Rantasen urheilijaperheestä löytyy mailoja – perheen kuopus Noora on edennyt sisarustensa jalanjäljillä

Rantasen urheilijaperheen kuopus Noora valitsi lajikseen salibandyn. Nyt hän on joukkueensa kantavia voimia. Kuva: Hannu Tuominen

Ensin mainitaan aina Mikko, sitten Laura ja lopuksi Rantasen sisarussarjan nuorimmainen Noora. Nyt tehdään poikkeus. Annetaan Nousiaisista kotoisin olevan Rantasen perheen kuopuksen itse kertoa, mitä kuuluu salibandyyn intohimoisesti suhtautuvalle TPS-hyökkääjälle.

Kyse ei ole sattumasta, miksi Rantasen perheen lapsista on tullut tavoitteellisia urheilijoita. Molemmat vanhemmat ovat aina olleet urheilusta kiinnostuneita. Keskimmäisestä, Mikosta, tuli, ensin jääkiekossa TPS-historian kaikkien aikojen nuorin liigadebytantti, nuorten maailmanmestari ja myöhemmin kovanluokan pelimies taalajäille. Perheen esikoinen Laura on tehnyt poikkeuksellisen uran TPS Salibandyn liigajoukkueessa.

Lauraa seitsemän vuotta ja Mikkoa kolme vuotta nuorempi Noora on vuorostaan kehittymässä TPS:n johtavaksi salibandypelaajaksi. Maajoukkueympyrätkin ovat tulleet Nooralle jo tutuiksi.

Tämän kaiken taustalla ovat urheilevien lasten vanhemmat, Hannamaija ja Hannu Rantanen. Tunteja ja kilometrejä ei ole laskettu, kun perheen kolmea lasta on kuskattu eri urheilulajien harjoituksiin. Jalkapalloa, jääkiekkoa, ringettea, yleisurheilua, tanssia ja salibandyä… Rantasen lasten lajikirjo oli lapsuudessa monipuolinen. Samalle lapselle saattoi osua samaan päivään kolmenkin eri lajin harjoitukset.

– Vanhempani ovat olleet isossa roolissa. Aina on tullut kotoa positiivista kannustusta. Isä ja äiti ovat kuljettaneet mihin harjoituksiin tahansa. Voin vain kuvitella, millainen homma on ollut, kun kolme saman perheen lasta harrastaa montaa eri lajia. Aina on löytynyt vanhemmilta aikaa, vaikka äitikin on ollut vuorotöissä. Myös isovanhemmat ovat auttaneet kyydityksissä.

Nooran lajivalinta, salibandy, syntyi luontaisesti.

– Olen jo pienenä kulkenut paljon Mikon ja Lauran harrastuksien mukana. Itse en harrastanut muita lajeja niin pitkään kuin sisarukset, sillä valitsin salibandyn lajikseni jo kolmannella luokalla. Se tuntui heti sopivan minulle parhaiten.

Nooran ensikosketus salibandyyn tuli oman isän vetämässä SBS Maskun salibandykerhossa.

– Isäni oli valmentajani Maskussa kahdeksan vuoden ajan, kun 5-vuotiaana aloitin salibandyn harrastamisen. Nyt isä on vuorostaan TPS:n liigajoukkueen yksi valmentajistani.

Kun Maskussa tyttöjen toiminta alkoi hiipua, oli aika siirtyä Turkuun.

– Vuonna 2014 siirryin usean muun maskulaisen tytön kanssa turkulaiseen FBC Loistoon. Siellä pelasin kaksi kautta, ensin C-junnuissa ja sitten B-junnuissa. Voitimme molemmissa ikäluokissa Suomen mestaruudenkin. Tämän jälkeen siirryin suoraan TPS:n liigajoukkueeseen, mutta pelasin myös muutamia A-junnujen otteluita. Siitä lähtien olen ollut isosisko Lauran kanssa samassa joukkueessa.

Noora on vakiinnuttanut paikkansa TPS:n liigajoukkueen ykköskentässä.

– Aloitin Maskussa oikealla laidalla hyökkääjänä, mutta Loistossa minusta tehtiin keskushyökkääjä. Aluksi epäilin uutta pelipaikkaani, mutta nyt tuntuu siltä, että en ehkä muuta paikkaa haluakaan pelata.

Samalla, kun Nooran salibandyn harrastaminen jatkui tavoitteellisesti Turussa, alkoivat myös opinnot Kerttulin urheilulukiossa. Isosiskosta oli paljon apua myös silloin.

– Käydessäni lukiota, asuin arkena Lauran luona Turussa. Pelasimme samassa joukkueessa, joten matkat harjoituksiin tehtiin yhdessä. On Laura kuljettanut pikkuveljeään Mikkoakin usein harjoituksiin.

Lukio-opintojen jälkeen Noora on pitänyt väliaikaisesti taukoa jatko-opinnoista.

– Olen tehnyt muun muassa erilaisia siivoustöitä, koska sen työn saan sovitettua hyvin salibandyn kanssa. Nyt olen koulunkäynnin ohjaajana alakoulussa. Viihdyn siinä työssä hyvin, joten ehkä hakeudun jatkossa opettajakoulutukseen.

Nooran salibandyura eteni nousujohteisesti, kunnes erään kerran tuli äkkipysäytys.

– Toukokuussa 2018 Sveitsin U19 MM-kisoissa ensimmäisessä ottelussani väänsin polveni. Se peli ja koko kisat päättyivät osaltani siihen. Paikallinen lääkäri kuitenkin arvioi, että viikon päästä olisin takaisin pelille.

Kotona Suomessa isä oli vahvasti sitä mieltä, että pitää käydä vielä lisätutkimuksissa. Todellakin kannatti, sillä eturistiside oli poikki ja kierukka revennyt.

Nooran toipuminen pelikuntoon kesti kuukausia.

– Periaatteessa olisin voinut pelata seuraavan kevään pudotuspeleissä, mutta päätin olla koko kauden sivussa ja kuntouttaa polveani kunnolla uutta kautta varten.

Nyt polvi on kunnossa ja pelit sujuvat. Nooran urheilulliset tavoitteet ovat selvät.

– Tavoitteeni on ensin pärjätä mahdollisimman hyvin liigassa ja sitten yltää vielä naisten maajoukkueeseen.

Paikallisottelut FBC Loistoa vastaan ovat Noora Rantasen (oik.) mieleen. Loiston Ulla Valtola on asiasta yhtä mieltä. Kuva: Hannu Tuominen

Julkaisemme Hannu Tuomisen toimittamia salibandyartikkeleita yhteistyössä. Tämän ja muut Tuomisen urheiluartikkelit löydät Jälkipeli-sivustolta.