Ilmivalta tyynnyttelee mahdolliseen kauden keskeytymiseen liittyviä huolia – ”Emme halua tehdä lyhytnäköisiä tai yksipuolisia ratkaisuja”

Pekka Ilmivalta avaa Salibandyliiton suunnitelmia sen osalta, jos kautta ei pystytä pelaamaan loppuun asti. Kuva: salibandy.fi

Pekka Ilmivalta avaa Salibandyliiton suunnitelmia sen osalta, jos kautta ei pystytä pelaamaan loppuun asti. Kuva: salibandy.fi

Salibandykausi saattaa olla monilta alasarja- ja junioripelaajilta jo ohi. Sen vuoksi kauden päättymiseen liittyvät kysymykset ovat virinneet viime aikoina esimerkiksi sarjamaksujen osalta.

Ongelma on pitkälti siinä, että osa joukkueista on saattanut pelata suhteellisen vähän pelejä, ja silti maksaa jo molemmat sarjamaksut. On hyvä kuitenkin huomioida, että kauden päättämisestä ei ole vielä tehty päätöksiä. Monella alueella kauden jatkaminen näyttää lähes mahdottomalta.

Salibandyliitto julkaisi aiheesta viime viikolla tiedotteen, jossa se lupasi päätöksiä helmikuun aikana. Salibandyliiton toiminnajohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi paljonkin tunteita herättänyttä aihepiiriä Pääkallolle.

– Tässä on tietysti kaksi erilaista aspektia katsoa asiaa. Yksi asia on sarjapaikat ja miten niiden kanssa toimitaan, jos kausi jää pelaamatta kokonaisuudessaan. Osassa sarjoista sarjapaikat myös periytyvät, joten niiden suhteen on syytä miettiä myös ratkaisut. Alustavia suunnitelmia on tehty miten toimitaan, Ilmivalta avaa.

– Toinen merkittävä asia on tietysti taloudellinen puoli. Siinä pitää ottaa huomioon paljonko on pelattu suhteessa siihen mitä on maksettu. Osin tämän vuoksi normaalisti tammikuun puolivälissä erääntyvää sarjamaksua siirrettiin maaliskuun puoliväliin (15.3.), koska silloin aika varmasti tiedetään mikä on kauden lopullinen kohtalo.

Salibandyliitto on kuitenkin tehnyt jo alustavia toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi.

– Meillä on tarkoituksena luoda ymmärrettävä ja selkeä ratkaisu talouspuoleen. Luomme mallia, jonka pohjalta käydään sitten keskusteluja seurakentän kanssa. Emme varmasti jokaisen seuran kanssa, mutta mahdollisimman laajasti kuitenkin.

– Yksi aspekti on hyvitykset tulevan kauden maksuista. Toinen asia on tietysti se, että joissain tapauksissa saatetaan maksaa rahaa takaisin, jos joukkue ei ole saanut maksuihin nähden vastinetta, jos ja kun kausi on katkennut, ja maksuja on maksettu pidemmällä aikavälillä.

Näin ollen pääosin on kyse tulevan kauden sarjamaksujen alennuksista ja hyvityksistä, mutta palautuksetkin ovat mahdollisia.

– Emme halua tehdä lyhytnäköisiä tai yksipuolisia ratkaisuja. Tarkoitus ei ole katsoa asiaa vain liiton kannalta, vaan haluamme, että ratkaisu on kokonaisuudessaan reilu. Tietysti tarkoitus on katsoa asiaa niinkin, että joukkueet olisivat mahdollisimman laajalti mukana myös tulevilla kausilla sarjoissa.

– Katsomme laajaa kuvaa näissä ratkaisuissa ja voi olla, että kaikki 3000 liiton sarjoissa pelaavaa joukkuetta eivät ole tyytyväisiä malliin. Ihan jokaisen kohdalla ei voida erikseen laskea pelimääriä ja jokaista euroa, koska joukkueita on niin paljon, Ilmivalta linjaa.

Summauksena todettakoon, että Ilmivallan mainitsemista lähtökohdista luodaan pohjamalli, joka sitten esitellään seuroille. Asian suhteen pyritään siis mahdollisimman laaja-alaiseen yhteisymmärrykseen.

Vuodenvaihteessa uutisoitiin, että lisenssipelaajien määrä oli laskenut melko tuntuvasti koronaviruspandemian vuoksi. Se on liiton kannalta hankala pähkinä tulevaisuudessa. Toisekseen voisi kuvitella, että kausien keskeytyminen ja muut seikat vaikeuttavat osin myös liiton taloudellista toimintaa.

– Totta kai vaikutusta on liitonkin toimintaan, mutta kyllä seurapuolen ongelmat ovat paljon akuutimpia asioita tällä hetkellä. Samaa voi sanoa myös ylipäänsä lasten ja nuorten harrastustoiminnasta, jonka jatkumisen eteen on pyritty tekemään töitä. Tällä hetkellä se on mennyt vähän positiivisempaan suuntaan varsinkin pääkaupunkiseudulla.

– Jos kausi jää nyt tyngäksi niin on sillä liiton talouden kannalta vaikutusta, ja varsinkin jos ensi kauden suhteen tulee vielä lisää ongelmia koronan vuoksi, sillä sarjatoiminta on kuitenkin liitolle taloudellisesti merkittävä asia. Viime vuosi jäi liiton kannalta taloudellisesti voiton puolelle, vaikka vielä ei olekaan laskettu täyttä tilinpäätöstä. Siihen suurimpana syynä olivat maajoukkueleirien peruuntumiset, jotka karsivat kulupuolta, Ilmivalta päättää.