Peter Kotilainen jatkaa Happeessa – suunnitelmissa myös projekti lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyen: ”Kova palo on tehdä merkityksellisiä asioita”

Peter Kotilaisen rytkii Hirviteatterissa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Kuva: Esa Jokinen

Peter Kotilaisen rytkii Hirviteatterissa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Kuva: Esa Jokinen

Salibandymaailman kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Peter Kotilainen jatkaa Happeessa seuraavat kaksi kautta, jyväskyläläisseura tiedotti.

Viime viikonloppuna päättyneessä runkosarjassa Kotilainen paukutti 22 otteluun tehot 29+29=58 sijoittuen pistepörssin viidenneksi. Happeen tiedotteessa kerrotiin, että Kotilaisen jatkosuunnitelmat olivat pitkään auki.

– Viimeisin vuosi on ollut henkilökohtaisessa elämässä rankka ja olin itseasiassa melko varma, että poistun Jyväskylästä uusiin maisemiin pyörähtämään, mutta sydän käski jäämään. Päätin kuunnella sitä. Uudesta sopimuksesta mietteet on kyllä hyvät. Ollaan myös saatu hommat raiteilleen ja mahdollisuudet menestykseen on hyvät nyt ja tulevaisuudessa, Kotilainen tuumi tiedotteessa.

Jo kaudella 2010-11 Hirviteatterissa debytoinut ja yhtä Classicissa pelattua kautta (2013-14) vailla koko 281 ottelua kattaneen liigauransa Happeessa pelannut Kotilainen, 26, puhui myös jyväskyläläisseuran suuresta henkilölohtaisesta merkityksestä.

– Happee on ollu mulle ykkösseura ja sydämen asia jo siitä asti, kun opin kävelee. Olen viettänyt Monnarilla yli 20 vuotta, joten viihdyn varmasti jatkossakin. Myös Happeen fanit ovat äärimmäisen hienot ja odotan, että saadaan taas kohta viettää hienoja hetkiä Hirviteatterissa.

Vielä syksyllä Happee näytti joutuvan taistelemaan ylipäätään pudotuspeleihin pääsystä. Vahva kevät nosti Hirvet kuitenkin kuudennelle sijalle.

– Meidän runkosarja on ollut nousujohteinen ja omat sekä joukkueen parhaat pelit ovat vasta edessä, joten kelpaa lähteä kohti Playoffeja!

Kotilainen kommentoi uutta sopimusta myös Instagram-tilillään. Pitkässä päivityksessään hän puhui avoimesti muun muassa henkisistä haasteista.

– Happeen yhteisö johon kuuluu paljon äärimmäisen iso sydämmistä väkeä on monesti elämän varrella ollu opastamassa ja tukemassa monissa muissakin kun pelitilanteissa eikä pettänyt taaskaan. Ne kaikki tietää sydämessään ketkä auttanut ja nostanut mua aina uudestaan pystyyn. Loputon arvostus!, Kotilainen kirjoitti.

Hän kertoi myös aikovansa tehdä projektin lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyen. Kotilainen kertoi käyneensä urheilupsykologin juttusilla vuoden alusta saakka.

– Kova palo on tehdä merkityksellisiä asioita tulevaisuudessa myös pelikentän ulkopuolella sekä olla auttamassa ja antamassa oma panokseni tän yhteiskunnan uudelleen rakennuksessa.

– Ettei tää teksti lähe nyt ihan lapasesta nii lopetellaan kohta mut sen voin viel kertoo ku sain hengen päälle et oon nyt käyny vuoden alusta urheilupsykologilla ja isoin ajatus siitä teille jaettavaks että sais tulla Suomessa arvostus henkiseen koutsaukseen paljon isommaks. Oon saanut sieltä jo nyt paljon vaik matka vasta alussa. Voimaa ja valoa kaikille kevääseen, Kotilainen päätti.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Peter Kotilainen (@petersamuell) jakama julkaisu

Lähde: Happeen tiedote