Karhujen ei tarvinnut improvisoida tällä kertaa: ”Tämä kausi meni enemmän käsikirjoitettuna”

Karhut on noussut kahdesti liigaan Pekka Nylundin johdolla. Kuva: Juhani Järvenpää

Porin Karhut pelaa F-liigassa kaudella 2021-22. Ratkaiseva peli päättyi Karhujen 13-4-voittoon Rangersista ja finaalisarja meni ennakkosuosikille voitoin 3-1.

Itse pelissä ei ollut juuri ihmeteltävää, kuten tuloskin jo kertoo. Kyseessä oli ensimmäinen koronan vuoksi poikkeusoloissa ratkennut Divarin voitto ja liiganousu. Eli yleisöä ei ollut paikan päällä osallistumassa juhlintaan.

– Viimeksi tosiaan noustiin kotikentällä 1250 katsojan edessä ja ratkaisu tuli jatkoaikamaalilla. Nyt voitimme vieraskentällä selkein lukemin ja katsojia ei ole, että on näissä eroa. Peli oli sen verran selvä, että ehti tuossa loppua kohden jo vähän miettiäkin asiaa, kertoo Karhujen päävalmentaja Pekka Nylund viitaten Divarin voittojuhliin keväällä 2018.

– Onhan tuo valmentajalle aina helpotus, kun saa projektiin onnellisen lopun. Runkosarjan suorituksilla ei ole väliä, jos ei hoida hommaa pudotuspeleissä. Itse näin tässä meille hyvän mahdollisuuden nousuun ja halusin, että me myös käytetään se.

Karhujen loppukausi ja kevät oli suorastaan hurmoksellinen. Se voitti avausfinaalin 8-1, hävisi toisen finaalin 3-4, mutta voitti kolmannen 9-6 ja viimeisessä ei tarvinnut hirveästi jännittää. Voisi puhua jopa harvinaisen ylivoimaisesta Divarin mestarista ja liiganousijasta.

– Sanotaan, että kevään osalta niin voi sanoa. Runkosarjan osalta asia ei ole niin. Pudotuspelit ovat oma maailmansa ja epäilisin, että Divarissa ei runkosarjassa juuri scoutata vastustajia, mutta tässä pudotuspelivaiheessa on jo videot ja muut keinot mukana. Haaste ja vaatimustaso kasvaa runkosarjaan nähden.

– Tämä oli viiteen vuoteen meille jo kolmas kerta finaaleissa. Viimeksi oltiin kolme vuotta sitten ja noustiin, joten olemme hyvin kartalla mitä pitää tehdä ja mihin pitää kiinnittää huomiota, Nylund avaa.

Kokonaisvaltainen suoritus

Karhut nousi tosiaan viimeksi liigaan keväällä 2018, mutta tapa oli hyvin erilainen. Silloin porilaiset pelasivat heikosti syyskaudella ja näytti pitkään, että edes pudotuspelipaikkaa ei tule. Nylund sai vastuuvalmentajan roolin kesken kauden ja Karhut pelasi kauden loppua kohden nousujohteisesti viemällä lopulta mestaruuden.

Nyt Karhut lähti pudotuspeleihin runkosarjan kakkostilalta.

– Vastaan tähän teatterivertauksella. Silloin viimeksi kun tulin mukaan kesken kauden niin se pohjautui paljolti improvisaatioon. Se onnistui lyhyellä aikavälillä, kun alle saatiin vain 11 runkosarjan peliä.

– Emme olleet silloin pari vuotta sitten fyysisesti valmiita liigaan. Tämän kauden alla fyysiseen heikkouteen kiinitettiin huomiota ja harjoittelimme sitä paljon viime kesänä. Arvid Vonkin hankinta tolppien väliin oli iso ja tärkeä palanen meille pari vuotta sitten.

– Tämä kausi meni enemmän käsikirjoitettuna ja näytelmä meni niin hyvin maaliin kuin voi vain toivoa. Ajattelin, että noususta taistelevat me, FBC Turku ja Koovee, mutta ennakkoon kovimmat kilpakumppanit eivät onnistuneet pudotuspeleissä, Nylund linjaa.

Edellinen liigakausi päättyi siis Divariin putoamiseen. Seurasi myös melkoinen ulospuhallus, kun Karhuilla oli todellisia vaikeuksia saada kunnollista kokoonpanoa kasaan seuraavalle Divarin kaudelle. Ei mikään tavaton tilanne liigasta pudonneille joukkueille, mutta Karhuilla pelaajapula oli jokseenkin huolestuttava, kun peleihin ei löytynyt kolmea kentällistä pelaajia.

– Hyppäsin kaudelle 2019-2020 mukaan pari viikkoa ennen pelien alkua. Meillä oli silloin kokoonpanossa mukana vain kymmenen kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Soittelin varmaan 50 ihmistä läpi ja yritin maanitella mukaan pelaajia. Silloin tuntui, että seinä tulee vastaan joka puolelta. Otimme kuitenkin mukaan seuran omia hyviä junioreita.

– Vanhemmat pelaajat tuntevat minut hyvin ennestään. Saimme syksyllä vaikeuksista huolimatta kohtuullisia tuloksia. Osin omien suhteiden vuoksi ja Karhujen suoritusten vuoksi näitä kokeneita pelaajia palasi kokoonpanoon pikku hiljaa. Minulla oli vähän semmoinen tunne, että näin tulisi käymään jos onnistumme kentällä, Nylund linjaa.

Divarin mestarista ei ollut juuri epäselvyyttä tällä kaudella. Kuva: Juhani Järvenpää

Viime kautta ei pelattu koronan vuoksi loppuun asti, mutta Karhujen kausi päättyi lopulta Divarin 11. sijaan. Tätä kautta ajatellen moni asia muuttui.

– Tätä kautta ajatellen tärkeä lisä palettiin oli fysiikkapuolesta vastaava Juhani Honkavuo, joka on tehnyt töitä myös porilaisten jääkiekkoilijoiden kanssa. Näissä pudotuspeleissä se fyysinen parannus näkyi siten, että sillä saralla LNM pystyi haastamaan meitä, mutta M-Team ja Rangers eivät. Fysiikasta tuli meille selkeä valtti.

– Porissa on tehty myös laadukasta juniorityötä. Ei ole löytynyt ihan huippujoukkueita junioritasolle, mutta hyviä yksilöitä, jotka tukevat edustusjoukkueen toimintaa. Nämä pelaajat, joista moni ei edes tiennyt pari vuotta sitten, ovat murtautuneet hyvin aikuisten peleihin. Pori on kuitenkin pieni kaupunki, eikä täällä ole isoja massoja mistä ammentaa.

– Viime kesän onnistuneissa fysiikkaharjoituksissa oli sekin puoli, että ammattimaisesti johdettuina pelaajat huomasivat myös, että ne tuottavat tulosta ja se motivoi. Pelitavallisesti luotimme pitkälti Karhujen vanhoihin vahvuuksiin, eikä sellaisiin seikkoihin, mitkä ovat nyt pelitavallisesti valtavirtaa. Se sopii meille ja pelaajat tuntevat pelitavan, Nylund pohtii.

Hurja voittoputki

Porilainen salibandyhistoria on ollut vaiherikasta. Aiemmin julkaistusta analyysistä voi lukea, että Pori on heilahdellut sarjatasoilla jo kymmenen vuoden aikakaudella. Vielä pidemmällä aikavälillä eri paikallisjoukkueiden visiittejä on ollut enemmänkin.

– Edellisen liiganousun jälkeen oli kulunut kuusi vuotta edellisestä liigakaudesta. Noustiin liigaan eikä oikeastaan ymmärretty vaatimustasoa. Olin silloin loppukauden mukana valmennuksessa ja silloin huomasi kuinka paljon varsinkin kärkeen nähden jäätiin fyysisessä vaatimustasossa. Toinen asia oli maalivahtipeli, kun meillä oli kolme maalivahtia eikä oikein selkeää sabluunaa.

– Lähdin siis kahdesta prioriteetista. Fyysisen pelin parantaminen ja maalivahtitilanteen selkeyttäminen. Fysiikka on parantunut, mutta sillä saralla ei olla vielä liigatasolla. Eroa pyritään nyt kuromaan ja parantamaan. Maalivahtiasia on selkiintynyt Vonkin myötä, Nylund aloittaa.

Poriin ei ole ollut ihan kaikkein helpointa hankkia uusia pelaajia muualta, sillä se ei ole opiskelukaupunkina ihan maan houkuttelevimpia. Samaa voinee sanoa työmarkkinoista.

– Porissahan pelaajabudjetti ei ole kovin iso ollut koskaan. Silloin joskus kun Toni Lötjönen julkaisi näitä joukkueiden pelaajabudjetteja niin Karhujen kohdalla siinä oli aika lailla puolet liikaa, kun näistä tiedän. Aika nappikauppaa tämä on ja sitä sektoria pitää pyrkiä parantamaan. Korona tuo tietysti oman haasteensa sen saralla.

– Se mitä taloudellisella puolella hävitään, pitää pystyä voittamaan urheilullisuudessa.

Karhujen kauteen liittyy erityispiirteitä. Yksi sellainen oli yleensä hyvin tasaisessa Divarissa suoritettu pitkä voittoputki. Se hävisi LNM:lle runkosarjassa 15.11. 3-4. Sen jälkeen seuraava tappio tuli vasta finaaleissa 21.3. ja sekin maalein 3-4. Runkosarjassa se rikkoi nykyisen Divarin ennätyksen päästämällä vain 90 maalia 26 peliin.

Nylund näkee syyksi eritoten materiaaliedun.

– Näkisin, että Divarissa monessa joukkueessa se kaksi tai yksi hyvää ketjua, mutta meillä on kolme vahvaa kentällistä. Nytkin finaaleissa meillä puuttui Ville Salonen parista pelistä, mutta silti meillä oli vahva kokoonpano. Materiaali oli laajempi ja meillä on myös paljon kokemusta.

– Puolustuspeli saatin todella hyvällä tolalle, ja sille saralle löytyy laajuutta. Siitä kertoo tuo vain 90 päästettyä maalia runkosarjassa. Aiemmin Karhuilla on ollut vähän sellaista, että pitää tehdä 10 maalia voittaakseen. Jos ennen meni pelit 10-7 niin nyt saatettiin voittaa 4-2 ja se vei hyökkääjiltä paineita hartioilta.

– Hyökkäyksessäkin meillä on kyllä laajuutta. Tomi Jerkku, Eero Vanhatalo ja Juuso Ahola pelasivat kaikki eri kentällisissä. Sen vuoksi kaikilta kolmelta kentältä tuli hyvin tulosta, valmentajana kaksinkertainen Divarin mestari arvioi.

Linkit:
Juhani Järvenpään ottelukuvat
Kari Sahan ottelukuvat

Karhut ylivoimaisella esityksellä Divarin mestaruuteen – Pori palaa liigakartalle parin vuoden tauon jälkeen