Suomen Cupin välierissä yllätyspaukku – KrP pudotti Classicin finaalista

SPV pelaa Cupin finaalissa pitkästä aikaa. Joni-Arttu Sieppi osui välierässä kolmesti. Kuva: Juha Käenmäki

SPV pelaa Cupin finaalissa pitkästä aikaa. Joni-Arttu Sieppi osui välierässä kolmesti. Kuva: Juha Käenmäki

Miesten Suomen Cupin välierät pelattiin keskiviikkona Tampereella ja Espoossa. KrP kaatoi Classicin Tampereella maalein 8-6 ja SPV eteni finaaliin voittamalla Indiansin Espoossa maalein 9-6.

Classicille tappio oli kauden ensimmäinen, joten KrP:n finaalipaikkaa voi pitää yllätystuloksena. Classic oli sillassa varsinkin kaksi ensimmäistä erää jolloin KrP pääsi 5-2-johtoon. Kolmoserässä kotijoukkue kiri maalin päähän parhaimmillaan, mutta KrP piti johtoasemansa. KrP:n tehopelaaja olivat Henri Johansson (1+3) ja Joni Henttonen (1+2). Classicin Nico Salo onnistui pistein 3+1.

KrP:lle finaalipaikka on toinen perättäinen. Viime vuonna se hävisi finaalissa juuri Classicille. Tamperelaisille välierätappio oli todella harvinainen viime vuodet huomioiden. Se on cupin hallitseva mestari vuosilta 2018-2020. Viimeksi se jäi cupin finaalin ulkopuolelle keväällä 2016 ja ei voittanut cupia keväällä 2017 EräViikinkien viedessä ykköspallin. F-liigassa se ei ole vielä hävinnyt tällä kaudella.

Toisessa parissa Indians pääsi kolmoserään 4-3-johdossa, mutta se johto ei pitänyt, vaan SPV vei päätöserän nimiinsä maalein 6-2. Seinäjokisten tehopelaajaksi voidaan laskea hattutempun iskenyt Joni-Arttu Sieppi. Indians ei voi syyttää tappiosta ainakaan Otto Lehkosuota joka oli mukana jokaisessa osumassa pistein 2+4.

SPV on pelannut cupin finaalissa vain kertaalleen kaudella 2010-11. Silloin joukkue voitti kilpailun.

Suomen Cupin finaalit pelataan 20.2. Riihimäellä. Naisten finaalissa kohtaavat SB-Pro ja Loisto.