Pääkallotodistus: Classicilla viiden kallon miehiä, Oilers-pelaajilla mollivoittoinen finaaliavaus

Hattutempun takonut Sami Johansson oli yksi Classicin viiden kallon miehistä. Kuva: Esa Takalo

Hattutempun takonut Sami Johansson oli yksi Classicin viiden kallon miehistä. Kuva: Esa Takalo

Classic ei jättänyt Oilersille niin sanotusti palaakaan avausfinaalissa ja jyräsi 9–1-voittoon. Pääkallo jakoi ottelusta perinteisen Pääkallotodistuksen. Jokaiselle pelaajalle jaettiin kalloja yhdestä viiteen.

Classicin ykkönen oli pitelemätön. Se päästi Oilersin ainoan maalin, mutta värkkäsi neljä osumaa ja hankki Sami Johanssonin viimeistelemän rankkarimaalin. Viiden kallon Johansson summasi 3+3, laituripari Eemeli Salin 2+2. Myös kaksi ylivoimamaalia pyssyttänyt Mikko Leikkanen ylsi viiteen kalloon. Samoin vain kerran yllätetty ja 15 kutia pysäyttänyt Lassi Toriseva.

Classicin kakkoskentällinen oli niin ikään iskussa, mutta se tuhlaili paikkoja. Etenkin nuori Alpo Laitila säväytti rohkealla pelaamisellaan pallon kanssa. Classicin kolmonen taas pelasi tasaisen varmaa nollanollaa.

Oilersin ykköskentällinen onnistui luomaan hyviäkin paikkoja, mutta oli pitkälti ottavana osapuolena kotijoukkueen hirmuviisikkoa vastaan. Etenkin Rasmus Kainulaisen ilta oli heikomman puoleinen ja hän sai iltapuhteestaan yhden kallon. Kainulainen jakoi muutamia oivaltavia syöttöjä, mutta myös menetti pelivälinettä ja keskittyi pelin loppua kohden ihan muihin asioihin kuin pelaamiseen. Turhemman puoleinen törmäily palkittiin lopulta penkityksellä.

Vieraiden kakkonen ei juuri hyökkäyspäähän tuottanut, mutta päätti oman osuutensa lukemiin 0–0. Se kuitenkin otti Oilersin molemmat jäähyt, mikä laski pelaajien arvosanoja. Kolmonen ei ihmeitä esittänyt ja jäi lopulta kaksi maalia miinukselle. Tolppien välissä Joonas Kaltiainen pelasi peruspelin. Classic viimeisteli kaikki osumansa laatupaikoista.

Classic
Lassi Toriseva 5
Oskar Sillanpää ei pelannut

Eemeli Salin 5
Ville Lastikka 4
Sami Johansson 5
Mikko Leikkanen 5
Nico Salo 4

Oskari Heikkilä 3
Eetu Sikkinen 3
Alpo Laitila 4
Janne Lamminen 4
Juha Kivilehto 3

Konsta Tykkyläinen 3
Jussi Piha 3
Aaro Helin 3
Eemeli Akola 3
Tuukka Salo 3

Matias Vaajala ei pelannut
Albert Koskinen ei pelannut
Jere Pulkkinen ei pelannut

Oilers
Joonas Kaltiainen 3
Niko Nordström ei pelannut

Rasmus Kainulainen 1
Justus Kainulainen 2
Markus Markkola 2
Matias Veikkola 2
Antti Suomela 2

Santeri Lindfors 2
Tuomas Iiskola 2
Heikki Iiskola 3
Ilari Talvitie 2
Jesperi Lindfors 3

Eino Pesu 2
Casper Pfitzner 2
Matias Juuranto 2
Alexander Nyman 2
Jani Rauhala 2

Elias Pekari ei pelannut
Jasper Juuti pelasi muutaman vaihdon
Jesper Silvonen pelasi muutaman vaihdon

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus