Kuusi runkosarjamaalia tehnyt Jesse Arola latoi pallon neljästi Classicin verkkoon – ”Peittojen ottaminen ja puolustuksessa tappelu näytti tuottavan tulosta”

Jesse Arola paukutti LASBille sen pudotuspelihistorian ensimmäisen voiton.

Jesse Arola paukutti LASBille sen pudotuspelihistorian ensimmäisen voiton. Kuva: Juhani Järvenpää

Keväisin syttyy uusia, odottamattomia tähtiä. Kaksi peliä on lyhyt otanta, mutta ainakin sunnuntaina LASBin Jesse Arolan nimi tuli tutuksi salibandykansalle.

Runkosarjassa kuudesti osunut Arola latoi Classicin reppuun peräti neljä maalia. Jos tarkkoja ollaan, niin viisi. Omaksi maaliksi merkityssä avausmaalissa laukaus lähti Arolan, 23, lavasta ja olisi lipunut verkkoon, vaikka Juha Kivilehto ei olisi palloa sinne maaliviivalta tökännyt. 7–3-loppuluvut LASB-sentteri viimeisteli tyhjään rysään veivaten Classic-puolustajan ensin tyylipuhtaasti ”kahville”.

– Kyllähän se hyvä fiilis oli. Muutenkin koko matsin ajan joukkueessa oli hyvä tunnelma, neljän maalin Arola kertaa tuntemuksiaan Pääkallolle.

– Välillä sattuu pöljiä päiviä. Tontteja on ollut runkosarjankin lopussa. Hyvä, että saatiin tässä vaiheessa apinaa pois selästä.

LASBin 7–3-kotivoittoon päättynyt ottelu oli lahtelaisille henkisestikin tärkeä. Lunta on tullut tupaan koko alkuvuoden. LASB oli voittanut tämän vuoden puolella ainoastaan sarjasta pudonneen Welhot. Puolivälierien avausosassa Tampereella LASB oli pahasti vastaantulija häviten 13–4.

– Kyllähän se oli tosi tärkeä voitto. Saatiin uskoa, että pystytään haastamaan Classic.

Arolan mielestä tärkein tekijä voiton takana oli hengen saaminen päälle.

– Peittoja tuuletettiin ja sitä kautta saatiin nostetta penkille. Yhteispelin kautta voitto tuli.

Pelkällä tsempillä suuri ja mahtava Classic ei kuitenkaan kaatunut. LASB teki muutoksia pelaamiseensa. Etenkin loppua kohden se puolusti passiivisella sumpulla. Arola sanoo, että ensimmäisessä pelissä kokeiltiin ”omaa peliä”, mutta se ei toiminut kovaa vastustajaa vastaan.

– Peittojen ottaminen ja puolustuksessa tappelu näytti tuottavan tulosta. Jatkossakin meidän pitää pystyä pitämään Classic vähissä maaleissa ja naulaamaan yhtä kliinisesti kuin sunnuntaina. Santtukin (Pohjonen) jos pelaa yhtä hyvin, niin sitä kautta meillä on sauma.

Kolmosesta ykköseen

Arola pelaa nyt toista kauttaan LASBin riveissä. Lahdesta kotoisin olevan hyökkääjän tie liigakentille on kulkenut toisen lahtelaisseuran PHSB:stä Pelicansiksi muuttuneen organisaation kautta. Välissä Arola kävi kauden Hämeenlinnassa Steelersin A-junioreissa, josta tarttui SM-hopeaa kaudella 2017-18.

– Variksen Teemu (LASBin urheilujohtaja) soitteli jo Pelicans-kauden puolivälissä olisiko kiinnostusta. Sanoin, että kiinnostusta kyllä on, mutta pelaan kauden loppuun kakkosessa.

Liigameno on maistunut Arolalle, joka on parantanut otteitaan hiljalleen.

– Viime kausi oli vielä aika paljon totuttelemista. Tällä kaudella olen pystynyt tuomaan vähän enemmän omia avuja pelaamiseen. Paljon on töitä tehtävänä kuitenkin, jos haluaa tuloskentissä pärjätä.

Ainakin alku tuloskentässä on ollut lupaava. Arola pelasi lähes koko kauden kolmoskentässä, joka raastoi ansiokkaasti alaspäin. Mutta kolmoskenttä on kuitenkin kolmoskenttä.

Runkosarjan viimeisellä kierroksella Arola nostettiin LASBin ykkösketjuun Tino Nivalan ja Joonatan Surakan rinnalle.

– Kyllä se vähän yllätyksenä tuli, kun aika pitkälti samoilla ketjuilla on koko kausi vedetty.

Sunnuntain neljän – tai viiden – maalin lisäksi Arola on kirjannut pudotuspeleihin yhden syöttöpisteen. Tehosarakekin näyttää lukemaa +2.

– Siinä kentässä on päässyt paljon paremmin pallolle kuin runkosarjassa ja päässyt tuomaan omia vahvuuksia esille.