Liigat

Sotalalle kahden ottelun pelikielto – ”Juoksulinjasta tulee vaarallinen Turuseen nähden”

20.04.
2021
Liigat

Kuva: F-liiga

Pääsarjojen kurinpitäjä on määrännyt SB-Pron puolustaja Juulianna Sotalan kahden ottelun pelikieltoon vastustajan päähän osuneesta kontaktista F-liigan toisessa loppuottelussa PSS–SB-Pro 18.4.

Tilanne tuli käsittelyyn otteluvalvojan videotutkintapyynnöllä.

Peliajassa 52:47 Julia Turunen tavoitteli matalassa peliasennossa palloa. Oikealta takaviistosta tuleva Juulianna Sotala tuli tilanteeseen myös tavoittelemaan palloa ja osui vasemmalla olkavarrellaan Turusta pään seudulle. Turunen kaatui maahan ja loukkaantui lievästi. Peli vihellettiin poikki loukkaantuneen pelaajan vuoksi, mutta tilanteesta ei annettu rangaistusta.

Kurinpitäjä arvioi tilannetta seuraavasti:

Kiistatonta asiassa on, että Sotalan olkavarsikontakti osuu Turusen päähän.

SB-Pro kertoo vastineessaan, että Sotalan tarkoitus tilanteessa on ollut pyrkimys vaimentaa kontaktia mm. pelaamalla palloa yhdellä kädellä toisen käden pehmentäessä kontaktia. Katson, että tämä väite on väärä. Tallenteelta on nähtävissä, että Sotala kaartaa ennen kontaktia hivenen normaalista juoksusuunnastaan kohti Turusta. Juuri vasen käsivarsi osuu Turusta pään seudulle. Turusella ei ole mahdollisuutta ottaa kontaktia vastaan, koska pelaaja tulee ns. pimeästä kulmasta ja Turusen fokus on pallossa. Sotalan olisi tämä pitänyt ymmärtää. Sotalalla oli mahdollisuus pelata tilanne turvallisesti esimerkiksi juoksemalla suoraan kohti irtopalloa. Nyt Sotala tekee pienen suunnanmuutoksen kohti Turusta ja täten Sotalan juoksulinjasta tulee vaarallinen Turuseen nähden. Takaviistosta tai ”pimeästä kulmasta” tulevan pelaajan vastuu on erityinen juuri siitä syystä, että toinen pelaaja ei kykene tai ehdi vastaanottamaan kontaktia. On kyseessä pallontavoittelutilanne tai ei.

Katson, että Sotala on syyllistynyt PS 617 2) kohdan raakaan rikkomukseen. Tapauksessa kontakti on osunut päähän, tilanteessa on leikkaava juoksulinja, kova vauhti ja esteetön näkyvyys toiseen pelaajaan.

SB-Pro katsoi vastineessaan, että Juulianna Sotala keskittyi tilanteessa täysin tavoittelemaan irtopalloa ja myös osui siihen ensimmäisenä ja että tilanne oli puhdas pelitilannevahinko, jossa ei ollut perusteita lisärangaistukselle.

F-liigan kurinpitopäätöksiin

Pääkallo.fi