Liigat

Porilaislähtöiselle Eemeli Akolalle kevät toi ”tuplamestaruuden” – kotiväelle lähti terveisiä: ”Juokaahan sielläkin muutama olut”

11.04.
2021
Liigat

Eemeli Akola (toinen vas.) pelasi hyvän kauden, vaikka ei juuri otsikoissa paistatellutkaan. Kuva: Jarmo Koskela

Tampereen Classicin viides perättäinen mestaruus varmistui sunnuntaina Tapiolan urheilutalossa tamperelaisten voittaessa Esport Oilersin maalein 8-3. Sarja katkesi suoraan neljässä pelissä.

Ykkösviisikon tamperelaistähdet ovat saaneet ansaitun valokeilan, mutta onnistujia oli muillakin tasoilla. Yksi hyvin pienelle huomiolle jäänyt pelaaja oli kolmosviisikon puolustaja Eemeli Akola.

Porilaislähtöiselle pelaajalle kevät oli täynnä kultaa ja mirhamia.

Porilainen Karhut voitti Divarin ja nousi liigaan ja te voititte SM-kultaa, niin oliko tämä porilaiselle tuplamestaruus?

– Tämä on ehdottomasti tuplamestaruus! Se, että (Rauman) Lukko voitti lätkäliigan runkosarjan on yks hailee, Akola linjaa

Voiko tämä parantua vielä tästä?

– Voi. Me voitetaan ensi kaudella kaikki pytyt ja Karhut pääsee playoffeihin. Ja Ässät voittaa kultaa, Akola jatkoi mestaruusjuhlien lomassa.

Akola siirtyi Classiciin kaudeksi 2015-16, ja tämä oli 21-vuotiaan viides täysi liigakausi, jos koronakautta 2019-20 ei oteta lukuun. Täten hän on juhlinut Classicin kanssa kaikkia viittä perättäistä SM-kultaa.

– Itselleni tämä oli spesiaali mestaruus, koska henkilökohtaisesti tämä oli sellainen kulta mihin vaikutin pelaamalla eniten. Totta kai aina vaikuttaa kun on joukkueessa mukana, mutta nyt sai pelata ratkaisupelejä ja se tuntuu aina hieman henkilökohtaisemmalta. Ja siksi nostan tämän yli aiempien mestaruuksien omalta kohdaltani, Akola kommentoi.

Joukkuetasolla näytti välierissä jopa siltä, että dynastia voi murentua, kun Nokian KrP johti sarjaa 3-2. Varsinkin Classicin hurjat kuusi viimeistä peliä näyttivät, että joukkue ei ole ainakaan kyllästynyt voittamiseen.

– Yhtä hyvältä se tuntuu jokainen kerta ja samalta kuin aina ennenkin. Tämän takia tätä pelataan, että näitä tunteita saadaan kokea.

Akola mainitsikin, että kausi oli henkilökohtaisesti hyvä. Takana on jo lähes 150 liigapeliä runkosarjassa ja pudotuspeleissä, mutta hyväliikkeisen puolustajan kausi oli tietynlainen läpimurto. Pallollinen peli parani varmemmaksi aiemmasta ja myös varsinainen puolustuspelaaminen parani Akolan osalta. Yksi hyvä esimerkki vahvoista esityksistä oli neljännen finaalin kolmas Classic-osuma, jossa puolustaja teki loistavan esityön Tuukka Salolle.

Classicin neljä parasta pakkia ovat olleet viime vuosina maajoukkuetasoa. Aiemmin U23-maajoukkueen mukana olleen Akolan osakkeet ovat vahvasti nousussa kun koko sarjan pakkirankingia katsoo, vaikka nuorukainen ei ole kahteen parhaaseen kenttään ainakaan vielä murtautunut.

Syy parannukseen selittyy melko luonnollisilla seikoilla.

– Tuli korona niin kerkesi harjoittelemaan pidempään. Viime kesänä tuli luotua pohjat sille tasolle missä nyt mennään. Kesällä sain tehtyä paljon positiivisia asioita ja vietyä joitain osa-alueita eteenpäin. Se vaikutti pelaamiseen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen ihan suhteellisen tyytyväinen omaan kauteeni.

– Olen luonteeltani vähän sellainen, että en ole ikinä tyytyväinen, mutta ehkä nyt saa luvan olla hetken aikaa, Akola ruotii.

Pääkallo antaa luvan olla tyytyväinen ja kysyy vielä klassisen kysymyksen loppuun.

Onko mitään terveisiä lähettää kenellekään?

– Kotiin terveisiä, että juokaahan sielläkin muutama olut. Rentoutukaa, Akola heittää pilke silmäkulmassaan.

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen