Salibandyn pelipassien määrä laski odotetusti, EräViikingit suurin seura – ”Salibandyharrastajien määrän kasvu on taittunut”

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Salibandyliitto uutisoi harrastajamäärän laskeneen. Helsinkiläinen EräViikingit on pelipasseilla mitattuna edelleen Suomen suurin seura.

Viime vuoden päättyessä Salibandyn pelipassin lunastaneita oli henkilörekisteri Suomisportin mukaan 50 961 kappaletta, liiton tiedotteessa sanotaan. Kun lukuun lisätään Salibandyliiton erilaisiin harrasteturnauksiin ja -sarjoihin osallistuneet, rekisteröityneiden harrastajien luvuksi kirjataan 51 411 henkilöä. Vuosi sitten vastaava luku oli noin 59 000, joista pelipassien osuus 55 065.

Tänä poikkeuksellisena aikana, jolloin urheilua rajoitetaan muutenkin, harrastajamäärien lasku oli odotettavissa. Pelipassien määrässä tiputusta tuli lopulta reilut 4000 pelaajaa. Pudotusta tuli noin kahdeksan prosenttia, mikä on korona huomioiden lopulta varsin pieni tiputus kauteen 2018-19 olosuhteet huomioiden.

Rekisteröityneiden harrastajien määrä taas on pudonnut vajaasta 4000 alle viiteensataan.

Liiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta totesi tiedotteessa, että toimenpiteitä kilpailutoiminnan uudistamiseksi ja lajin harrastamisen edistämiseksi tarvitaan.

– Kevään 2018 jälkeen salibandyharrastajien määrän kasvu on taittunut ja korona on tuonut laskuun ihan uuden kulmakertoimen. Ensi kaudesta lähtien on taas päästävä selkeästi kasvu-uralle, Ilmivalta totesi.

EräViikingit edelleen suurin

Vuodenvaihteessa rekisteröityneitä salibandyseuroja ja -yhteisöjä Salibandyliittoon kuului 734. EräViikingit on edelleen Suomen suurin salibandyseura. Helsinkiläisseurassa oli vuoden 2020 lopussa 1446 pelipassin omaavaa henkilöä. Toisena tuli Esport Oilers (1040) ja kolmostilalle on noussut Oulun Floorball Club (967).

Koronapandemia näkyy etenkin suurten seurojen harrastajamäärissä. Vaikka EräViikingit on edelleen selvästi suurin seura, helsinkiläisseuran pelipassien määrä on pudonnut keväästä 2019 yli 500 kappaletta. Toiseksi suurimpana jatkavan Oilersin pelipassien määrä on pudonnut lähes 600 pelipassilla.

Top 10 salibandyseurat pelipassien mukaan (tilanne 31.12.2020)
1. ERÄVIIKINGIT 1446
2. ESPORT OILERS 1040
3. OULUN FLOORBALL CLUB 967
4. O2-JYVÄSKYLÄ 889
5. PÄIJÄT-HÄMEEN SALIBANDYSEURA 827
6. WESTEND INDIANS 772
7. OULUN LUISTINSEURA 722
8. WELHOT 669
9. FBC TURKU 643
10. TIKKURILAN TIIKERIT 598

Lähde: Salibandyliiton tiedote

Salibandyn rekisteröityjen pelaajien määrän kehitys (kauden lopussa)
1987-88 709 hlöä
1989 1301
1990 2 612
1991 4 197
1992 5 730
1993 8 019
1994 10 122
1995 12 768
1996 17 993
1997 22 943
1998 25 330
1999 28 875
2000 28 680
2001 31 109
2002 32 273
2003 33 799
2004 35 430
2005 37 309
2006 39 104
2007 40 889
2008 42 159
2009 42 992
2010 44 423
2011 46 938
2012 49 369
2013 51 438
2014 51 629
2015 53 633
2016 57 398
2017 65 164
2018 69 080
2019 65 806

Tilastot: salibandy.fi

EDIT: 19.1.2021 klo 10:50, jutusta poistettu kappale, jossa spekulatiivisesti arveltiin, ettei harrastajamääriin oltu laskettu mukaan tuomareita ja toimihenkilöitä. Oletus oli väärä. Tuomarit ja toimihenkilöt on siis laskettu mukaan.