmentaja Henna Hukkanen
Fysioterapeutti Niko Iivonen
Hieroja/huoltaja Jouni Hämäläinen
Joukkueenjohtaja Tiia Ukkonen

Lähde: Salibandyliiton tiedote