Karjalainen: Verottaja karhuaa Josbalta lähes 26 000 euroa – ”Kulut on täytynyt vetää minimiin”

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Divari-seura Joensuun Salibandy Josba ry:n nimi ilmestyi tammikuun lopussa verottajan protestilistalle, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Karhuttava summa on peräti 25 990 euroa.

– Olemme lyhentäneet viimeksi verovelkaamme viime vuoden loppupuolella kahdessa erässä 11 800 euroa. Koronatilanteen takia Josbalta poistui muutama merkittävä sekä useampia pienempiä yhteistyökumppaneita. Josba on hankalassa tilanteessa, mutta luotamme siihen, että saamme kerättyä tarpeeksi rahaa velvoitteiden maksuun, Josban edustuksen puheenjohtaja sekä päävalmentaja Antti Ruokonen kertoi lehdelle.

Koronatilanne on vain syventänyt perinteisen pääsarjajoukkueen murheen alhoa. Ulospääsy ei näytä kovin helpolta tässä vaiheessa.

– Pääasiallinen keino tilanteen selvittämiseksi on entistäkin aktiivisempi varainhankinta. Lisäksi haemme koronatukea eri tahoilta, ja tietenkin kulut on täytynyt vetää minimiin. Joensuun kaupunki poisti ottelutapahtumien maksun runsaan kuukauden ajaksi, mutta emme ole saaneet mitään muuta tukea tai helpotusta toimintaamme koronapandemian aikana, Ruokonen avasi.

Karjalaisen uutinen