F-liigan pudotuspelit saatiin käyntiin tällä viikolla. Näin ollen myös viikon top 5 -listauksessa mennään playoffs-teemalla. Listasimme liigahistorian tehokkaimmat pudotuspelikeväät yksilöiden osalta.
5. Lassi Vänttinen, Classic (2008) 12+17=29, 14 ottelua
Kaikkien aikojen toiseksi tehokkain pudotuspelipelaaja kellotti uransa pisterikkaimman kevään kaudella 2007-08. Tuolloin Classicin oli tyytyminen hopeaan, SSV:n juhlittua mestaruutta voitoin 3–0. Uransa viimeisillä kausilla Vänttinen juhli kolmea SM-kultaa ja ylsi kahdesti yli 20 pisteen.
4. Joonas Pylsy, Classic (2019) 13+17=30, 14 ottelua
Vuoden miespelaajaksi kaudella 2018-19 valittu Pylsy pelasi siitä harvinaisen kauden, että hän teki pudotuspeleissä kaksi pistettä enemmän kuin runkosarjassa vaikka pelasi kuusi ottelua vähemmän. Tehokevääseen mahtui myös yhden ottelun syöttöennätys (6), jonka Pylsy passaili välierien toisessa ottelussa Oilersia vastaan.
3. Santtu Manner, SSV 20+10=30 (2005), 10 ottelua
SSV:n ykköskentän laituri oli keväällä 2005 poskettomassa vireessä, kun SSV rynnisti tuossa vaiheessa toiseen perättäiseen SM-kultaan. Finaaleissa kaatui Happee voitoin 3–1. Mannerin pistekeskiarvo, tasan kolme, on listan kovin. Myös tuona keväänä tehty maaliennätys pysyi voimassa 12 vuotta.
2. Miko Kailiala, EräViikingit 21+10=31 (2017), 13 ottelua
Fuusioseura oli ensimmäisellä kaudellaan tiukasti kultajahdissa, eikä vähiten Miko Kailialan ansiosta. Helsinkiläiset taipuivat kuitenkin Superfinaalissa Classicille. Kailiala rikkoi keväällä 2017 Santtu Mannerin maaliennätyksen. Mukaan mahtui muun muassa kaksi maalia Superfinaalissa ja välierien seiskapelin jatkoaikamaali SPV:n verkkoon. Kaiken kaikkiaan Kailiala on iskenyt pudotuspeleissä jo 125 pistettä ja on kaikkien aikojen pudotuspelipistepörssissä 8. sijalla.
1. Mika Kohonen, Happee 11+21=32 (2005), 14 ottelua
Maestro Kohonen piipahti Suomessa kauden 2004-05 ja kävi suorittamassa siviilipalveluksen. Kaukalossa vaajakoskelainen dominoi suvereenisti ja johdatti Happeen hopealle. Hopeisen mitalin lisäksi muistoksi jäi pudotuspelien edelleen voimassa olevat piste- ja syöttöennätys. Jos mukaan lasketaan myös runkosarja, Kohonen takoi 47 otteluun pöyristyttävät 46+89=135 pistettä. Liigahistorian selvästi tehokkain kausi yksilötasolla.