TOP 5: Miesten F-liigan parhaat värväykset kaudella 2020-21

Nico Jonaeson siirtyi Nokialle kovien odotusten saattelemana, eikä pettänyt. Kuva: Esa Takalo


Nico Jonaeson siirtyi Nokialle kovien odotusten saattelemana, eikä pettänyt. Kuva: Esa Takalo

Pääkallon kautta paketoivissa top 5 -listauksissa seuraavana vuorossa ovat kauden parhaat pelaajahankinnat. Värväyksissä on painotettu absoluuttista tasoa, mutta myös merkitystä joukkueelle, sekä hiukan sitä miten pelaaja pärjäsi odotuksiin nähden.

5. Tommi Rosendahl, EräViikingit

Kokenut hyökkääjä teki comebackin EräViikinkeihin tasan puolessa välissä runkosarjaa. 32-vuotias Rosendahl summasi 13 otteluun mukavat 7+10=17 pistettä. Ennen kaikkea hän toi tärkeää johtajuutta ja tasaisuutta syksyllä rajusti rämpineeseen ryhmään. Rosendahlin pelaamista 13 ottelusta ErVi voitti kahdeksan, keräten 24 pistettä. Yhtä monta ottelua ilman monipuolista hyökkääjää toivat kolme voittoa ja 11 pistettä. Pelkästään Rosendahlin ansiota roisi parannus kauden jälkimmäisellä puolikkaalla ei ollut, sillä myös Lauri Kapanen palasi kokoonpanoon. Rosendahl toi kuitenkin ryhmään kaivattua kärkiosaamista ja leveyttä ykköskentän taakse. Uudelleen startannut liigaura jatkuu ensi kaudella.

4. Teuvo Kinnunen, Steelers

Kinnunen otti tuntumaa liigakenttiin jo kaudella 2016-17. Sittemmin ura taittui 2-divarissa ennen paluuta Steelersiin täksi kaudeksi. Tehovire, 11 otteluun 12+7=19, tuli täysin puskista. Muodosti Markus Siprosen kanssa mainion tutkaparin ennen loukkaantumistaan. Kinnunen liikkui viekkaasti tekopaikoille ja latoi palloa reppuun Siprosen tarjoiluista. Vaikka Steelers oli 23-vuotiaalle Kinnuselle tuttu organisaatio, oli vasen laituri erinomainen alasarjahaku. Jatkaa Steelersissä myös ensi kaudella.

3. Tommi Hakala, Jymy

Pitkän linjan SPV-peluri lähti hakemaan isompaa roolia sarjanousijan riveistä. Sellainen löytyi ja Hakala, 30, vastasi huutoon. Laittoi oman piste-ennätyksensä uusiksi 12. liigakaudellaan tehoin 18+16=34. Oli Jymyn kovin pörssihai selvällä 14 pisteen marginaalilla. Jatkoi tehoilua playout-sarjassa, jossa summasi viiteen otteluun 7+2=9. Sarjan tärkeimpiä pelaajia omalle joukkueelleen. Voi olla, että Jymyn sarjapaikka olisi jäänyt uusimatta ilman Hakalaa.

2. Nico Jonaeson, Nokian KrP

26-vuotias taituri oli ennakkoon kauden kovimpia hankintoja. Hyppy häntäpään joukkueen ykköstähdestä kärkijoukkueeseen on kuitenkin aina oma juttunsa. Jonaeson ei kuitenkaan sakannut, vaan istahti KrP:n palettiin nopeasti ja nappasi paikan ykkösketjun keskeltä. Hyvinkääläinen toi jo ennestään vahvaan ykkösvitjaan selvää lisäarvoa – etenkin avauspelaamiseen ja pelin rytmittämiseen, mikä monipuolisti ketjun pelaamista. Tehojakin syntyi. 21+26=47 runkosarjaan ja 4+8=12 pudotuspeleihin.

1. Tuomas Iiskola, Oilers

Palasi Suomeen kahden Sveitsin-kauden jälkeen. Valitsi tutumman ErVi:n sijaan Oilersin. Seuravalintaan vaikutti oleellisesti mahdollisuus pelata yhdessä pikkuveli Heikin kanssa. 28-vuotias Iiskola tiedettiin laatupeluriksi, mutta ura oli ennen Sveitsiin lähtöä hienoisessa laskussa. Espoossa uutta nostetta tuli ja reippaasti. Oli hopealle yltäneen Oilersin paras pistemies runkosarjassa, sijoittuen koko liigan pistepörssissä kuudenneksi tehoin 25+28=53. Pudotuspeleissä Iiskola kirjautti 6+11=17. Oilersin intensiivinen pelitapa ja sentterin rooli sopivat suoraviivaiselle hyökkääjälle. Iiskolan ansiosta Oilers sai jalkeille toisenkin huippukentällisen.