Pääkalloennakko: Kutkuttava ottelupari – katkeaako Sputnikin kevätlento ennen Amppareita?

Oranssi O2-Jyväskylä ja mustapaitainen SaiPa iskevät yhteen runkosarjan peräkkäisiltä sijoilta. Kuva: Esa Jokinen

Oranssi O2-Jyväskylä ja mustapaitainen SaiPa iskevät yhteen runkosarjan peräkkäisiltä sijoilta. Kuva: Esa Jokinen

Sarjan nelosen ja vitosen kohtaaminen on perinteisesti palloilusarjojen puolivälieristä se tiukin ja ennalta herkullisin. Divarikeväässä tämä asetelma ei muutu, kun SaiPa SB (runkosarjan 4.) ja O2-Jyväskylä (5.) kohtaavat.

Lähtökohdat:

SaiPan ja O2-Jyväskylän erotti runkosarjassa vain kaksi pistettä. SaiPa keräsi 45, O2-Jkl 43 pistettä.

Täksi kaudeksi salibandykartalla NST:n korvasi SaiPa. Viime kaudella lappeenrantalaiset olivat hyvin vahvasti yhden ketjun joukkue, mutta tällä kaudella tulitukea on irronnut jo tehokkaan ykkösen alapuoleltakin.

Toki ykköskentällinen soitti edelleen selvästi ykkösviulua Saimaan rannoilla. Siitä kertoo hyvin lappeenrantalaisten sisäisen pistepörssin kärki: ketjukaverit Oskari Möykkynen (42 pistettä), Jere Niemelä (41) ja Juuso Kekki (41).

SaiPan kauden alku oli erityisen vahva. Ensimmäisestä 13 ottelusta SaiPa voitti yhdeksän. Jälkimmäisestä puolikkaalla voittoja tuli seitsemän. Loppu jätti kuitenkin lappeenrantalaisille mietittävää: viisi viimeistä ottelua toivat neljä tappiota.

O2-Jyväskylää povattiin ennen kautta Divarin kärkitaistoon ja mukaan pelaamaan jopa liiganoususta. Siihen nähden runkosarjasijoitus, viides, oli pettymys. O2 on ollut Divarin alisuorittaja, mutta tietysti pudotuspelit kaiken muuttaa voivat.

Joukkue vahvistui vielä kesken kauden, kun Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen tulivat Sveitsistä ampparipaitaan. Kinnunen nakutti 15 otteluun 27 pistettä ja Rautiainen 25 pinnaa. O2:n paras pistemies oli Markus Manninen (24+5=29).

Tehopisteet O2:ssa jakautuivat selvästi tasaisemmin kuin muissa Divarin pudotuspelijoukkueissa. Se kertoo materiaalin leveydestä. Joukkue on myös yksi sarjan kokeneimmista, mikä on kevään otteluissa arvokasta.

Happeessa pelaajana suomenmestaruuden voittaneen Joonas Kaasalaisen valmentaman O2:n pelityyli on rohkea, tilannekarveihin lähdetään välillä jopa hieman huonommasta kenttätasapainosta. Nähtäväksi jää, jatkuuko sama sapluuna myös playoffseissa vai reagoivatko jyväskyläläiset eri tavalla esimerkiksi SaiPan ykkösketjun peliin, ettei liiallinen rohkeus kostaudu vaarallisina vastahyökkäyksinä.

SaiPa on nuori sekä seurana että joukkueena. Se pelaa viihdyttävää salibandya, ja on ollut tälle kaudelle oikein mukava piristysruiske Divariin. Mikael de Anna vaikuttaisi olevan hyvä ja sopiva päävalmentaja viemään lappeenrantalaisia eteenpäin.

SaiPa onnistui voittamaan O2-Jyväskylän kauden molemmissa keskinäisissä kohtaamisissa. Se voi olla nuorelle joukkueelle pieni henkinen etu pudotuspeleihin lähdettäessä.

Knopit:

Peräti puolet (13) SaiPan runkosarjan otteluista päättyi vain yhden maalin erolla! Yksi näistä oli myös runkosarjan toinen O2-ottelu Jyväskylässä, joka ratkesi vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tilanteesta muistetaan sosiaalisessa mediassa levinnyt video Oiva Lappalaisen uintituuletuksista sinisellä Taraflex-laguunilla.

O2-Jyväskylä ei ole vielä seurahistoriassaan voittanut yhtään Divarin pudotuspeliottelua. Keväällä 2019 kausi päättyi puolivälierissä Rangersia vastaan suoraan 0-2, samoin vuosi sitten FBC Turkua vastaan.

Taistelupari:

Oiva Lappalainen (SaiPa) – Henri Tikkanen (O2-Jyväskylä)

Kahdesta voitosta ratkeava pudotuspelisarja on joukkueille raaka, eikä anna varaa epäonnistua, mutta erityisen tyly se on maalivahdeille. Tolppien välissä ei ole varaa antaa yhtään tasoitusta varsinkaan, kun kyse on näin tasaisten joukkueiden kohtaamisesta.

Tällä sektorilla O2:lla on lähtökohtaisesti etu. Tikkanen on kokeneempi kuin Lappalainen, joka on vielä kirjoittamaton kortti tällä tasolla. Mutta kuten edellisestä kohdasta opimme: yhtään voitettua Divarin playoff-ottelua ei ole tilillä Tikkasellakaan – vielä.

Kauden aiemmat kohtaamiset:

9.12.2020 SaiPa – O2-Jyväskylä 6-3
24.1.2021 O2-Jyväskylä – SaiPa 6-7 rl.

Näin pelataan:

La 6.3.2021 klo 18.30 SaiPa–O2-Jyväskylä, Lappeenrannan UT
Su 7.3.2021 klo 17.00 O2-Jyväskylä – SaiPa, Palokan koulukeskus
Tarvittaessa: Ti 9.3.2021 klo 18.30 SaiPa – O2-Jyväskylä, Lappeenrannan UT

Kaikki ottelut suorina lähetyksinä Solidsport-palvelussa

Kumpi voittaa?

Tässä parissa kotietu ei pelasta. SaiPa on tulevaisuuden joukkue, jos lahjakkaat nuoret pelaajat vain saadaan pidettyä Lappeenrannassa, mutta tämä kevät ei vielä ole keltamusta. Kokemus jyrää nyt, ja O2-Jyväskylä jatkaa Divarin välieriin voitoin 2-1.