Liigat

OLS julkaisi maalivahtihankintansa – Roni Tuononen siirtyy Kuopiosta Luistinseuran luukulle

29.03.
2021
Liigat

Roni Tuononen jatkaa liigauraansa Oulussa. Kuva: Juha Käenmäki


OLS:n kausikorttikampanja saavutti toisen merkkipaalun, joten seura julkaisi lupailemansa maalivahtihankinnan. Uusi veräjänvartija saapuu Kuopiosta. Welhoja viime kaudella edustanut Roni Tuononen solmi 1+1-vuotisen sopimuksen oululaisten kanssa.

– Kyllä se F-liigan pelaaminen houkuttaa. Lisäksi on nyt kova halu kehittyä uudessa ympäristössä ja kokeilla uutta, Tuononen perusteli siirtoaan OLS:n tiedotteessa.

Vuonna 1994 syntynyt maalivahti oli viime kaudella kovassa pallosateessa, mutta pysäytti pelivälineen 75,26-prosentin varmuudella. Welhojen ykköstorjujana koko seuran liigataipaleen toiminut Tuononen muuttaa Kuopiosta Ouluun.

– Ei se ainakaan tässä vaiheessa tunnu hirveän isolta hypyltä. Jonkun verran olen ennakkoon kysellyt Oulussa asuneilta kavereilta asiasta ja sieltä on ainakin tullut signaalia, että Kuopiossa ja Oulussa asumisessa on hyvin paljon samaa.

Tuononen on OLS:n lajivastaava, aikanaan Welhoja Divarissa valmentaneelle Jani Lipsaselle tuttu pelaaja. Lipsasen mukaan hän yritti houkutella Tuonosta Ouluun jo vuosi sitten, mutta silloin maalivahti päätyi jäämään Kuopioon.

– Jos rehellisiä ollaan, niin olimme jo vähän asennoituneet menemään maalivahtikolmikolla Kivilompolo-Rantaniemi-Panuuma. Mahdollisuus saada Roni Ouluun tuli hieman yllättäen Welhojen putoamisen varmistuttua. Mutta meillä oli nuori maalivahtikolmikko, johon yhden kokeneemman ja liigassa tasonsa näyttäneen vahdin kiinnittäminen tuntui mahdollisuudelta, joka yksinkertaisesti piti käyttää, Lipsanen taustoitti.

Lähde: OLS:n tiedote

Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira