U19-tyttöjen MM-kisat 2024 pelataan Lahdessa – U19-poikien kisat ensi kertaa Tanskaan

Suomen U19-tytöt pääsevät kolmen vuoden päästä kotiyleisön eteen. Kuva vuoden 2018 MM-finaalista. Kuva: Severin Binkert/IFF

Suomen U19-tytöt pääsevät kolmen vuoden päästä kotiyleisön eteen. Kuva vuoden 2018 MM-finaalista. Kuva: Severin Binkert/IFF

IFF:n hallitus jakoi viime viikonlopun kokouksessaan tulevien vuosien MM-kisoja. Alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat vuonna 2024 pelataan Suomessa.

MM-kisat pelataan Lahdessa. 1.-5. toukokuuta 2024 pelattavien kisojen pelipaikkana toimii Lahden urheilu- ja messukeskus, jossa sijaitsee myös F-liigajoukkue LASBin kotikenttänä toimiva Suurhalli Areena.

– Upeaa, että saimme kisat. Salibandyliitto on järjestänyt suhteellisen vähän junioreiden MM-tapahtumia, joten siltäkin kantilta nyt oli hyvä aika saada kisat Suomeen. Samalla tarjoutuu mahdollisuus luoda buustia ja saada fokusta tyttö- ja naissalibandylle, toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta hehkutti liiton tiedotteessa.

IFF:n tiedotteen mukaan Suomi oli ainoa kisoja hakenut maa. Australia ja Italia peruivat kisahakemuksensa koronasta johtuneen taloudellisen vaikutuksen takia.

Tyttöjen MM-kisat palaavat näin ollen Suomeen 20 vuoden tauon jälkeen. Ikäluokan historian ensimmäinen MM-turnaus pelattiin Tampereella vuonna 2004.

Vuotta aiemmin, keväällä 2023 pelattavat U19-poikien MM-kisat mitellään Tanskassa. Juutit päihittivät Slovakian selvästi, IFF:n tiedotteessa kerrotaan. Tanska sai 250 pistettä tuhannesta mahdollista.

Kisat pelataan 26.-30. huhtikuuta Fredrikshavnissa Pohjois-Tanskassa. Arena Nordilla ratkottiin naisten vuoden 2007 maailmanmestaruus.

Lähteet: IFF:n tiedote, Salibandyliiton tiedote