NLA:n pudotuspelit käynnistyivät – Classic rikkoi kotivoittojen kaavan

SSRA nappasi voiton komean nousun päätteeksi. Kuva: Ari Arola

SSRA nappasi voiton komean nousun päätteeksi. Kuva: Ari Arola

Naisten F-liigan pudotuspelit käynnistyivät puolivälierien merkeissä neljällä paikkakunnalla.

Runkosarjan nelonen FBC Loisto kohtasi Classicin (5.) Turussa. Tamperelaiset saivat peliin hyvän alun ja pääsivät kahden maalin johtoon, mutta toisessa erässä Loisto oli noussut jo 3-2-johtoon. Molemmat kävivät ottelussa siis johdossa, mutta viimeiselle vitoselle mentäessä Classic oli edellä 4-3. Loisto tuli vielä tasoihin, mutta vieraiden Viola Pennanen naulasi voittomaalin ajassa 56.50.

Tamperelaisten tehopelaajia olivat Sofia Lappalainen (1+1), Hanna Pukero (1+1) ja Alisa Pöllänen (0+2). Loiston Ulla Valtola onnistui samoin pistein. Classic oli ensimmäisellä kierroksella ainoa vierasjoukkue joka haki voiton. Pelit jatkuvat sunnuntaina Tampereella.

Oulussa käynnistyi SSRA:n ja EräViikinkien välinen puolivälieräsarja. EräViikingit johti peliä kahden erän jälkeen 4-2 ja kolmoserän alussa vielä 5-3, mutta viimeisellä vartilla puhalsi pohjoisen puhuri. SSRA nousi ensin rinnalle ja viimeisellä kympillä vielä ohi voittaen loppuluvuin 7-5.

SSRA:n tehopelaaja oli kolmesti maalannut Elli Kylmäluoma. Kylmäluoma iski 5-5-tasoituksen lisäksi pelin 6-5-voittomaalin. ErVin Taru Nordman tarjoili kolme maalisyöttöä. Sarja jatkuu sunnuntaina Helsingissä.

Porvoossa Koovee lähti haastamaan PSS:aa. Kaksi ensimmäistä erää tamperelaiset pysyivät kotijoukkueen perässä pelin ollessa 4-2, mutta viimeinen kaksikymppinen oli selvästi porvoolaisten ja loppulukemiksi kirjattiin 8-3. Kotijoukkueen tehoista vastasi eritoten hattutempun tehtaillut Ella Holmberg. Sarja jatkuu sunnuntaina Tampereella.

TPS tarjosi runkosarjan voittaneelle SB-Prolle kovan vastuksen Nurmijärvellä. Pro johti avauserän jälkeen 2-1 ja samoissa luvuissa lähdettiin vielä kolmoserään. Elina Kujala vei Pron 3-1-johtoon päätöserän alussa, eikä TPS osunut enää kuin kertaalleen Jasmin Saarion toimesta, joten Pro kuittasi ensimmäisen välieräkiinnityksen loppuluvuin 3-2. Ottelun hahmoja olivat Kujalat, sillä Elina osui kahdesti ja Karoliina Kujala syötti kaksi maalia. Sarja jatkuu sunnuntaina Turussa.

NLA:n puolivälierät:
Klo 15:00 SSRA – EräViikingit 7-5 (voitot 1-0, kolmella voitolla välieriin.) Ari Arolan ottelukuvat
Klo 17:00 SB-Pro – TPS 3-2 (voitot 1-0)
Klo 17:00 PSS – Koovee 8-3 (voitot 1-0)
Klo 18:30 FBC Loisto – Classic 4-5 (voitot 0-1)