Divarit

Soittorasia oli vielä kesällä vailla valmentajaa, mutta punnersi Divariin kovalla työllä – ”Kysymysmerkkejä on, mutta se on positiivinenkin haaste”

20.04.
2021
Divarit

Summerin pärähdys Forssassa käynnisti tamperelaisen Soittorasian nousujuhlat. Kuva: Esa Takalo

Soittorasia on toinen ensi kauden uusista Divari-joukkueista. Se yllätti monet kukistettuaan ratkaisevassa karsintavaiheessa Forssan Suupparit tiukkojen otteluiden jälkeen voitoin 2-0. Tamperelaisten tie Divariin ei ollut se suorin.

Soittorasia oli vielä heinäkuussa ilman valmentajaa. Suomisarjaan valmistautunut joukkue harjoitteli seuran oman kakkosdivariryhmän kanssa, mutta punainen lanka puuttui.

– Se oli suoraan sanoen vähän ohikesä. Meillä on ollut aina hyvin treenaava porukka, mutta kesällä asiat junnasivat paikallaan pelaajien rekryä myöten, pelaaja-valmentaja Jussi Asunta kertoo.

– Otin valmennushommat kontolleni heinäkuun lopusta. Saimme treenattua lajiasioita ja viisikkopelaamista. Pitkään näytti, että joudun vetämään yksin koko kauden, mikä olisi ollut älyttömän raskasta, mutta onneksi Randelinin Seppo saatiin hyppäämään vastuuseen. Se klikkasi jotenkin tosi hyvin sitten, Asunta jatkaa.

Randelin kertoo hypänneensä mielellään tutun seuran apuun Suomisarjan alkukierroksilla, kun kutsu kävi.

Hän valmensi edellisen kerran seuran edustusjoukkuetta kaudella 2018-19. Keväällä 2016 hän veti seuran jo Divarin porteille: SR voitti 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkon ja pudotti karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Kokkolan Nibacoksen, mutta ratkaisevassa vaiheessa tielle osui FBC Turun kokoinen muuri. Ensimmäisessä osaottelussa kotonaan FBC teki kaksi maalia ilman veskaria, tasoitti ja voitti jatkoajalla. Toisessa ottelussa SR jäi alakynteen heti alussa.

Nyt Randelin sai revanssin, kun pääsi tuulettamaan nousua Divariin. Hän kuvailee kautta ”huikeaksi tarinaksi”.

– Sillä hetkellä, kun nousu kiteytyy, se on upea tunne, Randelin makustelee.

Asunta antaa penkin taakse palanneelle miehelle kehut siitä, että jämäkkä Randelin on onnistunut nostamaan monien pelaajien itsetuntoa. Asunta kokee, että joukkueen tekeminen syksystä kauden loppuun oli hyvää ja nousujohteista.

– Väitän, että tämä on ollut pelillisesti ylivoimaisesti paras Rasia niiden kolmen vuoden aikana, mitä minä olen ollut mukana. Oikeastaan luotin koko ajan, että kairaamme sen Divaripaikka, kun tuntui niin hyvältä. Jätkät vetivät yllättävän paineettomassa tilassa, vaikka panokset kasvoivat. Henkisesti joukkue oli aika vahva, Asunta arvioi.

– Treeniaktiivisuudessa ja treenaamisen tasossa emme mielestäni häviä pääsarjatason jengeillekään. Työmoraali ja treeniaktiivisuus on ollut huipussaan, ja aika pitkälti se on tämän mahdollistanut.

Tietämättömyys rassasi tammikuussa

Kun tieto Suomisarjan keskeytymisestä ja mahdollisuudesta päästä mukaan Divarikarsintaan tuli, Soittorasia piti pelaajien kesken palaverin, jossa äänestettiin mukaan lähtemisestä. Asunnan mukaan se oli luontevaa, koska ”tämä oli pelaajien jengi”. Äänestyspäätös oli kuulemma lopulta aika yksimielinen.

– Ajatuksena oli, että jos sarjaan lähdetään, haetaan Divarin paikkaa tosissaan. Pelleilemään ei lähdetä vain siksi, että saadaan pelata.
Jos oli kesä hankalaa aikaa Soittorasialle, sitä oli myös sydäntalvi, kun kauden jatkumisesta ei ollut mitään tietoa.

– Treenasimme ja valmistauduimme normaalisti, mutta se oli kieltämättä aika rankkaa, kun ei tiennyt tulevasta. Meillä jätkät ottivat asiat aika hyvin päivä ja treeni kerrallaan, eikä mietitty liikoja, Asunta kertoo.

”Iso homma se on, mutta tehtävissä”

Nousu Divariin on seuroille aina iso hyppy. Erilaiset vaatimukset nousevat alempiin sarjatasoihin verrattuna. Soittorasiakin on tähän asti toiminut niin, että pelaajilla on ollut tuplarooleja valmennuksessa, joukkueenjohdossa ja seuran hallituksessa. Asunta tietää, että paukkuja sekä taustahenkilöitä tarvitaan lisää.

– Tarkoitus olisi paikka kyllä ottaa, kun se on pelaamalla ansaittu. Ei tässä valehtelemaankaan ruveta, kyllä siinä haasteita on. Iso homma se on opiskelijaporukalle, mutta tehtävissä, Asunta summaa.

– Paljon haasteita ja kysymysmerkkejä on, mutta se on positiivinenkin haaste. Se on oppimisprosessi, jossa tulee varmasti virheitäkin matkalle, mutta en usko, ettei niistä selvittäisi. Paljon on tekemistä, mutta se on mukavaakin.

Yksi kysymysmerkki on kotihalli. Divarin sarjamääräyksissä vaatimuksena on ollut 250 istumapaikkaa. Soittorasian kotihallissa Tamppi-areenalla ei ole kiinteää katsomoa. Parhaimmillaan sinne on ahdettu Suomen cupin otteluissa Nokian KrP:ta ja Tapanilaan Erää vastaan piirun päälle 150 katsojaa.

– Se on yksi asia, mikä pitää selvittää liiton kanssa pikimmiten. Tampille on rakennettavissa hieman katsomoa, mutta se on vielä auki. Mielellään pysymme Tampilla, mutta jos se ei onnistu, niin kyllä me Tamperelta jokin kenttä saadaan, Asunta aprikoi.

Kentän ulkopuoliset asiat ovat oma lukunsa, ja sitten on kentän sisäpuoliset. Asunta aikoo jatkaa pelaamista, ja hänen mukaansa niin on tekemässä pääosin muukin Soittorasian runko. Uusienkin pelaajien kanssa on otettu ensikosketuksia.

Yksi kriittinen asia on tietysti valmentaja. Onko Randelin käytettävissä?

– Oma roolini on vielä mietinnässä ja työn alla. Pitää katsoa, mitä tässä tapahtuu, kokenut koutsi kuittaa.

Randelin kuitenkin uskoo, että Soittorasialla on mahdollisuuksia myös Divarissa.

– Viime syksynä Suomisarjan kausiennakoissa ei Soittorasiaa mainittu, mutta me tehtiin hirvittävä määrä työtä, että meistä tuli voittava joukkue. Se kantoi hedelmää, Randelin muistuttaa.

– Uskon samaan muillakin sarjatasoilla, että menestyminen tehdään työllä. Se on ollut Soittorasiassa aina iso vahvuus, että työmoraali on valtavan korkea.

Teekkarileima tiukassa

Soittorasialta löytyy historiaa Divarista, mutta se on kieltämättä jo tasoa ”jonnet ei muista”. Seura pelasi tuolloin kaksilohkoisessa 1. divisioonassa kaudet 1997-98 sekä 1999-2002, ensin pohjois- ja sitten länsilohkossa.

Historian kaivelijoita voi hämätä myös Divarin maratontaulukosta löytyvä tuolloin käytössä ollut lyhenne TTKK SR, jossa on suora viittaus Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Ajan kulusta kertoo, että teknillistä korkeakoulua ei ole ollut nimenä käytössä 18 vuoteen eikä teknillistä yliopistoakaan kahteen vuoteen, kun se on nykyään osa Tampereen yliopistoa.

Soittorasialla on ollut leima teekkarijoukkueena, ja joukkueen kotihallinakin on pitkään toiminut tekniikan alojen kampuksella Hervannassa oleva Tamppi-areena.

– Se on ollut pinttynytkin väärinkäsitys, jolle on välillä vähän naureskellutkin. Itsellänikään ei ole korkeakoulupaikkaa ollut. Kaikille kunnon pelimiehille on ovet auki, oli opiskelija tai ei, Asunta kuittaa.

Yhteys opiskelijamaailmaan toki on, mikä ei ole pääsarjatasonkaan salibandyjoukkueissa varsinainen harvinaisuus.

– En osaa prosentteja heittää, mutta pelaajista opiskelijastatuksella on ehkä 50 prosenttia, jos en hirveästi valehtele. Kaikille kunnon pelimiehille on ovet auki, oli opiskelija tai ei.

Soittorasia on yksi Teekkareiden Urheilu- ja Voimailukerho ry:n eli TurVoKen lajijaostoista, mistä on seuralle myös hyötyä. Itse asiassa yhteys yliopistoyhteisöön on asia, mistä Asunnan mielestä täytyy ammentaa mahdollisuuksia. Se voisi tuoda näkyvyyttä, yleisöä ja yhteistyökumppaneita.

Toisesta tämän kevään Divariin nousijasta Rauman SalBasta kerrottiin aiemmin tässä jutussa.

Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola