Kainulaisen TPS-pesti tuli päätökseen – Raatarilasta turkulaisten uusi päävalmentaja

Janne Kainulainen luotsasi TPS:n päättyneellä kaudella neljänneksi. Kuva: Juhani Järvenpää

Janne Kainulainen luotsasi TPS:n päättyneellä kaudella neljänneksi. Kuva: Juhani Järvenpää

Miesten F-liigassa neljänneksi päättyneellä kaudella sijoittunut TPS kertoi torstaina, ettei kaksi viime kautta joukkuetta valmentanut Janne Kainulainen jatka turkulaisten penkin takana. Perjantaina TPS tiedotti pestanneensa tudeksi päävalmentajakseen FBC Turkua kaksi viime kautta luotsanneen Santeri Raatarilan.

Kainulainen siirtyi TPS:n ruoriin Welhoista kaksivuotisella sopimuksella, jota ei enää jatkettu. TPS kiitteli tiedotteessaan joukkueen tukevoittaneen asemaansa F-liigan kärkipään joukkueena, jonka lisäksi edustusjoukkue sekä useat pelaajat rikkoivat omia tilastoennätyksiään Kainulaisen alaisuudessa.

– ”Kainu” on tehnyt perinpohjaista ja hyvää työtä joukkueen päävalmentajana. Hän tuli mukaan haastavalla hetkellä, kun seurassa oli samanaikaisesti paljon henkilöstövaihdoksia ja viimeinen vuosi on mennyt koronan kanssa tasapainoillessa. ”Kainu” on johtanut joukkueen toimintaa tänä aikana korkealla laadulla ja vastuullisuudella. Olemme koko seurayhteisö kiitollisia hänelle näistä kahdesta vuodesta, TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Toni Autio kommentoi seuran tiedotteessa.

Kainulaista seuraava Raatarila tulee naapuriseura FBC Turusta, joka voitti päättyneellä kaudella Divarin runkosarjan, mutta hyytyi puolivälieriin hävittyään Rangersille. Raatarilalla on kokemusta myös Josbasta. Liigapesti on miehelle uran ensimmäinen.

– Turun Palloseura on kokonaisuudessaan merkittävä kansallinen ja alueellinen toimija. TPS-logo herättää tunteita yli lajirajojen. Koenkin olevani etuoikeutettu saadessani jatkossa toimia TPS Salibandyn miesten edustusjoukkueen päävalmentajana, Raatarila totesi turkulaisten tiedotteessa.

TPS:n valmennustiimissä jatkaa nelikko Toni Läntinen, Jere Jokinen, Maria Valtanen ja Pyry Luukkonen. Raatarila vastaa miesten liigajoukkueen lisäksi TPS:n P21- ja P18-joukkueiden fysiikkavalmennuksesta.

– Pyrimme ylipäätään hakemaan avainnimitysten kohdalla vahvoja synergiaetuja. Raatarila vastaa meidän vanhimpien poikajuniorijoukkueiden laadukkaasta fyysisestä harjoittelusta ja sen ohjelmoinnista. Samalla hän pääsee arjessa toimimaan meidän tulevien liigapelaajien tukena. Lisäksi Raatarila lähtee kehittämään seuran talenttitoimintaa, TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhonka taustoitti.

Lähde: TPS:n tiedotteet