Oilersin kauden 2021-22 joukkue julki – Markelinin ura päättyi

Rasmus Markelin palasi tällä kaudella kaukaloon peräti 1,5 vuoden loukkaantumisen jälkeen, mutta asiat eivät enää lutviutuneet kohdilleen. Kuva: Esa Takalo

Rasmus Markelin palasi tällä kaudella kaukaloon peräti 1,5 vuoden loukkaantumisen jälkeen, mutta asiat eivät enää lutviutuneet kohdilleen. Kuva: Esa Takalo

SM-hopealle yltänyt Esport Oilers julkaisi viime viikolla joukkueensa kautta 2021-22 silmällä pitäen. Tämän hetken tietojen perusteella Oilersin kohdalla ei nähdä suuria muutoksia.

Yksi on kuitenkin varmuudella poissa ensi kaudella, sillä Rasmus Markelin lopettaa peliuransa. Syynä lopettamiseen ovat loukkaantumiset.

– Kulunut kausi oli erittäin haastava enkä oikein päässyt haluamalleni tasolle. Pelasin ja harjoittelin jatkuvien kipujen kanssa ja välillä jouduin ottamaan pitkiä huileja, jotta kivut saisi jotenkin kuriin. Kivut alkoivat näkymään myös arjessa. Lopettamispäätös oli lopulta aika helppo ja se kypsyi jo mielessä kauden aikana. Pelihaluja kyllä lyötyisi, mutta jos kroppa ei kestä niin sille ei voi mitään, Markelin kertoi Oilersin uutisessa.

Toisen polven Oilers-peluri pelasi liigassa yhteensä 247 ottelua (44+38) edustaen koko uransa espoolaisia. Markelinin palkintokaapista löytyy SM-hopeaa vuosilta 2016 ja 2021.

Markelinin lisäksi Casper Pfiznerin, Riku Holopaisen ja Eino Pesun tilanne on epävarma ensi kautta ajatellen. Uusina pelaajina Oilersiin ovat liittyneet Tuure Ailio (LASB), Justus Mustonen (Rangers), Kristian Lamminen (Rangers), Topias Ilmivalta (Oilers jun.) ja Emil Kallio (Tiikerit).

Oilersin joukkue 2021-22:

#2 Heikki Iiskola
#4 Ilari Talvitie
#8 Olli Jokela
#10 Jasper Juuti
#11 Santeri Lindfors
#13 Niko Nordström
#14 Jesperi Lindfors
#16 Alexander Nyman
#18 Antti Suomela
#23 Matias Veikkola
#29 Aaro Kuusela
#38 Elias Pekari
#41 Joonas Kaltiainen
#62 Matias Juuranto
#70 Justus Mustonen (Kirkkonummi Rangers)
#71 Jesper Silvonen
#73 Justus Kainulainen
#75 Joona Larte
#76 Rasmus Kainulainen
#77 Miko Summanen
#79 Topias Ilmivalta (Oilers NGA)
#83 Tuure Ailio (LASB)
#88 Markus Markkola
#91 Jani Rauhala
#92 Tuomas Iiskola
#93 Kristian Lamminen (Kirkkonummi Rangers)
#98 Emil Kallio (Tikkurilan Tiikerit)

Taustat:
Päävalmentaja Heikki Luukkonen
Valmentaja Aleksi Lammi
Valmentaja Jussi Sihvonen
Valmentaja Mika Väisänen
Fysiikkavalmentaja Aapo Räntilä
Maalivahtivalmentaja Sami Nykänen
Fysioterapeutti Niklas Virta
Joukkueenjohtaja Kaj Fernström
Huoltaja Kai Kaltiainen