Kuntopuntari: Happee on parantanut reippaasti – ”KrP:n lyöminen oli vahva suoritus”

Classic ja Jymy löytyvät eri päistä kuntopuntaria. Kuva: Juha Käenmäki

Classic ja Jymy löytyvät eri päistä kuntopuntaria. Kuva: Juha Käenmäki

F-liigan runkosarja lähenee loppuaan ja Pääkallo julkaisee kuntopuntarin viimeisen viiden ottelun otannalla.

Kuntopuntarissa kommentteja tarjoilevat Jaakko Tiira ja Joel Siltanen. Puntaria seuraa vielä toinen juttu, jossa molemmat yrittävä ennustaa loppurunkosarjan tuloksia, ja sarjataulukon lopullisia sijoituksia.

Kuntopuntari viiden viime pelin perusteella:

1. Classic
Pisteet: 13/15, Maaliero: 43-30

JT: Oli monta kertaa vaikeuksissa, mutta punnersi aina jotenkin voittoon. Siinä mielessä siis tuttua Classicia. Toki kyykkäsi tammikuun kovimmassa testissä, cupin välierässä. Puolustuspäässä on ollut haasteita. Viimeisessä viidessä pelissä on uponnut keskimäärin kuusi maalia omiin. Ennen sitä omissa kolisi noin neljästi pelissä.

JS: Classicin kohdalla on tietysti mielenkiintoista, että tulostaso pysyy kovana, vaikka pelillisesti on sakannut jonkin verran alkuvuodesta. Omiin on tosiaan uponnut normaalia enemmän maaleja, sillä parilla kaudella omiin on mennyt alle 100 maalia, ja nyt se menee rikki. Näissä peleissä silmiinpistävää on ollut vaikeudet ennakkoon heikompia ryhmiä vastaan. Toisaalta jos voittaa kaikki loput runkosarjan pelit, kerää enemmän pisteitä kuin kahdella viime kaudella runkosarjassa. Classicin kohdalla poissaolot voi vaikuttaa vähän suorituksiin, mutta vähemmän kuin mulla. Perustaso ylivoimainen edelleen.

2. Oilers
Pisteet: 12/15, Maaliero: 40-22

JT: Häntäpään porukat hoituivat odotetusti hyvällä rutiinilla. TPS-pelin sulaminen jätti kysymysmerkkejä. Taas Nokian pöllyyttäminen oli vakuuttava työnäyte ja osoitus ilman palloa vahvan Oilersin kyvystä myrkyttää pallollisempien joukkueiden pelitapoja. Viiden viime pelin jakso on hyvin linjassa Oilersin koko kauden otteiden kanssa.

JS: Oilers on ollut lopulta hyvin suoritusvarma ryhmä koko kauden, ja puolustuspeli on parantunut. TPS-tappio tietysti pieni tahra paperiin. Oilers on itse asiassa kokoonpanon laadulliselta laajudeltaan ehkäpä sarjan kovin. Oilers ei ole näyttänyt mestarilta, mutta ilman mitalia jääminen olisi suuri pettymys.

3. Happee
Pisteet: 12/15, Maaliero: 41-26

JT: Hirvien vire on parantunut selvästi vuoden vaihtumisen jälkeen. Etenkin kovavireisen KrP:n lyöminen oli vahva suoritus. Tehot eivät lepää enää niin raskaasti Peter Kotilaisen harteilla. Esimerkiksi Paul Kotilaisen ja Jami Mannisen rinnalle istutettu 18-vuotias Matti Minkkinen on summannut kolmeen viime peliin 6+0.

JS: En kyllä odottanut Happeelta ihan hirveästi tällä kaudella, mutta parannusta on tullut varsinkin tämän vuoden puolella. Onhan jyväskyläläisryhmä edelleen nimivahva paperilla. Pientä mustan hevosen viittaa voi jo ripustella Hirville kevättä kohden. On nimittäin varmasti vaikea vastus pudotuspeleissä, ja noussut vaivihkaa viidenneksi sarjassa.

4. TPS
Pisteet: 12/15, Maaliero: 29-19

JT: Maalimäärät ovat aavistuksen pudonneet molemmissa päissä kenttää. TPS:n peli on kuitenkin hyvissä uomissa. Se pystyy tuottamaan maalipaikkoja myös hitaammista hyökkäyksistä. 2–5-tappioaseman kääntäminen 6–5-voitoksi pallottomana vahvaa Oilersia vastaan oli osoitus TPS:n kovuudesta.

JS: Tepsilläkin oli alkukaudesta vähän pieniä vaikeuksia, mutta se on myös pikku hiljaa parantanut juuri mainittua pallollista hyökkäyspeliään. TPS teki saman viime vuonna ja oli kevään korvalla iskussa. Ei kiva vastus pudotuspeleihin kellekään.

5. SPV
Pisteet: 9/15, Maaliero: 39-26

JT: Viiden pelin otanta noudattelee Peliveljien tämän kauden trendiä. Pudotuspelien ulkopuoliset joukkueet kaatuvat hyvällä rutiinilla. Pudotuspelijoukkueille se häviää. Väliin tosin mahtuu Suomen Cupin välierävoitto Indiansista, mikä osaltaan ilmensi SPV:n kykyä nostaa tasoaan tiukassa paikassa.

JS: SPV on parantanut pelillisesti kauden edetessä ja ainakin pyrkinyt myös pitämään palloa. Materiaali riittää tosiaan ryöpytyksiin alempana olevia vastaan, vielä on ollut vähän tukkoista top8-joukkueita vastaan. Luulen, että SPV:tä ei valita ensimmäisenä vastustajana pudotuspeleihin, vaikka olisi kahdeksas, juuri korkean rutiinitason ja kovien paikkojen kokemuspohjan vuoksi.

6. Nokian KrP
Pisteet: 9/15, Maaliero: 35-28

JT: TPS ja Classic (cupissa) kaatuivat viiden päivän sisään. Sitten tuli ulospuhallus. Etenkin Oilersia vastaan KrP oli hämmentävän aseeton. Ulospuhallusta ei saisi tietenkään tässä vaiheessa kautta tulla, mutta se on osaltaan inhimillistä ottaen huomioon, ettei KrP ole rutinoitunut menestyjä.

JS: Maisteri Tiiran hienon KrP-perkauksen jälkeen kolmesta seuraavasta pelistä kaksi on päättynyt tappioon. On KrP:lla vielä matkaa kestomenestyjäksi, mutta kyllähän pelillinen kehitys on ollut selvää tällä kaudella. Siitä plussaa valmennukselle. Komeita voittoja tullut, mutta nyt pitäisi päästä pelillisesti takaisin voittokantaan, vaikka runkosarjan kakkostila saattaa olla jo menetetty.

7. EräViikingit
Pisteet: 9/15, Maaliero: 27-24

JT: Kurssi on kääntynyt. Kärkiosaamista on hajautettu eri kenttiin ja myös tulosta on tullut melko laajalla rintamalla. ErVi laittoi Classicinkin ahtaalle. Kotitappio jumbojoukkue Welhoille oli kuitenkin raskas. Ilman sitä helsinkiläiset olisivat kahden pisteen päässä Indiansista ja kolme pistettä SPV:tä perässä.

JS: Welhot-tappio syö varmasti, sillä jo pudotuspelien ulkopuolelle tuomittu joukkue olisi hyvissä asemissa, jos olisi sen pelin hoitanut kunnialla. Nyt vaaditaan jo muiden munailua. Saa nähdä jatkuuko paremmat otteet loppuun asti. Tähän mennessä se on pelannut paremmin selkä seinää vasten. Kesken kauden hommatut pelaajat ovat tuoneet positiivista vaikutusta ja muutamassa pelissä EV:n pelillinen suorituskyky on ollut jo selkeästi parempi kuin alkukaudesta. Ryhtiliike mahtoi tulla kuitenkin liian myöhään.

8. OLS
Pisteet: 8/15p, Maaliero: 23-25

JT: Kahdeksan pinnaa on varsin hyvä suoritus ottaen huomioon, että OLS pelasi kaikki pelinsä vieraissa ja varsin repaleisella rosterilla. Pisteitä on kuitenkin ropissut varsin kummallisesti. Seitsemän niistä tuli pudotuspelijoukkueilta ja vain yksi bottom 6 -joukkueilta. Ilman Welhot-pelin isoa tuomarivirhettä oululaiset olisivat kuntopuntarissa viidentenä.

JS: OLS:n pelitavallinen parannus on tuonut hedelmää runkosarjan loppua kohden. Vieläkin otteita leimaa epätasaisuus. Se näkyy myös pelien sisällä, sillä tämän vuoden puolella joukkue on menettänyt pisteitä johtoasemassa turhan paljon. Sarjapaikka säilyy todennäköisesti suoraan, mutta sija on vielä avoinna.

9. Steelers
Pisteet 7/15, Maaliero: 29-38

JT: Reippaiden Oilers- ja SPV-tappioiden perään Teräsmiehet olivat lähellä voittaa Classicin ja saivat pisteen. Vieläpä ilman joukkueen ylivoimaisesti tärkeimpiä yksilöitä Markus Siprosta ja Eero Kososta. Classic-pelin piste saattoi olla suoran säilymisen kannalta jopa ratkaiseva, sillä kolmen pisteen päässä kyttäävillä Tiikereillä on kaksi suoraa voittoa vähemmän. Steelersin ylivoima on ollut timanttisessa iskussa.

JS: Hyvää venymistä nähty Teräsmiehiltä läpi kauden. Kokoonpanon suhteen on ollut omia haasteita, kuten mainittua. Näyttää siltä, että Steelers säilyy suoraan ja se on todella kova temppu kaikkiaan. Yksi kovimmista tällä kaudella. Mielenkiintoinen seikka, että Pietari Jääskeläinen ottanut jopa ykköstorjujan viitan.

10. Indians
Pisteet: 6/15, Maaliero: 21-20

JT: Vaikeaa on. Aiemmilla kausilla kantanut pallollinen peli on ollut seisovaa ja aloitteet ovat olleet vähissä. Viiden ottelun seurantajaksolle mahtui kolme maalin tappiota. Niistä jokaisessa omiin on uponnut luvattoman helppoja maaleja. Aaro Astalan loukkaantumisen jälkeen pistekeskiarvo on pudonnut kahden tuntumasta reiluun yhteen.

JS: Runkosarjan suurin epäonnistuja ErVin ohella. Viimeiset pari kuukautta ollut todella nahkeaa menoa. Pallollisessa pelissä näkyy, että tietynlainen tuntuma on hukassa. Tulee helppoja menetyksiä, huonoja syöttöjä ja peli on vieläpä staattista hiukan tahmean liikkeen vuoksi. Joutuu vielä pelaamaan tosissaan pudotuspelipaikastaan, mikä on alkukausi huomioiden vähemmän mairitteleva suoritus.

11. Welhot
Pisteet: 5/15, Maaliero: 14-26

JT: Pientä piristymistä ilmassa. Etenkin Roni Tuonosen paluu tolppien väliin on näkynyt. Omassa päässäkään ei ole palanut niin pahasti pohjaan kuin syyskaudella. Welhot tekee edelleen vähän maaleja, mutta omissa ei kolissut läheskään niin paljon.

JS: Syyskaudella Welhoja suomittiin sarjan ylivoimaisesti heikoimmaksi joukkueeksi, mutta kovissa paikoissa se on onnistunut venymään jälleen. SalBa-ilmiön vuoksi saattaa vielä välttää suoran putoamisen. Runkosarjan päätöskierroksella tiedossa kiintoisa peli Jymyä vastaan.

12. LASB
Pisteet: 3/15, Maaliero: 27-25

JT: Muutaman runkomiehen, etunenässä Miska Mäkisen putoaminen ohuesta rosterista näkyy karusti. Marginaalit ovat kääntyneet. Jos LASB käänsi syksyllä tiukkoja pelejä edukseen, nyt ne ovat kiepahtaneet niukoiksi tappioksi. Suoritustasossa ei kuitenkaan ole tapahtunut niin dramaattista muutosta, mitä pisteet antavat ymmärtää.

JS: LASBin kohdalla on vähän ododettu, että koska tuhkimotarina lässähtää. Viime aikoina on ollut vaikeaa, mutta esitykset eivät ole olleet aivan niin huonoja kuin tulokset antavat ymmärtää. Ehkä liian aikainen pudotuspelipaikan varmistuminen on tuonut hiukan liian turvallisen tunteen ja vaikuttanut esityksiin? Pudotuspelejä ennen kaipaisi myös positiivisia esityksiä.

13. Tiikerit
Pisteet: 3/15, Maaliero: 22-31

JT: Viime pelien ohjelma on ollut kova. Käänsi OLS-pelin 0–4-tappioaseman voitoksi. Muuten on hävinnyt pudotuspelijoukkueille – odotetusti voisi sanoa. Maalivahdit ovat onnistuneet, mutta kokonaisuutena oman pään tekeminen on liian köykäistä, jotta voisi taistella pisteistä isompiaan vastaan.

JS: Jossain vaiheessa näytti, että Tiikerit on hyvässä lennossa, mutta varsinkin kovempia ryhmiä vastaan on sitten tullut lunta tupaan. Karsijan paikalla tällä hetkellä ja Steelers-peli tulee olemaan erittäin tärkeä. Loppuohjelma on selkeästi vaikeampi sen jälkeen.

14. Nurmon Jymy
Pisteet 0/15, Maaliero 15-57

JT: Heikolta näyttää. 57 päästettyä maalia viiteen peliin on surullinen lukema. Otantajakson ylivoimaisesti huonoin joukkue, jolla ei ole onnistunut viime peleissä oikein mikään.

JS: Jymyllä on tullut viime aikoina lunta tupaan ihan huolella. Joukkue pyrkii pitkälti pelaamaan hyvin simppelisti, puolustamaan tiivisti ja iskemään kovaa vastaan. Aika monesti nousijalla on ollut tässä vaiheessa vaikeampaa, ja joukkue tarvitsee selkeän ryhtiliikkeen runkosarjan loppua kohden, tai suora putoaminen on tosiasia.