Kytöhongasta TPS Salibandyn urheilujohtaja – ”Meidän tulee jatkuvasti kehittää omaa toimintaamme”

Perttu Kytöhongalle iso pesti TPS:n organisaatiossa. Arkistokuva: IFF

Perttu Kytöhongalle iso pesti TPS:n organisaatiossa. Arkistokuva: IFF

TPS Salibandy on saanut valmiiksi osan seuran marraskuussa alkaneesta kehitysprosessista ja sen myötä henkilöitä on nimetty erinäisiin vastuutehtäviin.

Perttu Kytöhonka on nimetty seuran urheilujohtajaksi, valmennuspäällikkö Michael Fagerin vastuulla on kovatasoiset kilpajuniorijoukkueet ja Antti Peiposen vastuuna harrastetoiminta ja sen laatu sekä kasvattaminen.

– Viime vuosien aikana organisaatiossa on nähty isoja muutoksia ja tietyt vastuualueet ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Nyt keskittämällä etenkin urheilupuolen vastuualueita pystymme osoittamaan olemassa olevat resurssit paremmin ja toimimaan tehokkaammin.

– Yksinkertaistettuna urheilupuolen vastuut ovat nyt entistä tarkemmin jaoteltuna. Näin pystytään takaamaan lisää aikaresusseja minulle keskittyä koko seuraorganisaation johtamiseen ja kumppanimyyntiin. Näinä haastavina aikoina tämä kokonaisuus vaatii taatusti enemmän huomiota. On tärkeää, että yksikään osa-alue ei jää muutosten myötä heitteille, vaan niille löytyy tekijä, joilla selkeä vastuu kokonaisuudesta niin ylä- kuin alamäessäkin, TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Toni Autio selvitti TPS:n sivuilla.

Kytöhongalla on pitkä kokemus seuran valmentajana ja valmennuspäällikkönä.

– Suuri kunnia päästä tekemään töitä entistä laajemmin tämän itselleni hyvin tärkeän seuran urheilupuolen eteen. Tässä organisaatiossa on moni ihminen painanut vuosikausia hommia, jonka myötä olemme tällä hetkellä urheilun osalta siinä missä olemme. Laakereille ei pidä kuitenkaan jäädä lepäämään, sillä kilpailu kovenee tässäkin lajissa. Meidän tulee jatkuvasti kehittää omaa toimintaamme, olla innovatiivisia ja tehokkaita. Onneksi tässä on huipputyyppejä ympärillä hommia tekemässä, Kytöhonka sanoitti.

Näkyvimmät vastuut koskevat seuran edustusjoukkueita.

– Suuren yleisön mielenkiinto kohdistuu usein luonnollisesti kuka liigajoukkueissamme pelaa, kuka on penkin takana ja niin edelleen. Se on yksi tärkeä osa työtäni, mutta TPS on tähän asemaan päässyt sen takia, että olemme olleet monessa mielessä uranuurtajia myös junioritoiminnassa. Meillä ei ole vähemmän tärkeitä joukkueita tai toimijoita, vaan kyse on aina koko seurasta. Haluan olla mukana vahvistamassa seurakulttuuriamme, tuomalla tekijöitä entistä lähemmäksi toisiaan ja tehdä töitä tämän koko hienon yhteisön eteen, Kytöhonka avaa.

TPS:n uutinen