SalBan jatkopaikka on lähes varma, muut kolme paikkaa vielä auki – Divarikarsinnan lohkovaihe päättyy viikonloppuna

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Divarikarsinnan ensimmäisessä vaiheessa aukeaa loppusuora. Ensi viikonlopun jälkeen on selvillä jatkoon pääsevät neljä joukkuetta, jotka karsivat kahdesta paikasta ensi kauden Divariin.

Kun koronaepidemia katkaisi Suomisarjan kesken, halukkaat joukkueet pääsivät Divarikarsintaan ilmoittautumalla. Mukaan tuli lisäksi kaksi joukkuetta Pohjois-Suomen kakkosdivarin lohkosta, Santa’s United ja Merikoski SBT.

Karsinta jaettiin kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon, joissa on pelattu yksinkertainen sarja eli seitsemän ottelua. Kahdelle parhaalle on luvassa paikka jatkokarsintaan.

Ennen viimeisiä otteluita kaikkein paras tilanne on B-lohkoa johtavalla Rauman SalBalla, joka on voittanut kaikki viisi otteluaan varsinaisella peliajalla. Yksikin piste jäljellä olevista kahdesta pelistä sinetöi SalBan jatkopaikan myös teoriassa.

B-lohkon kakkospaikassa on vahvimmin kiinni Forssan Suupparit. Sille voi riittää jatkopaikkaan voitto lauantaina SC Wolvesista, joka on toistaiseksi hävinnyt kaikki pelinsä. Oman mausteensa B-lohkon loppusuoralle tuo se, että päätöskierroksella sunnuntaina FoSu ja SalBa kohtaavat Forssassa.

A-lohkossa kahdelle jatkopaikalle ovat vahvimmin tyrkyllä tamperelaiset Soittorasia ja Classic United sekä Blue Fox, joka johtaa Divarin maratontaulukkoa. Uusikaarlepyyläisten seurahistoriasta löytyy peräti 21 kautta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Taistelua A-lohkon jatkopaikasta käydään näillä näkymin loppuun asti. Tasapisteissä ensimmäisenä ratkaisevat varsinaisella peliajalla voitetut ottelut ja seuraava kriteeri on joukkueiden koko sarjan maaliero.

Soittorasialla on viisi varsinaisen peliajan voittoa, mutta pelattuna yksi ottelu enemmän kuin neljän voiton Classic Unitedilla ja Blue Foxilla.

Ennen viimeisiä otteluita Soittorasian maaliero on +16, Classic Unitedin +13 ja Blue Foxin +10.

Kahdella voitolla Divariin

Lohkovaiheen jälkeen pelataan ristiinkarsinta.

A-lohkon voittaja kohtaa B-lohkon kakkosen ja vastaavasti B-lohkon voittaja A-lohkon kakkosen. Kotietu on lohkovoittajilla. Ottelusarjat ratkaistaan paras kolmesta -järjestelmällä eli kaksi voittoa avaa paikan Divariin kaudelle 2021-22.

Ristiinkarsinnan pelipäivät ovat lauantai 10.4., lauantai 17.4. ja tarvittaessa sunnuntai 18.4.

Voittajat korvaavat Divarissa EräViikingit Akatemian ja SB Vantaan, jotka putosivat.

Lohko A:

1. Soittorasia 6 ott. 15 p
2. Classic United 5 ott. 12 p
3. Blue Fox 5 ott. 12 p
4. Merikoski SBT 5 ott. 9 p
5. Santa’s United 6 ott. 9 p
6. Nibacos 5 ott. 3 p
7. MLT 6 ott. 3 p
8. SB Vaasa 6 ott. 3 p

Päätöskierrosten ohjelma:

26.03.2021 19:00 Kampushalli Kokkola Nibacos – Blue Fox
27.03.2021 18:00 Kastelli Merikoski SBT – Classic United
28.03.2021 15:00 OP-Arena SB Vaasa – Soittorasia
28.03.2021 15:00 Kampushalli Kokkola Nibacos – Classic United
28.03.2021 15:00 Ounasrinne Santas United – Blue Fox
28.03.2021 15:00 Kastelli Merikoski SBT – MLT

Lohko B:

1. SalBa 5 ott. 15 p
2. FoSu 5 ott. 12 p
3. KrP Akatemia 5 ott. 9 p
4. SBS Wirmo 5 ott. 9 p
5. Sudet SB 5 ott. 6 p
6. VehVe 5 ott. 6 p
7. Ilves 5 ott. 3 p
8. SC Wolves 5 ott. 0 p

Päätöskierrosten ohjelma:

26.03.2021 18:30 PUNT Parainen 1 SC Wolves – FoSu
27.03.2021 13:00 Lippumäki 1 VehVe – SalBa
27.03.2021 14:00 Utti-halli Kouvola 1 Sudet SB – SBS Wirmo
27.03.2021 17:00 Raholan lk 1 KrP Akatemia – Ilves
28.03.2021 15:00 Lippumäki 1 VehVe – Sudet SB
28.03.2021 15:00 Jokioisten Leipä Areena Forssa 1 FoSu – SalBa
28.03.2021 15:00 Raholan lk 1 KrP Akatemia – SBS Wirmo
28.03.2021 15:00 Spiral-halli 1 Ilves – SC Wolves