Ulkomaat

Suomalaisluotsin ”paita pois” -tempaus sytytti ratkaisevalla hetkellä – Köniz eteni Wilerin seuraksi Sveitsin superfinaaliin

19.04.
2021
Ulkomaat

Jyri Korsman nappasi valokeilan NLA:n välierissä. Kuva: IFF

Sveitsin miesten NLA-liigan superfinaali pelataan lauantaina. Mestaruudesta taistelee viisi suomalaista.

Finaalissa kohtaavat Floorball Köniz ja SV Wiler-Ersigen.

Köniz selvitti tiensä finaaliin kaadettuaan Alligator Malansin kuudennen ottelun jatkoajalla. Sarja meni Könizille 4–2.

Kuudes ottelu oli dramatiikan täyteinen, sillä vierasjoukkue Malans tasoitti ottelun kahdella viimeisen minuutin osumallaan. Ennen jatkoaikaa Könizin suomalaisluotsi Jyri Korsman nappasi pikeepaitansa pois (katso video jutun lopusta). Paljaasta rintakehästä paljastui teksti ”I Believe” (suomeksi: ”Minä uskon”).

Korsmanin tempaus sytytti Könizin siinä määrin, että kapteeni Jonas Ledergerber niittasi 6–5-voittomaalin jatkoajalla. Myös Könizin suomalaispuolustaja Jyrki Holopainen maalasi ottelussa. SPV:stä täksi kaudeksi Sveitsiin siirtynyt Holopainen viimeisteli 3–2-maalin taidokkaalla ohjauksella.

Könizin finaalivastustaja, Joonas Pylsyn, Tatu Väänäsen ja Krister Savosen tähdittämä Wiler peittosi omassa sarjassaan runkosarjan voittaneen GC:n voitoin 4–1.

Jatkosopimuksen Wilerin kanssa tehnyt Pylsy on ollut ilmiliekeissä pudotuspeleissä. Suomalaissentteri on iskenyt 11 pudotuspeliotteluun tehot 11+11=22 ja johtaa pudostuspelien pistepörssiä kuuden pisteen erolla Könizin Pascal Micheliin. Savonen sen sijaan on kärsinyt runkosarjan lopussa tulleesta loukkaantumisesta, eikä ole pelannut pudotuspeleissä vielä peliäkään.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Salibandy.fi (@salibandy.fi) jakama julkaisu

Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira