Salibandyliitto on tällä hetkellä vaikeiden päätösten edessä kauden jatkamisen suhteen. Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että varsinkaan pääsarjojen ulkopuolisia sarjoja ei saada pelattua loppuun asti ainakaan joka puolella Suomea.

Jokainen ymmärtää, että koronaviruspandemia ei ole millään tavalla liiton vika. Lajin kannalta ikävä tilanne on näkynyt melko karustikin jo lisenssimäärien laskuna. Liitto pyrkii siihen, että kaikki pelit pelattaisiin tällä kaudella.

Joka tapauksessa viime kausi jouduttiin päättämään maaliskuussa, ja osa peleistä jäi pelaamatta. Tällä kaudella pelit ja monilta osin harjoituksetkin ovat olleet jäähyllä marraskuun jälkeen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla saattaa olla joissain sarjoissa, että kaudesta on pelattu noin 1/3, ja tällä vauhdilla se myös jää siihen.

Tällä kaudella on ihan oikeinkin kysytty, että mitä tapahtuu talouspuolelle, jos ja kun pelejä on pelattu hyvin vähän. Toisen sarjamaksuerän eräpäivä on tulossa, ja sen maksaminen varmasti mietityttää, kun tarjolla ei ole tuotetta mistä maksetaan. Viime vuonna liitto käytti force majeure -keskeytyspykälää, joten pelaamatta jääneet ottelut olivat maksujen osalta maksajien vastuulla.

Aihe kiinnostaa sen verran, että otin yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Ajatuksena oli se, että kuluttaja eli pelaaja maksaa x-määrän pelaamisesta, mutta ei saa rahalleen selkeää vastinetta. Sen sijaan nyt kysytään jo uusia maksuja, ja kuitenkin esimerkiksi luovuttamiselle sekä maksamatta jättämiselle on asetettu omat sanktionsa. Tämä on mielenkiintoista siksikin, että mihin raha menee, jos toimintaa ei järjestetä?

Yritin kysyä, että minkälaisia mahdollisia oikeuksia kuluttajilla on tässä tilanteessa kuluttajaneuvonnan näkökulmasta. No, väärillä jäljillä olin, sillä asia ei kuulu kuluttajasuojaviranomaisten alaisuuteen. Kyse on seurojen ja liiton eli yhdistysten välisistä sopimuksista. Se minkälaisia oikeuksia kuluttajalla tai seuralla mahdollisesti on, jäi toistaiseksi epäselväksi.

Joka tapauksessa, jos liitolla on yhtään pelisilmää niin se hyvittää tähän mennessä maksetut summat jollain tavalla niille jotka ovat maksaneet saamatta vastinetta. Asia on nähty tähän mennessä pitkälti siten, että osallistujat tiedostavat riskit maksaessaan. Toisaalta myös liiton pitäisi tietää riskit toiminnan käynnistyessä.

Täten voidaan ajatella, että liitto pitää maksajia yksinkertaisina kun lähtevät mukaan, vaikka on olemassa vaara, että kautta ei pelata. Iso riski sysätään tällöin vain pelaajien ja seurojen niskaan. Tällainen kuluttaja ajattelee helposti tulevaisuudessa, että enpä maksa enää tästä toiminnasta.

Vaikka viime ajat on puhuttu lähinnä junioreista niin aikuispelaajilla on monessa varsinkin isommassa kaupungissa vaihtoehtona siirtyä pelaamaan hallisarjoihin, joissa maksut eivät ole yhtä isoja, mutta saatu kokemus voi vastata alasarjassa pelaamista. Tätä ei varmasti haluta tapahtuvan, vaikka pääfokus ei olekaan aikuisten alasarjoissa.

Asia ei ole vielä akuutti, eikä mitään päätöksiä ole tehty, mutta on hyvä huomauttaa jo nyt, että tulevaisuuden suhteen tarvitaan laajaa katsantokuntaa jos laji halutaan pitää elinvoimaisena. Kuten jo todettua, virus ei ole liiton vastuulla. Seurat ja pelaajat kuitenkin luottavat liiton oikeudenmukaiseen kohteluun ja lajin edunvalvontaan vaikeassa tilanteessa.

Ellei haluta kapinaa ja todellista joukkopakoa, on pakko tulla vastaan. Toivottavasti mahdolliseen keskeytystilanteeseen on valmisteltu vaihtoehto, jossa tullaan vastaan lajikenttää. Muistakaamme, että liitto on yhtä kuin seurat, ja seurat yhtä kuin sen pelaajat.