Pääkalloennakko: SPV voi venyä kerran, mutta ei neljästi – TPS:aa ei kaaripalloilla yllätetä

TPS ja SPV kohtasivat viimeksi tammikuun alussa. Tuolloin SPV otti jatkoaikavoiton. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja SPV kohtasivat viimeksi tammikuun alussa. Tuolloin SPV otti jatkoaikavoiton. Kuva: Anssi Koskinen

SPV (7.) on esitellyt venymiskykyään. Hyvin organisoitua TPS:aa (3.) vastaan neljään voittoon venyminen ei ole todennäköistä.

Lähtökohdat:
Ottelusarjan ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. TPS sijoittui 62 pisteellä kolmanneksi. 23 pinnaa turkulaisia vähemmän kerännyt SPV oli seitsemäs. TPS paransi 13 pistettä viime kauteen verrattuna. SPV jäi viime kauden potistaan kahdeksan pistettä.

SPV kuitenkin osoitti Suomen Cupissa kykynsä nostaa tasoaan kovissa paikoissa. Sama nähtiin vuosi sitten pudotuspeleissä EräViikinkejä vastaan. TPS-kippari Miko Kailiala arvioikin tulevaa vastustajaa osuvasti F-liigan sivuilla:

– SPV on siinä mielessä erikoinen porukka, että he voivat olla 55 minuuttia pelissä ottava osapuoli – ja silti onnistua voittamaan ottelun. Seinäjoella varsinkin on sattunut vuosien aikana ihmeellisiä asioita. Kaverilla on uskomaton joustokyky roikkua mukana ja iskeä lyhyessä ajassa ratkaisumaalit, Kailiala totesi.

Yksittäisessä ottelussa mukana roikkuminen ja sen kääntäminen voitoksi on kuitenkin eri asia kuin paras seitsemästä -sarjan voittaminen. SPV:n siis pitää joko nostaa suoritustasoaan merkittävästi runkosarjasta tai sen pitää voittaa neljästi todennäköisyyksiä vastaan. Toisaalta voidaan myös pohtia, nostiko SPV todella tasoaan Cupin loppuvaiheessa, vai onko se alisuorittanut? Vaikka SPV heikkeni kesällä, se on edelleen laadukas ryhmä, jossa riittää syvyyttä aina kolmoskenttään asti.

Paperilla TPS:n terävin kärki on kovempi, mutta SPV:llä on enemmän tulivoimaa. TPS:n puolustus on parempi, mutta maalivahtipeli menee punaisille. Puhtaasti materiaaleja vertailemalla joukkueiden välillä ei ole isoa eroa. Ero tulee pelitavassa, joka heijastuu kollektiiviseen suorittamiseen. TPS on moniulotteisempi ja yhtenäisempi. Organisoidumpi. SPV luottaa pelin sattumanvaraisuuteen, mikä heiluttaa sen suoritustasoa.

TPS:n pelitapa soveltuu mainiosti pudotuspelisalibandyyn. Se pystyy tylsyttämään vastustajia laadukkaalla viisikkopuolustamisella, mutta myös olemaan aloitteellinen ja tuottamaan maalipaikkoja pallollisen pelin kautta. TPS:lla on kaksi selvää tuloskenttää ja yksi duunarivitja. SPV taas on jakanut tulivoimaa kolmeen kentälliseen, eikä sillä ole enää selvää keihäänkärkeä.

SPV:n palloton pelaaminen meni kauden aikana eteenpäin. Se varioi karvaustaan, eikä juossut enää niin päättömästi päätylankkuun. Tämä näkyi myös päästetyissä maaleissa, joita SPV:n reppuun upposi 21 kappaletta viime kautta vähemmän. Pallolliseen peliin SPV:llä ei ole malleja. Se on enenevissä määrin avannut peliä pitkillä kaaripalloilla. Hyökkäysalueella punapaidat hakeutuvat maalipaikkoihin melko suoraviivaisesti.

Kaaripallojen viljely on riskitöntä, mutta ei välttämättä järin tuottavaa, etenkään TPS:aa vastaan. Tepsin alakerrasta löytyy fyysisiä puolustuspelin taitajia, jotka kyllä painivat mielellään.

SPV:n reaktiivinen pelitapa tarkoittaa väistämättä sitä, että TPS tulee määrittämään otteluparin pelilliset suuntaviivat. Pallovastuu tulee olemaan merkittävässä roolissa, sillä kääntöpeli on edelleen yksi SPV:n valteista. Mitä paremmin pelin virtaus pysyy TPS:n kontrollissa, sitä vahvemmilla turkulaiset ovat. Virtailussa on kuitenkin SPV:n mahdollisuus. Viimeiset kolme kautta keskimäärin neljää maalia pelissä päästänyttä Tepsiä vastaan seinäjokiset eivät pärjää asemasodassa.

Myös erikoistilanteiden saralla etu on TPS:lla. Aiemmilla kausilla vakuuttanut SPV:n ylivoima tökki pahemman kerran tällä kaudella. Seinäjokiset hyödynsivät ylivoimansa vain 36-prosenttisesti ja olivat liigan neljänneksi heikoin ylivoimajoukkue. Tosin syksyn vammoista kärsineen Jari Hankkion äityminen pelikuntoon kohottaa SPV:n ylivoiman iskukykyä. TPS:n ylivoima rokotti 48-prosenttisesti. Molempien alivoimapeli oli laadukasta. Yli 60 prosenttia molempien istumista jäähyistä kului täyteen.

Knopit:
TPS päätti runkosarjan seitsemän ottelun voittoputkeen. TPS oli myös runkosarjan suurin parantaja kerättyään 13 pistettä viime kautta enemmän. Maalimäärät pysyivät kuitenkin lähes samana. Joukkue teki neljä enemmän ja päästi kaksi osumaa vähemmän kuin vuosi sitten.

SPV voitti kauden aikana 13 ottelua. Voitoista vain kaksi tuli pudotuspelijoukkueita vastaan. Toisen niistä se nappasi kuitenkin juuri Turusta. 39 pisteestä vain seitsemän lohkesi muilta pudotuspelijoukkueilta. Vastaavasti kevään peleistä rannalle jäänyttä kuusikkoa vastaan SPV keräsi 32 pistettä 36 tarjolla olleesta.

Yksilötasolla Tuomas Mustonen oli ainoa yli +20 lukemaan yltänyt Peliveli. Esimerkiksi 31 pinnaa iskenyt Juuso Keskinen jäi kuusi maalia pakkaselle. TPS:n riveistä taas kymmenen pelaaja kellotti vähintään +20-teholukeman.

TPS on tuttu seura SPV:n pitkäaikaiselle luottopuolustajalle ja nykyiselle apuvalmentajalle Harri Karjalalle. Ennen siirtymistään Seinäjoelle vuonna 2010, Karjala pelasi TPS:n liigajoukkueessa ja työskenteli seuran organisaatiossa. Nykyinen TPS-käskijä Janne Kainulainen on Karjalan joukkuekaveri Turun ajoilta. He ovat myös hyviä ystäviä. Liekkö WhatsAppissa hiljaista tulevien viikkojen aikana?

Taistelupari:
Miko Kailiala, TPS – Rasmus Hasu, SPV

Kun TPS ja SPV kohtasivat tammikuun alussa Turussa, SPV laukoi 14 kertaa maalia kohti ja onnistui kuudesti maalinteossa. Toisessa päässä huippuotteita esittänyt Rasmus Hasu venyi pallon tielle 22 kertaa. Myös Suomen Cupin finaalissa Hasu oli punapaitojen tärkein pelaaja. Häneltä vaaditaankin huippuotteita, mikäli SPV meinaa tylsyttää Miko Kailialan johtaman TPS-hyökkäyksen. Helmikuun pelaajaksi valitun Kailialan lapa on ollut syönnillä viime aikoina. Yhteensä 33 runkosarjamaalia paukuttanut TPS-kippari osui helmikuussa 10 kertaa.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
27.9.2020 SPV – TPS 8–11
6.1.2021 TPS – SPV 5–6 ja.

Näin pelataan:
Pe 05.03.2021 18:30 TPS – SPV Kupittaan PH (Ruutu fanikamera)
Su 07.03.2021 17:00 SPV – TPS Seinäjoen UT (Ruutu)
Ti 09.03.2021 18:30 TPS – SPV Kupittaan PH (Ruutu)
To 11.03.2021 18:30 SPV – TPS Seinäjoen UT (Ruutu fanikamera)
La 13.03.2021 18:00 TPS – SPV Kupittaan PH (Ruutu) tarvittaessa
Ma 15.03.2021 18:30 SPV – TPS Seinäjoen UT (Ruutu) tarvittaessa
Ke 17.03.2021 18:30 TPS – SPV Kupittaan PH (Ruutu) tarvittaessa

Kumpi voittaa?
SPV:n pelitavalla voi tehdä tulosta yksittäisissä otteluissa, mutta pitkässä sarjassa todennäköisyyksiä vastaan taistelu ei ole kestävää. Etenkään hyvin organisoitua TPS:aa vastaan. Vaikka SPV on tunnetusti kovakuntoinen porukka, pudotuspelien kova ottelutahti käy väistämättä voimille, jos ja kun joukkue ei kykene levähtämään pallon kanssa.

TPS jatkoon voitoin 4–1.

Äänestystilanne keskustelufoorumilla julkaisuhetkellä:
Välieriin etenee…
TPS 72%
SPV 28%