Riku Tuononen voitti pakkien pistepörssin viime kaudella 33 pisteellään. Tämän kauden tehokkaimmat puolustajat ovat 21 pistettä summanneet Janne Lamminen, Toni Salminen, Lauri Stenfors ja Jarno Mäkinen. Kukaan ei yllä lähellekkään kärkiviisikkoa, kun 2010-luvun tehokkaimmat puolustajien pelaamat runkosarjakaudet laitetaan järjestykseen.
Listauksessa muutamat pelaajat ovat yltäneet samaan pistemäärään. Näissä tapauksissa paremmuus ratkesi totutusti maaleilla.
5. Matias Veikkola, SPV (2017-18) 15+21=36
OLS-kasvatti viihtyi Seinäjoella kolme kautta isossa roolissa. Jokaisella hän summasi yli 20 pinnaa. Paras kausi oli keskimmäinen, vaikka SPV:llä ei joukkueena kulkenut. Etenkin ylivoimalla vasemmassa siivessä ja tasakentällisin vasemman laidan nostajana Veikkola takoi pinnoja.
4. Iiro Lankinen, Welhot (2017-18) 19+17=36
Neulomisen erikoismies iski Welhojen ensimmäisellä liigakaudella peräti 19 maalia. Lankisen maalimäärä ei kuitenkaan ole puolustajien 2010-luvun kovin noteeraus. Mikko Leikkanen iski 23 maalia kaudella 2015-16, Santeri Toropainen saman verran 2013-14. Sittemmin Happeeseen siirtynyt Lankinen ei ole yltänyt vastaavanlaiseen tehoiluun. Tosin Jyväskylässä ylivoimavastuukin on ollut kortilla, kun Welhoissa hän heilutti tahtipuikko monesti juuri viivapyörittäjänä.
3. Otto Tikka, Happee (2013-14) 15+22=37
Happee-kasvatti pelasi yli 300 peliä kestäneen liigauransa lähes piste per peli -tahtia, mikä on huima suoritus ottaen huomioon, että Tikkaa ei juuri hyökkäyspään kulmissa nähty. Hurjan laadukas laukaus viuhui usein verkon perukoille. Myös pelin kääntäjänä Tikka oli erinomainen. Jyväskyläläinen puhkaisi 30 pinnaa kahdesti, mutta paras noteeraus oli Happeen mestaruuskauden 37 pistettä.
2. Mika Savolainen, Classic (2010-11) 10+28=38
”Iso paha” ylitti 20 pinnaa kuudesti. Paras kausi ajoittui tasan kymmenen vuoden päähän. Tuon kauden keskellä Savolainen juhli MM-kultaa pelattuaan Suomen ykköskentän takalinjoilla Jouni Vehkaojan kanssa. Vaikka Savolainen ei juuri hyökkäyskolmanneksella vieraillut, hän teki tuhojaan kantista – laukomalla, mutta yleensä syöttämällä. Samalla 2010-11 kaudella myös Lassi Vänttinen (85p) pelasi uransa tehokkaimman kauden.
1. Tero Tiitu, EräViikingit (2016-17) 16+22=38
Suomalaisen salibandyn suurimpiin ikoneihin lukeutuva Tiitu pelasi valtaosan urastaan hyökkääjänä, mutta uransa viimeiseksi jääneellä liigakaudella hänet nähtiin puolustajan tontilla. Jälki EräViikinkien kakkoskentän alla oli kovaa. Myös ylivoimalla Tiitu osui viidesti. Vaikka tänä vuonna 39 vuotta täyttävä Tiitu ei ole kertonut huippu-uran päättymisestä, voi kautta 2016-17 ja 38 pinnaa luonnehtia varsin tyylikkääksi lopetukseksi.